Ladataan Tapahtumat

« All Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Luomukeruualueilla monikäyttöä metsiin -seminaari

23.11. klo 9.00 - 16.00

Luomumarkkinat kasvavat tasaisesti sekä kotimaassa että ulkomailla. Luomuluonnontuotteet kiinnostavat kuluttajia, ja erityisesti kansainvälisillä markkinoilla luomu on etulyöntiasemassa. Suomesta löytyy jo erinomaisia esimerkkejä luomukeruutuotteiden brändäämisestä ja vientimarkkinoille pääsystä.

Suomi on maailman kärkimaa luomukeruualojen pinta-alassa, mutta pinta-ala olisi vielä tuplattavissa. Keruualueiden käytön tehostamisessa sekä arvoketjujen kehittämisessä on vielä paljon tehtävää. Metsänomistajalle selvittäjän tekemä sertifiointi ei aiheuta haittaa eikä kustannuksia, mutta aktiiviselle metsänomistajalle luomulaatuinen toimintaympäristö antaa useita mahdollisuuksia vuosittain.

Etelä-Savon alueella on Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin ja Suomen metsäkeskuksen Luomumetsistä moneksi -hankkeessa selvitetty luomukeruualueiden laajentamista ja niiden hyödyntämismahdollisuuksia Etelä-Savossa.

Hanke järjestää Luomukeruualueilla monikäyttöä metsiin -seminaarin, jossa kuullaan luomukeruualueiden laajentamisen etenemisestä, metsien monikäytöstä ja mahdollisuuksista jatkossa.

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
23.11.
Aika:
9.00 - 16.00
Tapahtuma Categories:
, ,
Tapahtuma tagia:
,
Kotisivu:
http://www.helsinki.fi/ruralia/uutiset/2017/Luomukeruualuetiedote_09112017.html

Tapahtumapaikka

Mikkelin yliopistokeskuksen auditorio
Lönnrotinkatu 5
Mikkeli, 50100 Suomi

Järjestäjät

Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti
Suomen metsäkeskus