Asiasanat: luomun kehittäminen

Pro Luomu ry:n työ lähtee kunnolla käyntiin

Marja-Riitta Kottilasta yhdistyksen toiminnanjohtaja

Pro Luomu ry:n toiminta lähtee nyt vauhdilla käyntiin. Maa- ja metsätalousministeriö myönsi yhdistykselle rahoituksen ensimmäiseen hankkeeseen, jonka turvin käynnistyi mittava luomualan koordinointihanke joulukuun alussa. Samalla yhdistys sai ensimmäisen vakituisen toimihenkilönsä, kun yhdistyksen hallitus valitsi Marja-Riitta Kottilan yhdistyksen toiminnanjohtajaksi. (lisää…)

Luomuliitto vaatii suoramyynnin mahdollistamista

Valtioneuvosto hyväksyi 8.12. asetuksen elintarvikevalvonnan kansallisista järjestelyistä. Tuleva asetus ei ole tuomassa helpotuksia elintarvikkeiden pienimuotoiselle jatkojalostukselle ja myynnille.

– Luomuliitto ja MTK:n luomuvaliokunta vaativat asetuksen uutta käsittelyä ja parempaa valmistelua, toteavat Luomuliiton edunvalvontavastaava Jukka Lassila ja MTK:n luomuvaliokunnan puheenjohtaja Arto Hanelius.

– Hallitusohjelmassa on sitouduttu parantamaan pienimuotoisen elintarvikejalostuksen ja myynnin toimintaedellytyksiä lainsäädännöllisin keinoin. Nyt suunnitellut uudistukset vesittävät hallitusohjelmassa esitetyt tavoitteet luomu- ja lähiruoan tuotannon kääntämisestä vahvaan nousuun, toteaa Lassila. (lisää…)

Osallistu vuoden luomutuote 2012 kilpailuun

Kilpailu nostaa esille Suomen parhaat luomu-uutuudet. Voittajan valitsee asiantuntijaraati ja voittaja julkaistaan suurelle yleisölle Gastro-messuilla Luomupäivässä 14.3.2012.

Tuotteen tulee olla valmistettu Suomessa ja pääraaka-aineiden tulee olla alkuperältään suomalaisia. Tuote on tullut markkinoille 1.1.2011 jälkeen.

Kilpailussa on kaksi sarjaa: kuluttajatuotteet ja ammattikeittiötuotteet.

(lisää…)

Kirja terävöittää keskustelua voiko luomu ruokkia maailman?

Pystyykö luomumaatalous tuottamaan riittävästi ruokaa kaikille maailman asukkaille? Kyllä, uuden kirjan mukaan, jonka on kirjoittanut saksalainen maatalousasiantuntija.

Kysymys, voiko luomumaalous auttaa voittamaan maailman nälän on vilkkaan keskustelun kohteena. Se on myös aiheena kirjassa, jonka nimi on provokatiivisesti Food Crash „Ruoka-Romahdus -Tuotamme ruokamme tulevaisuudessa luomumenetelmin – tai ei sitten enää lainkaan“. (lisää…)

Riittääkö peltoala luomussa väestön ruokkimiseen?

Voidaanko kaikki saksalaiset ruokkia kotimaan pelloista saatavilla elintarvikkeilla luomutuotannossa? Ei, mikäli ruokavalio säilyy nykyisellään. Peltoala ei riitä.
Mikäli ruokavalio muutetaan terveellisemmäksi ja ravitsemussuositusten mukaiseksi puolittaen kotieläintuotteiden kulutus, niin luomumaatalous pystyy tuottamaan ravitsemuksellisesti täysipainoisen ravinnon kaikille kansalaisille kotimaan pelloilla. (lisää…)

Helsingin yliopisto suhtautuu myönteisesti Mikkelin luomuinstituuttihankkeeseen

Helsingin yliopisto suhtautuu myönteisesti Mikkelin luomuinstituuttihankkeeseen. TKT, KTT Tarja Cronberg on tehnyt selvityksen luomuinstituutin perustamisesta Suomeen. Selvitys liittyy Jorma Ollilan johtaman Suomen maabrändivaltuuskunnan raportin ehdotukseen. Gronberg esittää 17.10.2011 julkaistussa raportissaan instituutin perustamista Mikkeliin. (lisää…)

Tarja Cronberg esittää Luomuinstituuttia Mikkeliin

Tkt, KTT Tarja Cronberg esittää Luomuinstituutin perustamista Mikkeliin. Cronbergin mielestä Luomuinstituutti syntyy, kun Mikkelissä jo nyt olemassa olevat luomutoiminnot kootaan sopimuksella yhdeksi instituuttikokonaisuudeksi.
Cronberg toteaa, että Luomuinstituuttia tarvitaan lujittamaan Suomen kansainvälistä brändiä. Lisäksi sitä tarvitaan välittömästi myös tukemaan luomun kokonaisvaltaista kehittämistä elintarviketuotannossamme. (lisää…)

LuomuTIETOverkko kehittää luomuviljelijöiden täydennyskoulutusta

Vuonna 2009 käynnistynyt Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin LuomuTIETOverkko-hanke välittää tutkittua tietoa luomun menetelmistä kiinnostuneille viljelijöille uusien materiaalien, koulutusten ja verkkopalvelun avulla. Hankkeessa kehitetään uudentyyppisiä opiskelumahdollisuuksia viljelijöille uusia internet-välineitä hyödyntäen. (lisää…)

Monimuotoisuudesta viljelijälle hyötyä

– Luonnoneliöt voivat toimia viljelijän apulaisina muun muassa pölyttäjinä ja tuholaistorjunnassa. Tutkimuksen avulla on selvitetty, miten voidaan luoda hyvät edellytykset luonnon eliöille, kertoo tutkija Anne Piirainen.Maatilan monimuotoisuustekijöistä käytetään nimitystä ekologinen infrastruktuuri – ekologinen rakenne. Saksankielisessä osassa Keski-Eurooppa ekologisen infrastruktuurin edistämiseen on useita tukimuotoja. Myös Suomen ympäristötukien piiristä on mahdollista koostaa ekologisen infrastruktuurin parantamiseksi sopivat kokonaisuudet. (lisää…)

Luomuosaamista kootaan verkkoon

Suomesta löytyy kymmeniä luomun asiantuntijoita, jotka haluavat jakaa osaamistaan viljelijöille ja muille kiinnostuneille. Kasvava määrä tätä tietämystä löytyy nyt LuomuTIETOverkon sivuilta.

Viljelijät, tutkijat ja muut asiantuntijat ovat antaneet haastatteluja ja pitäneet esityksiä, joita julkaistaan multimediamuotoisina kaikille kiinnostuneille. Viljelijä saa arvokkainta tietoa usein toiselta viljelijältä, jonka tietämys perustuu omaan kokemukseen. (lisää…)