Eläinten hyvinvointi, etiikka ja luomutuotanto

Artikkeli käsittelee eläinten hyvinvointia filosofisesta näkökulmasta. Suhtaudutaanko tuotantoeläimiin luomutuotannossa eri tavalla kuin tavanomaisessa tuotannossa, ja jos suhtaudutaan, niin miksi? Ovatko kyseessä erilaiset arvot vai erilainen näkemys ihmisen asemasta luonnossa? Eläinten hyvinvointi on tärkeä osa luonnonmukaisen tuotannon eettistä kehystä ja siitä keskustellaan monissa erilaisissa yhteyksissä. Mutta mitä eläinten hyvinvoinnilla tarkoitetaan luomutuotannossa? Onko eläinten elämä laadultaan hyvää ja millaisessa eettisessä viitekehyksessä kysymystä pitäisi tarkastella? Luomutuotannossa painotetaan luonnollisuutta, ja se tietenkin vaikuttaa paljon käsitykseen siitä, mitä eläinten hyvinvoinnilla ymmärretään.

Ihmisen suhde eläimiin on monitulkintainen

Ihminen suhtautuu eläimiin eri tavoin eri kulttuureissa (Intia vrt. länsimainen kulttuuri), mutta eroja on myös saman kulttuurin sisällä. Esimerkiksi sika: Luonnossa vaeltavat villisiat elävät omaa elämäänsä, mutta joutuvat kohtaamaan mm. saalistajia ja kylmiä talvia. Teollismaisessa intensiivituotannossa siat kasvatetaan lyhyessä ajassa lihaksi, mutta niiden elinympäristö on turvallinen ja ravinto tasapainoinen. Tuotantoeläiminä ne ovat usein nimettömiä objekteja ja esim. suu- ja sorkkataudin tai sikaruton esiintyessä suuria määriä sikoja tuhotaan yksistään taloudellisista syistä. Lemmikkisiat puolestaan saavat huomiota yksilöinä, niiden älykkyys tunnustetaan ja luonne sekä musikaalisuuskin huomioidaan, mutta hoitaja ei välttämättä hallitse niiden ruokintaa. Esimerkki herättääkin seuraavia kysymyksiä: mikä on ratkaisevaa sian hyvälle elämälle ja mitä velvoitteita ihmisellä on tehdä sian elämästä hyvä? Pitäisikö luomusikoihin suhtautua eri tavalla kuin tavanomaisiin sikoihin?

Mitä eläinten hyvinvointi on?

Yllä olevassa esimerkissä luokitellaan kolme pääasiaa (Appleby, 1999), jotka kuuluvat eläimen hyvinvoinnin käsitteeseen: luonto (villisika), ruumis (sika tuotantoeläimenä) ja mieli (lemmikkisika). Eläinten hyvinvointiin voidaan löytää vastaavasti kolme erilaista määritelmää sen mukaan, mitä pidetään tärkeänä eläimen hyvinvoinnille (Fraser et al., 1997):

Luonnollinen elämä: eläimen hyvinvointi riippuu sille annetuista mahdollisuuksista käyttäytyä ja elää mahdollisimman luonnollisesti.

Biologiset toiminnot: eläimen hyvinvointi on suhteessa sen normaaleihin fysiologisiin sekä käyttäytymiseen liittyviin toimintoihin (tämä ilmaistaan usein eläimen kykynä sopeutua ympäristöönsä).

Subjektiiviset kokemukset: eläimen tunteet (kärsimys, kipu ja mielihyvä) määrittävät eläimen hyvinvoinnin.

Päätelmään eläimen hyvinvoinnille tärkeistä seikoista vaikuttavat taustalla olevat filosofiset oletukset, se, mitä me itse pidämme tärkeänä. Se, miten me suhtaudumme tieteen olemukseen tai mitkä painoarvot asetamme käyttäytymiselle, mielelle (tietoisuudelle) ja ruumiille, antavat erilaisen lopputuloksen eläimen hyvinvoinnista. Ammatti saattaa myös vaikuttaa arviointiin: eläinlääkärit tuntuvat painottavan fyysisiä toimintoja, kun taas etologit tuntuvat katsovan ensiksi eläimen käyttäytymistä ja vasta sen jälkeen fyysisiä toimintoja. Etologin tarkastellessa kotieläinten häiriökäyttäytymisestä on vertailukohtana eläimen villien sukulaisten käyttäytyminen luonnonoloissa.

Onko eläimellä mieli tai tunteet?

Eläinten subjektiivisten kokemusten olemassaolo ja luonne on keskeinen kysymys eläinten hyvinvoinnissa: mistä me tiedämme, että eläin todellisuudessa kärsii? Kysymyksestä on kiistelty antiikin ajoista lähtien. Meidän aikoihimme saakka ovat filosofit muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pitäytyneet käsitykseen siitä, etteivät eläimet pysty järkeilemään ja sen seurauksena niillä ei olisi oikeuksia suhteessa ihmisiin. Jeremy Bentham, joka on modernin utiliatarismin perustaja, toi 1700-luvun loppupuolella esille, ettei sen, olisiko eläimillä mieli tai pystyisivätkö ne järkeilemään, saanut vaikuttaa siihen, miten ihmiset kohtelevat eläimiä. ”Kysymys ei ole siitä, voivatko ne järkeillä. Tai voivatko ne puhua? Vaan voivatko ne kärsiä?”

1900-luvulla tuotiin esille yhdenmukaisuusperuste (analogy argument): jos tietty käyttäytyminen tai fyysinen toiminto esiintyy eläimillä ja samanlaisia piirteitä voidaan havaita ihmisillä ja me tiedämme kokemuksesta, että toiminnot vastaavat tiettyjä tunteita, voidaan olettaa, että myös eläimillä on nämä tunteet. Vaikka eläinten ”mielentilaa” ei voida suoraan mitata, se voidaan arvioida epäsuorasti tuollaisten parametrien avulla. Kaikki tutkijat eivät kuitenkaan pidä edellistä validina eli pätevänä perusteena ja vetoavat eläinten ja ihmisten erilaiseen aivojen rakenteeseen (prefrontaalinen cortex).

Kognitiivisen etologian syntyessä 1970-luvulla eläinpsykologia ja eläinten hyvinvointitiede toivat esille eläinten tietoisuuden. Nykyisin eläinten subjektiivista elämää käsittelevissä tutkimuksissa ja teorioiden laatimisessa voidaan käyttää apuna eläinten yksilöllisiä reaktioita ja käyttäytymisnyansseja.

Arvot ja tiede

Ihmisen tiedenäkemys ratkaisee sen, millainen käsitys eläinten hyvinvoinnista saadaan. Wemelsfelder (1993) on kehittänyt subjektiivisen kvalitatiivisen menetelmän eläinten käyttäytymisen arviointiin. Hän osoitti, että varsin erilaisista taustoista olevat tarkkailijat (mukaan lukien tuottajat) ovat olleet samaa mieltä spontaaneissa arvioinneissaan sikojen käyttäytymisestä. Hänen mielestään silloin kun ihminen on vuorovaikutuksessa eläinten kanssa hän käyttää etupäässä subjektiivisia, ”terveeseen järkeen” (common sense) pohjautuvia näkökohtia.

Dualistisen näkemyksen (Wolpert, 1993) mukaan tieteeseen kuuluu abstrakteja objektiivisia tosiasioita ja fenomenologista luonnon kokemista. Tällöin kaikki subjektiivinen ja kvalitatiivinen ihmisen kokemus (myös arvot) on poistettava. Tämän määritelmän mukaan tieteen käsitys luonnosta on eri kuin se, mitä me näemme silmillämme, kosketamme käsillämme tai haistamme nenällämme. Kyseisellä tavalla määritellyn eläinten hyvinvoinnin ja yleisen käsityksen (se, miten kuluttajat asian ymmärtävät) välillä on selvä vastakohtaisuus. Dualistinen näkemys vaikuttaa tieteen ja etiikan välisiin suhteisiin sekä siihen, miten eläinten hyvinvointi määritellään ja ovatko moraaliset arvot mukana tieteellisessä määritelmässä. Tutkimuksen tulisi olla arvovapaata ja eläinten hyvinvointia tulisi tarkastella objektiivisesti, eläimen olemisen tilana ilman arvoja.

Tannenbaum (1991) ja useat muut tutkijat ovat osoittaneet, että myös puhdas tieteellinen (eläinten hyvinvoinnin) malli sisältää tutkimattomia epäsuoria arvoja. Tästä syystä täytyisi jokaisessa tutkimuksessa kertoa tieteellisten faktojen lisäksi myös taustalla vaikuttavat arvot ja moraaliset valinnat.

Eläinten hyvinvointi ja eettiset viitekehykset

Arvoilla on kognitiivinen, emotionaalinen ja normatiivinen ulottuvuus. Eettinen viitekehys sisältää tietyn perusasenteen eläimiä kohtaan: millä eläimillä tai eläinten kokemuksilla on ”moraalinen status” ja miten esim. eläinten hyvinvointi pitäisi määritellä sekä mitä me ajattelemme, tunnemme tai teemme eläinten kanssa.

Eettisiä viitekehyksiä:

1. Antroposentrinen viitekehys: vain ihmisillä on todellista arvoa tai vain ihmiset ovat moraalisesti tärkeitä.

Niin kauan kuin eläin toimii hyvin ihmisen päämääriin nähden (esim. kasvaa ja lisääntyy), sen hyvinvointi on hyvä. Pääpaino on biologisissa toiminnoissa.

2. Zoosentrinen tai sentientistinen viitekehys: myös tuntevilla eläimillä on todellista arvoa tai ne ovat moraalisesti tärkeitä

Ihmisten velvollisuus on minimoida eläinten kärsimys ja antaa eläinten elää sellaista elämää, joka sopii niiden biologiseen luonteeseen. Viitekehys sisältää yhdistelmän subjektiivisista kokemuksista ja luonnollisesta elämästä.

3. Biosentrinen viitekehys: kaikilla elävillä olennoilla (yksilöillä, myös kasveilla) on todellista arvoa tai ne ovat moraalisesti tärkeitä

Yksilön integriteetti (eheys, rikkomattomuus) on tärkeää, esim. typistykset ovat väkivaltaa eläimen integriteettia kohtaan. Luonnollisen elämän lähestymistapa sopii tähän viitekehykseen.

4. Ekosentrinen: populaatioilla (ei yksityisillä eläimillä), lajeilla ja ekosysteemeillä on todellista arvoa tai ne ovat moraalisesti tärkeitä

Luonnollisen elämän lähestymistapa populaatiotasolla sopii tähän viitekehykseen. Yksityisen eläimen tappaminen ei ole ongelma niin kauan kuin lajin olemassaoloa ei vaaranneta.

Luomumaatalouden arvot ja eläinten hyvinvoinnin käsite luomussa

Luonnonmukaiseen maatalouteen kuuluvat kierrätys-, varovaisuus- ja läheisyysperiaatteet. Luomueläinten hyvinvointiin kuuluvia käsitteitä ovat harmonia, luonnollisuus, valinnanvapaus ja hoito. Luomussa tavoitellaan mm. holistista näkökulmaa, kestävyyttä (sosiaalinen, ekonominen, ekologinen) ja luonnon kunnioittamista.

Eläinten hyvinvoinnin käsite viittaa yhteen tai useaan eläinten elämän laatuun kuuluvaan asiaan. Käsitteen tulisi heijastaa sen maatalousjärjestelmän arvoja, jossa sitä käytetään. Luonnollinen käyttäytyminen (lajinmukainen käyttäytyminen, rehu ja ympäristö) on keskeinen piirre sekä yksilö- että agroekosysteemitasoilla. Eläinten ja niille tarjottujen olosuhteiden tulisi olla sopusoinnussa keskenään. Jalostuksessa, lisääntymisessä sekä eläinten kanssa toimiessa tulisi kunnioittaa eläimen lajinmukaisia ominaisuuksia ja sen integriteettia (eheyttä, koskemattomuutta). Kun eläimelle lisätään mahdollisuuksia lajinmukaisen käyttäytymisen ilmaisemiseen sen elämän laatu paranee. Maatilan ja karjanhoidon hallinnalla on suurempi merkitys, jotta negatiivisilta seurauksilta (esim. aggressiivinen käyttäytyminen, laidunten ravinnekuormitus) vältyttäisiin. Koko ekosysteemin integriteetti (kasvit, eläimet, ihmiset) tulisi ottaa huomioon. Luonnonmukaisen elintarviketuotannon edellytyksenä on kuluttajien, tuottajien ja asiantuntijoiden yhteinen näkemys eläinten hyvinvoinnista.

Dilemmoja

Luomutuotannon suuri haaste on erilaisten eettisten viitekehysten yhdistäminen tasapainoiseksi holosentriseksi viitekehykseksi. Erilaisten arvojen välille saattaa tulla ristiriitaisuuksia. Eettisessä arvioinnissa täytyisi harkita vaihtoehtoisia ratkaisuja ja niiden seurauksia tai laittaa eettiset periaatteet tärkeysjärjestykseen ja soveltaa niitä eri vaihtoehtoihin.

• Siat Dehesa-agroekosysteemissä

Dehesalla tarkoitetaan laajaperäistä tammimetsälaitumen ja vapaasti laiduntavien Iberian-sikojen muodostamaa kestävää agroekosysteemiä, jota on harjoitettu Pyreneiden niemimaalla Rooman valtakaudesta lähtien. Maaperän ja puiden suojelemiseksi sikojen kärsät ovat rengastetut. Erilaiset arvot ovat ristiriidassa keskenään: sian hyvinvointi (sikaa estetään tonkimasta, mikä on sen lajinmukaista käyttäytymistä) ja integriteetti (rengastaminen) sekä kestävän agroekosysteemin säilyttäminen ja antiikin aikaisen maatalousjärjestelmän kulttuuristen arvojen suojelu.

• Lihasonnien kastraatio

Luomuohjeet edellyttävät, että eläimet laiduntavat kesällä. Sukukypsien sonnien pysyminen aidatulla laitumella on erityisen hankalaa, mikäli kiimassa olevia lehmiä on lähistöllä. Tästä syystä monet tuottajat pitävät sonnit ulkona tarhoissa. Kastrointi rikkoisi sonnin integriteettia vastaan, mutta antaisi sonneille lajinmukaisemman (laidun)käyttäytymisen ja siinä mielessä paremman elämän laadun sekä lisäisi hoitajan turvallisuutta.

• Free-range –siipikarja

Luomusiipikarjan tulee päästä ulkotarhaan, mikä tarjoaa linnuille mahdollisuuksia luonnolliseen käyttäytymiseen. Ulkoiluun sisältyy myös muita arvoja (ekologisia ja kulttuurisia arvoja). Lajinmukaisen käyttäytymisen sekä terveyden ja hyvinvoinnin välille saattaa tulla ristiriitoja. Kannibalismin puhkeaminen on vakavampaa vapaissa tuotantomuodoissa, sillä useampi lintu on sille alttiina kuin häkkiolosuhteissa. Ulkotarhassa kannibalismin riski on vähäisempi, mutta siipikarja on alttiina loisille ja joissain tapauksissa pedoille. Ympäristönäkökohdista tarkasteltuna (ekosentrinen näkökulma) sisätiloissa pitäminen aiheuttaa vähemmän maaperän kulumista ja ravinnepäästöjä.

Tulevaisuuden haasteita

Normatiivinen etiikka voi auttaa arvojärjestyksen laatimisessa ja ohjata toimintaa. Luomun arvokeskusteluun tulisi ottaa mukaan luomutuottajien lisäksi filosofit, jotka selventävät ja järjestävät väitteitä, kyseenalaistavat jo selvänä pidettyjä periaatteita ja uskomuksia sekä osoittavat niiden takana olevia olettamuksia. Luomuliikkeen kehitys, luomun kysynnän kasvu ja luomutuotannon kasvu ovat tuoneet mukanaan uudentyyppisiä, arvoiltaan erilaisia tuottajia ja välittäjiä, mikä vaikuttaa luomuohjeiden laatimiseen. Mahdolliset ristiriidat tulisi ratkaista läpinäkyvästi ja järkevästi sekä tuottajien että kuluttajien kannalta. Laajempi lähestymistapa ongelmiin tuo enemmän mahdollisia ratkaisuja, esim. kiinnittämällä huomio yksilötasolta systeemitasolle. Eläinten hyvinvointiin kuuluvat arvot ovat haasteellisia luomutuotannossa ja luomutuotannon arvot puolestaan haastavat keskusteluun eläinten hyvinvoinnista.

Tiivistelmä artikkelista:

Verhoog, H., Lund, V. & Alrøe, H.F. Animal welfare, ethics and organic farming. Teoksessa: Mette Vaarst, Stephen Roderick, Vonne Lund & Willie Lockeretz.(eds.) 2004. ANIMAL HEALTH AND WELFARE IN ORGANIC AGRICULTURE. Chapter: 5. p. 73-94.

Teksti: Ulla Holma

Tulosta