Metson Tila (Metson majoitus)

Hovintie 15, 49540 Metsäkylä (Hamina)
Terhi ja Juha Metso,  puh. 040 554 3129

 

Keitä tilalla asuu?

Tilalla asuu Terhi ja Juha Metso, meidän nuoriso ja lisäksi kolme kissaa.

Mitä tuotatte luomuna?

Olemme kasvinviljelytila ja tuotamme härkäpapua, vehnää, ohraa, ruista, kauraa, vähän mansikkaa ja omaan käyttöön myös perunaa. Vuoroviljelyn tarpeisiin hyödynnämme oman pellon apilan siementä.

Miksi tilanne on luomutila?

Siirryimme luomuun 2009, koska emme halua käyttää kemiallisia lannoitteita ja torjunta-aineita. Vuoroviljelyä olimme harjoittaneet jo aiemmin, joten kynnys siirtymiseen ei ollut korkea. Luomu on perinteinen tapa viljellä monipuolisesti ja samalla ympäristön parhaaksi.

Mitä yleisö näkee ja kokee tilallanne luonnon päivänä 26.8.2017?

Tilalla on kone-esittelyä ja mahdollisesti myös työnäytös olosuhteiden niin salliessa. Pellon pientareelle pääsee ihan pihapiirissä. Luomuleivonnaisia tarjoava kahvila on päivän aikana avoinna vanhassa navetassa, johon on remontoitu tilat aamiaismajoitustoimintaa varten. Kahvittelun lomassa pääsee kurkkaamaan majoitushuoneisiin.

Ajo-ohjeet tilalle:

-Haminan keskustasta 12 km Sippolan suuntaan, Metsäkyläntieltä kääntyy Hovintie vasemmalle heti Metsäkylä-kyltin jälkeen.

-Kouvolan suunnasta kannatta seurata reittiä 371, joka kulkee Sippolan ja Liikkalan kautta,

ja Hovintie kääntyy oikealle noin 1 km Metsäkylän seuratalon jälkeen.

-Kotkan suunnasta E8-tieltä noustaan liittymästä 80 Kouvolan suuntaan menevälle tielle, siltä käännytään Metsäkylää kohti oikealle tankkausaseman jäädessä vasemmalle, ja seuraavan kerran käännytään t-risteyksessä oikealle ja Hovintie kääntyy oikealle noin 1 km päästä.

Hovintien hiekkatietä ajetaan noin 100 m ja käännytään oikealle ensimmäisestä liittymästä punaisen aidan reunustamalle pihalle. Perillä!

Luonnon päivän kaikki avoimet luomutilat löydät täältä.

DCIM100MEDIADJI_0014.JPG