Luomuvihanneksia syövillä äideillä vähemmän raskausmyrkytyksiä

Vuonna 2014 julkaistussa norjalaistutkimuksessa todettiin, että luomuvihannesten runsas nauttiminen vähentää odottavien äitien riskiä saada raskausmyrkytys. Tutkimus julkaistiin lokakuussa lääketieteen alan BMJ Open -lehdessä.

Norjalaisen Hanne Torjusenin tutkimuksessa havaittiin, että luomuvihanneksia syövillä odottavilla äideillä esiintyy muita vähemmän pre-eklampsiaa eli raskausmyrkytyksiä.

– Sairastumisriski oli pienempi niillä äideillä, jotka ilmoittivat syövänsä paljon tai pelkästään luonnonmukaisesti kasvatettuja vihanneksia verrattuna niihin äiteihin, jotka söivät luomuvihanneksia vain joskus, vähän tai ei lainkaan, Torjusen kertoo.

Ruokavalio pitää äidin terveenä?

Pre-eklampsiaan sairastuu Suomessa noin viisi prosenttia odottavista äideistä. Verenpaineen nousua ja valkuaisvirtsaisuutta eli munuaisten toiminnan häiriöitä aiheuttava tila on vaarallinen sekä äidille että lapselle, ja vaatii sairaalahoitoa. Sen syitä ei tarkalleen tiedetä, mutta odottavan äidin ruokavalion arvellaan vaikuttavan häiriötilan syntyyn. Probioottien ja kasvisravinnon on todettu suojaavan äitiä pre-eklampsialta.

Torjusen analysoi tutkimuksessaan 28 192 norjalaisäidin odotusajan ruokavalion. Laaja tutkimus tehtiin Norjan kuluttajatutkimuslaitos SIFOssa, jossa Torjusen on työskennellyt vuodesta 1997 lähtien ja selvittänyt luomun koettuja merkityksiä kuluttajille ja ruokajärjestelmälle. Kun Norjan Kansanterveysinstituutti aloitti vuonna 1999 äitien ja lasten terveyttä koskevan seurantatutkimuksen (MoBa-tutkimus), Torjusenille avautui ensimmäisen kerran mahdollisuus tutkia luomun terveysvaikutuksia väestötasolla.

Tutkimukseen osallistuneista äideistä 5,3 % sairastui pre-eklampsiaan. Sairastuneista 5,4 % käytti luomuvihanneksia vain vähän tai ei lainkaan ja 4,2 % käytti niitä runsaasti. Ero on tilastollisesti merkitsevä.

Torjunta-ainejäämien vähäisyys luomun etu

Aiemmissa tutkimuksissaan Torjusen on todennut, että ylipäänsä runsaasti vihanneksia, hedelmiä ja kasvisöljyjä sisältävä ruokavalio vähentää pre-eklampsian riskiä. Ruokavalion kokonaisvaikutus otettiin luomututkimuksessa huomioon, ja luomuvihannesten suojaava vaikutus tuli esiin, vaikka odottavan äidin ruokavalio olisi muutoinkin ollut terveellinen.

Muiden luomutuotteiden kuten hedelmien, lihan, viljan, maidon tai munien ei havaittu vähentävän pre-eklampsian riskiä. Mikä siis on erityistä luomuvihanneksissa?

– Terveysvaikutus voi liittyä siihen, että luomutuotteissa on vähemmän torjunta-aineita. Useissa tutkimuksissa on todettu, että luomun kuluttajat altistuvat harvemmille torjunta-aineille ja pienemmille torjunta-ainemäärille. Tämä on todettu esimerkiksi vertailemalla virtsaan erittyvien torjunta-aineiden aineenvaihduntatuotteiden määriä erilaista ruokavaliota nauttivilla lapsilla, Torjusen kertoo.

Pre-eklampsialta suojaavia tekijöitä voi Torjusenin mukaan olla myös luomuvihannesten sisältämissä aktiivisissa ainesosissa ja niitä voi syntyä luomua nauttivan suoliston mikrobistossa.

Torjusen tähdentää, että suolisto on tärkeä osa elimistön immuunijärjestelmää, ja sen mikrobisto osallistuu sairauksia torjuvaan immuunivasteeseen. Myös torjunta-aineet vaikuttavat elimistöön heikentämällä suoliston mikrobien toimintaa.

Tutkija suosittelee luomuvihanneksia

Luomuruoan terveysvaikutuksia on tutkittu vasta vähän, ja tutkijayhteisö on suhtautunut aiheeseen varovaisuudella. Torjusenin tutkimus onkin herättänyt melko runsaasti huomiota.

Tutkijan mukaan tärkein tulos on se, että vaikka kaikille odottaville äideille suositellaan runsaasti kasviksia sisältävää ruokavaliota, odotusaikana voi saada vielä lisähyötyjä siirtymällä luomuvihannesten käyttöön. Torjusen painottaa myös, että tutkimukseen osallistui suuri määrä koehenkilöitä, joten sen tulokset ovat luotettavia.

– Eri maiden luomuruokakulttuureissa on eroja, mutta Norjan tutkimuksesta saadut tulokset voidaan yleistää, eli ne pitävät paikkansa myös muissa maissa, Torjusen sanoo.

Jatkotutkimuksille tarvetta

Luomuvihannesten täsmällinen vaikutusmekanismi jää kuitenkin vielä selvitettäväksi jatkotutkimuksissa. Torjusenin mukaan tietämyksessämme siitä, miten luomuruoka vaikuttaa odottavan äidin ja kehittyvän sikiön terveyteen, on vielä suuria puutteita.

– Siksi jatkotutkimuksissa on tärkeää toistaa tämän tutkimuksen koe-asetelma ja selvittää luomuvihannesten solutason vaikutusmekanismia, Torjusen sanoo.

Jatkossa Torjusen suunnittelee, että luomun ja tavanomaisen ravinnon vaikutuksia allergioiden ja atopian esiintymiseen olisi myös kiinnostavaa tutkia.

Teksti: Marjatta Sihvonen

Torjusen, Hanne & al.: Reduced risk of pre-eclampsia with organic vegetable consumption: results from the prospective Norwegian Mother and Child Cohort Study. BMJ Open 2014, vol 4: issue 9.