Luokka: Kulutusmuuta

Food for Life- järjestelmä kannustaa kestävään ja terveelliseen ruokailuun

logoLuomujärjestö Soil Association tukee kouluja ja muita julkaisia ateriapalveluita tuottavia kestävään ja terveelliseen ravitsemukseen. Toiminnan tukena on Food for Life -järjestelmä, jonka käytäntöön viemistä on tukenut Britannian ”Raha-automaattiyhdistys”. Kolme tason avulla seurataan keittiön tasoa ja kannustetaan parempiin tuloksiin. Kolme tasoa ovat bronssi, hopea- ja kultatasot.
(lisää…)

Täysiarvoisen ravitsemuksen periaatteet

Kestävä kehitys elintarvikeketjussaRavitsemusekologia on kehitetty Giessenin yliopistossa professori Claus Leitzmannin johdolla 1980-luvun puolivälissä. Ravitsemusekologiassa tutkitaan miten ravitsemus liittyy ihmisen terveyteen, ympäristöön, talouteen ja yhteiskuntaan. Tämän monialaisen tutkimusalan tavoitteena on kehittää ratkaisuja paikallisiin ja maailmanlaajuisiin ravitsemusongelmiin. Yleensä ravitsemustieteessä etualalla ovat kysymykset, jotka liittyvät ravitsemuksen terveydellisiin vaikutuksiin. Maailman väkiluvun kasvu ja maailmanlaajuinen ilmastonmuutos ovat esimerkkejä siitä, että ravitsemustutkimuksessa on otettava huomioon muitakin näkökulmia. (lisää…)

Kuluttajan kalaopas kestäviin kalavalintoihin

Kalaopas WWWWWF Suomi kampanjoi vuonna 2012 kestävän kalastuksen puolesta. Tavoitteenamme on, että vuoden 2015 loppuun mennessä Suomessa olisi kaupan vain kestävästi pyydettyä ja tuotettua kalaa. Lisäksi halutaan tehostaa kotimaisten uhanalaisten kalalajien suojelua sekä kalastuksen ja kalankasvatuksen vastuullisuutta. (lisää…)

Kymmenen hyvää syytä valita luomu -perusteluja Tanskasta

10 hyvää syytä Tanska – KopioLuomuruoka on ruokaa ilman lisäaineita tai torjunta-ainejäämiä, mutta siinä on myös enemmän terveellisiä aineita. Luomu on myös tae gm-vapaasta ruoasta ja rehusta. Luomutuotanto antaa sekä puhtaammat vedet että monimuotoisemman luonnon. Näin Tanskassa perustellaan sitä, miksi kuluttajan kannattaa valita luomuelintarvike ostoskoriin.

(lisää…)

EU: Ympäristöä säästävien hankintojen käsikirja suosittaa luomuruokaa

Viranomaiset ovat huomattava kuluttajaryhmä, joka kuluttaa EU:ssa noin 16 % bruttokansantuotteesta. Kohdistamalla ostovoimaansa tavaroihin ja palveluihin, joissa otetaan huomioon myös ympäristö, he voivat edistää kestävää kehitystä merkittävästi, todetaan EU:n komission julkaisemassa Ympäristöä säästäviä hankintoja – käsikirjassa ympäristönäkökohtien huomioonottamisesta julkisissa hankinnoissa.

(lisää…)

Ammattikeittiöt luomutuotteiden ostajina

Marja-Riitta Kottila puhui marraskuussa 2011 Luomua ja lähiruokaa ammattikeittiöille -tapahtumassa Mikkelissä. LuomuTIETOverkko julkaisee esityksen nyt kaikille kiinnostuneille ääniversiona.

Esityksessään Kottila tarkastelee julkisen ruokapalvelun ja ammattikeittiömarkkinoiden tilaa, kuten luomuelintarvikkeidenn käyttömäärien kehitystä ja tuoteryhmäkohtaista jakautumista.

Hän esittelee Portaat luomuun ohjelmaa ja esteitä luomun lisäämisessä ammattikeittiöissä

. (lisää…)

Luomun lumoa lapsenmielisille

Lapset luomun lumoissa on helsinkiläisen Steinerpäiväkoti Aurinkoisen julkaisema luomu- ja kasviskeittokirja. Kirja sisältää 32 ihastuttavaa ja hauskasti nimettyä reseptiä, jotka on suunnattu lapsiperheille. Ruoat ovat lasten testaamia ja heille maistuvia. (lisää…)

Elintarvikeyritysten hakupalvelu aitojamakuja.fi on uudistunut

Uudistuneella Aitojamakuja.fi -sivustolla käyttäjä valitsee heti etusivulla haluaako hän jatkaa kuluttaja- vai ammattikeittiöpuolelle. Valinnan jälkeen avautuu varsinainen yritysten hakupalvelu. Hakupalvelun lisäksi molemmille sivustoille on koottu erityisesti kyseistä ryhmää ajatellen teemaan liittyvää lisätietoa ja linkkejä. Palvelusta löytyy nyt 175 luomutuoteyritystä. (lisää…)