Rehuarvojen määritys Virossa

Sinimailanen on erinomainen rehukasvi. Valkuaista siinä on runsaasti ja kuitua on vähän, kuitu on valtaosin sulamatonta. Sinimailasen maittavuus on hyvä.  Puna-apilassa sulamattoman kuidun pitoisuus nousee apilan tullessa nupulle ja edelleen kasvuston alkaessa kukkia. Rehujen analysointikäytännöistä ja tulosten tulkinnasta Virossa kertoi Viron maatalousyliopiston biokemiallisen laboratorion johtaja Mai Olesk  Tehoa kotoiseen valkuaisruokintaan ja laiduntamiseen –seminaarissa 20.2.2013.

Viron maatalousyliopiston biokemiallisessa laboratoriossa Tartossa tutkitaan kasvinäytteitä, säilörehunäytteitä, maanäytteitä ja vesinäytteitä. Valtaosa Viron rehunäytteistä tutkitaan tässä laboratoriossa. Myös Latviasta lähetetään tänne paljon rehunäytteitä analysoitavaksi.

Nurmirehun laatu riippuu mm. kasvilajista ja lajikkeesta, kasvin kasvuvaiheesta, käytetystä lannoituksesta, kosteudesta, sadonkorjuun ajasta ja rehun säilönnästä.

Eri analyysit Virossa

Säilörehunäytteestä Virossa tutkitaan: pH, kuiva-aine, raakavalkuainen, kuidut; NDF (kokonaiskuitu) ja ADF (sulamaton kuitu), kivennäiset Ca, P, Mg, K ja tuhka sekä raakarasva. Virossa otettiin itsenäistymisen jälkeen käyttöön USA:sssa käytössä oleva rehujen analysointijärjestelmä.

Raakavalkuainen = typen määrä rehussa x 6,25
NDF – soluseinän kuitu, joka ei liukene keittämällä neutraalissa uuttoliuoksessa. Se on ligniiniä, selluloosaa ja hemiselluloosaa. Osa on sulavaa kuitua, vaikuttaa mm. maittavuuteen.
ADF – soluseinän kuitu, joka ei liukene keittämällä happamessa uuttoliuoksessa. Se on ligniiniä ja selluloosaa ja siten hyvin heikosti sulavaa, vaikuttaa myös muihin rehun ainesosiin niiden sulavuutta heikentävästi.

NDF (kokonaiskuitu) – ADF (sulamaton kuitu) = hemiselluloosa. Hemiselluloosa on parhaiten sulava kuitu ja siitä pystytään hyödyntämään 90% eläinten energiaksi ja tuotokseen.

Ligniini on sulamatonta. Se lujittaa kasvin rakenteen. Alentaa rehujen sulavuutta. Palkokasveissa ligniiniä on noin 6-10 % ja heinäkasveissa noin 5 %.

Tuhka
Rehunäytteen tuhka koostuu rehun kivennäisaineista. Heinäkasveissa tuhkaa on 8 % ja palkokasveissa 10 %. Suuremmat pitoisuudet viittaavat siihen, että rehun seassa on maata. 1 % maata laskee rehun sulavuutta yhdellä prosentilla.

Laskennallisesti määritettävät arvot

Sulavan kuiva-aineen (DDM) osuus TDN % = DDM % (vastaa meidän D-arvoa)
Nurmikasveissa DDM % = 88,9 – (0.779 x ADF %)
Maississa DDM% = 87,84 – (0,7 x ADF %)
Maittavuus % elopainosta (maittavuusindeksi): DMI % = 120 / NDF % (vastaa meidän syönti-indeksiä)
Suhteellinen rehun kuiva-aineen määrä, jonka eläin voi syödä omasta painostaan.
Suhteellinen rehun ravintoarvo: RFV = DDM x DMI / 1,29 .
Kukintavaiheessa olevan mailasen maittavuusindeksi on 100.

Muut hiilihydraatit kuin kuidut (NFC) = Tärkkelys + sokerit
NFC% = 100 – (NDF + proteiini + tuhka + rasva)

Rehun energiasisällön laskeminen
DE (koko sulava energia) = DDM% x 0,04409
ME (MJ/kg -metaboloituva energia) = (-0,45+1,01xDE)x4,1868
NEL (Mcal/kg) maidon tuottamiseen tarvittava nettoenergia = (1,0876-(0,0127xADF%))/0,4536

Tyypilliset rehuarvot palkokasveilla ja heinäkasveilla

Palkokasveista 50% kukkii
ADF – 35%
NDF – 46%
selluloosa 26%
ligniini 9 %
hemiselluloosa 11 %

Heinäkasvien tähkimisen loppu
ADF – 34 %
NDF – 61 %
selluloosa 29%
ligniini 5 %
hemiselluloosa 27 %

Laadun muutos päivässä

Raakavalkuainen % kuiva-aineessa – – 0,25 – -0,45
ADF % kuiva-aineessa – 0,36 – 0,45
NDF % kuiva-aineessa – 0,43 – 0,57

Tulosten tulkinta

Oheisessa taulukon tiedot auttavat rehuanalyysien tulosten tulkintaa.


 

 Maittavuusindeksin vaikutus ruokinnan suunnitteluun

Kohtuullisen hyvä rehu DMI 3,5 % (maittavuus) KA 21 kg ka/pv/le 600 kg lehmä

Nurmirehu 70 %      14,7 kg                        DMI 2,0 % – 12,0 kg
Väkirehu 30 %          6,3 kg                       DMI 3,0 % – 18,0 kg

Nurmirehu 60 %      12,6 kg
Väkirehu 40 %          8,4 kg

Nurmirehu 50 %      10,5 kg
Väkirehu 50 %         10,5 kg

Esimerkissä maittavuusindeksi (syönti-indeksi) on 3,5 %, ja 600 kg painava lehmä pystyy syömään rehun kuiva-ainetta 21,5 kg/pv. Kun nurmirehun laatu rajoittaa lehmän syöntikykyä, on väkirehua käytettävä enemmän. Tällöin säilörehun osuus rehuannoksesta jää pienemmäksi. Ja kokonaissyönti jää pienemmäksi.

Erittäin hyvä rehu DMI 4,0 % (maittavuus) KA 24 kg ka/pv/le 600 kg lehmä

Nurmirehu 70 %     16,8 kg                         DMI    2,0 % – 12,0 kg
Väkirehu 30 %         7,2 kg                        DMI    3,0 % – 18,0 kg

Nurmirehu 60 %     14,4 kg
Väkirehu 40 %          9,6 kg

Nurmirehu 50 %     12,0 kg
Väkirehu 50 %       12,0 kg

Esimerkissä maittavuusindeksi on 4. Tällöin 600 kg painava lehmä pystyy syömään 24 kg kuiva-ainetta päivässä ja väkirehun määrä voidaan pitää pienenä.

Ruokinnalliselta arvoltaan parempaa nurmirehua lehmä pystyy syömään enemmän, jolloin väkirehua ei tarvitse käyttää niin paljoa.

Kuitupitoisuuksien riippuvuus korjuuajasta eri kasvilajeilla

Englannin raiheinä, lajike Raite

Englannin raiheinässä sekä kokonaiskuidun että sulamattoman kuidun pitoisuus on timoteitä pienempi. Korjuun viivästyessä kuitujen pitoisuuksissa ja suhteissa tapahtuu timoteitä pienempiä muutoksia.

Timotei, lajike Tia

Timoteissa kuitua on englannin raiheinää enemmän ja siitä on sulamatonta kuitua suurempi osa kuin englannin raiheinässä (noin 35-40 % eli noin 5-10 prosenttiyksikköä enemmän kuin englannin raiheinässä). Sulamattoman kuidun pitoisuus nousee melko voimakkaasti kasvuston vanhetessa.
Sulavaa hemiselluloosaa on noin viidesosa eli suunnilleen saman verran kuin englannin raiheinässä. Sen osuus säilyy vakaana kasvuston vanhetessa. Timoteissä korsien osuus sadosta on selvästi suurempi kuin lehtien verrattuna englannin raiheinään. Tämä selittänee eroja kuitupitoisuuksissa.

Rehumailanen, lajike Karlu

Rehumailasessa kuitua on huomattavasti vähemmän kuin englannin raiheinässä ja timoteissä, mutta siitä on sulamatonta kuitua suurempi osa. Hemiselluloosan osuus on vain noin kolmasosa heinäkasvien hemiselluloosan määrästä.

Puna-apila, lajike Jögeva 433

Puna-apilassa kuitua on huomattavasti vähemmän kuin englannin raiheinässä ja timoteissa, mutta siitä on sulamatonta kuitua suurempi osa.
Hemiselluloosaa on vain noin 25-50 % heinäkasvien hemiselluloosan määrästä.
Sulamattoman kuidun pitoisuus nousee melko nopeasti kasvuston tullessa nupulle.
Puna-apilassa on vähemmän kokonaiskuitua ja sulamatonta kuitua kuin sirppimailasessa. Hemiselluloosaa on puolestaan enemmän. Puna-apila siis sirppimailasta parempi ruokinnassa?

Järjestelmien arviointia

Virossa analyysit tehdään eri menetelmällä kuin suomalaisessa Artturissa ja sen pohjana olevissa rehuanalyysimenetelmissä. Virossa analysoidaan kuiduista sekä kuidun kokonaismäärä että sulamattoman kuidun osuus, kun taas Suomessa analysoidaan orgaanisen aineen sulavuus eli D-arvo, jonka pohjana ovat pässeillä tehdyt sulavuuskokeet. Lisäksi määritetään tuhkapitoisuus ja tärkkelyspitoisuus. Valkuaisesta analysoidaan Virossa vain raakavalkuaisen määrä, mutta ei valkuaisen laatua ja sulamisnopeutta, kuten Suomessa. Syönti-indeksi määritetään Virossa laskennallisesti, kun sen määritys Suomessa perustuu lehmillä tehtyihin ruokintakokeisiin, ja siihen vaikuttaa rehun D-arvo, kuiva-ainepitoisuus, säilörehun raaka-aine (heinä, apila, kokovilja), rehussa olevat hapot sekä kuidun määrä.

Virolaisessa järjestelmässä ilmeisesti palkokasvien kuten esim sinimailasen meikäläisistä nurmirehuista poikkeavat ominaisuudet tulevat paremmin esille ja sinimailanen voidaan sisällyttää tarkemmin ruokintasuunnitelmiin sen tuotantovaikutusta vastaavasti.

Sulamattoman kuidun pitoisuudet eri kasvien välillä ja korjuuajan vaikutukset sen pitoisuuksiin saadaan suoraan virolaisessa järjestelmässä esiin. Suomessa sulamattoman kuidun pitoisuuksien muutosten vaikutus on sisällä D-arvossa.

Virolainen järjestelmä voi olla tällä hetkellä käyttökelpoisempi esim vihantarehuherneestä ja härkäpavusta tehtyjen säilörehujen rehuarvojen analysoinnissa. Suomessa näiden rehujen analyysien kalibrointia sulavuuskokeiden tuloksiin edelleen odotellaan.

Puna-apilapitoisten säilörehujen ruokinnallisen arvon heikkenemistä korjuuajan viivästyessä Viron järjestelmä voi myöskin havainnollistaa suomalaista paremmin. Suomalaisen rehuanalyysin D-arvo ja syönti-indeksi kertovat kuitenkin saman asian – ehkäpä vielä tarkemmin.

Se missä määrin Virossa käytössä oleva rehujen analysointijärjestelmä arvostaa esim englannin raiheinää suhteessa timoteihin enemmän kuin suomalainen analysointijärjestelmä, selvinnee toivottavasti lähitulevaisuudessa.

Voisikin olla hyödyllistä tehdä ruokintasuunnitelmia molempien maiden rehuanalyysien pohjalta kummassakin maassa käytössä olevilla ruokintasuunnitteluohjelmilla. Näin selviäisi eri järjestelmien erojen todellinen merkitys käytännön ruokinnan suunnitteluun. 

Teksti: Jukka Rajala