‘tilastot’ arkisto

Luomusadot tilastoitu vuodelta 2011

Luomuviljaa tuotettiin vuonna 2011 yhteens√§ 82 miljoonaa kiloa. M√§√§r√§ on 2 % Suomen koko viljantuotannosta ja yli 2 miljoonaa kiloa enemm√§n kuin kaksi vuotta aikaisemmin. Luomurukiin sato oli 8 miljoonaa kiloa eli 9 prosenttia rukiintuotannosta. Tiedot ilmenev√§t Matilda maataloustilastoista Luomusatotilasto 2011 -tutkimuksesta. Lue lis√§√§ »

Tike kerää luomusatotiedot sähköisesti

Luomusatotutkimus tehd√§√§n nyt ensimm√§ist√§ kertaa internetin kautta tapahtuvana tiedonkeruuna. Tietojen perusteella laaditaan Luomusatotilasto 2011. Luomusatotutkimukseen osallistuvalle tuhannelle luomuviljelij√§lle on postitettu verkkoasioinnissa tarvittavat k√§ytt√§j√§tunnukset ja salasanat. Vastaukset kyselyyn toivotaan annettavan lokakuun alkupuoliskolla. Lue lis√§√§ »

Ruotsi ei saavuta 20 prosentin luomualatavoitetta

Ruotsin hallituksen tavoitteena on ollut nostaa luonnonmukaisesti viljellyn peltoalan osuus 20 prosenttiin koko viljelylasta vuoden 2010 loppuun menness√§. Tavoitetta ei saavuteta. Vuonna 2009 luomuviljelyn osuus oli 9,8 prosenttia. Vuonna 2010 luomuviljelyala nousee 12,5 prosenttiin eli 385 200 hehtaariin, kun mukaan lasketaan t√§n√§ vuonna siirtymisen aloittaneet pellot. Lue lis√§√§ »