Luomuviljely parantaa mansikan pölytyksen onnistumista

Luonnonmukaisen viljelyn vaikutuksia mansikoiden pölytykseen selvitettiin Lundin yliopiston tutkimuksessa. Viljelykokeessa mansikoiden pölytys onnistui yli kaksi kertaa paremmin luomuviljelyssä kuin tavanomaisilla tiloilla. Paremman pölytyksen myötä sekä sadon määrä että laatu olivat korkeampia. Myönteinen vaikutus ilmenee jo 2-4 vuoden kuluessa luomuun siirtymisestä. Tutkimus osoittaa, että luomuviljelyyn siirtyminen voi parantaa nopeasti pölytyksen onnistumista ja siten myös mansikkasadon määrää ja laatua.

Pölyttäjät ratkaisevia sadonmuodostukselle
Pölyttäjähyönteiset ovat elintärkeitä useiden hedelmien ja vihannesten viljelylle. Tehomaatalous uhkaa niitä ja pölytyksen heikentymisen aiheuttama ongelma on herättänyt huomiota viime aikoina. Onkin tärkeää ymmärtää, miten pölyttäjiä ja pölytystä voidaan edistää. Hyönteispölytteisten kasvien pölytyksen on todettu korreloivan pölyttäjien runsauden ja monimuotoisuuden kanssa. Luonnonmukaiset viljelymenetelmät edistävät luonnon monimuotoisuutta ja siten luomuviljely voi vaikuttaa myönteisesti myös viljelykasvien pölytykseen, mutta tutkimusnäyttöä aiheesta on tähän saakka ollut niukasti.

Tutkimuksen tavoitteet
Tutkimuksessa arvioitiin luonnonmukaiseen viljelyyn siirtymisen vaikutusta mansikan pölytykseen kahdesta näkökulmasta: 1) Onko pölytysmenestys parempi luomutiloilla kuin tavanomaisilla tiloilla? 2) Onko havaittavissa aikaviivettä luomuviljelyyn siirtymisestä tämän vaikutuksen ilmenemiseen?

Tutkimusaineisto ja menetelmät
Tutkimus toteutettiin 12 maatilalla Skånessa vuonna 2009. Tiloista neljä oli tavanomaisesti viljeltyjä, neljä oli vastikään siirtynyt luomuviljelyyn (2-4 vuoden sisällä) ja neljällä oli harjoitettu luomuviljelyä jo pitkään. Pölytyksen arvioimiseksi mansikantaimia sijoitettiin kasvatusruukuissa kevätvehnä- ja ohrapeltojen reunoille. Mansikalla on monia pölyttäjiä, mm. kukkakärpäset ja mehiläiset ja se hyötyy hyönteispölytyksestä. Mansikan hedelmä on yhteenliittymä eli aggregaatti, jossa pölytyksen onnistumisen voi arvioida jokaisesta mansikantaimesta. Jos emit eivät pölyty, hedelmään syntyy epämuodostumia. Pölytyksen onnistuminen arvioitiin laskemalla epämuodostumien määrä jokaisesta kasvista sekä täysin pölyttyneiden marjojen osuus tilaa kohti.

Tulokset
Mansikoiden pölytys onnistui luomutiloilla merkittävästi paremmin kuin tavanomaisilla tiloilla. Tavanomaisesti viljeltyjen mansikoiden kukista pölytettiin vain 17 %, kun taas luonnonmukaisesti kasvatettujen mansikoiden kukista pölytettiin 45 %. Epämuodostuneiden mansikoiden keskimääräinen lukumäärä kasvia kohden oli luomutiloilla 0,63 ja tavanomaisilla tiloilla 1,26.

Johtopäätelmät
Tutkimuksessa ei todettu luonnonmukaiseen viljelyyn siirtymisestä kuluneen ajan vaikuttavan epämuodostumien määrään tai täysin pölyttyneiden mansikoiden osuuteen. Tämän perusteella pölytyksen onnistumisen paranee nopeasti, jo muutaman vuoden kuluessa luomuviljelyyn siirtymisestä. Pölytyksen paremman onnistumisen selityksiä voivat olla pölyttäjien suurempi moninaisuus ja runsaus tai vierailutiheys. Näiden tekijöiden vaikutuksen selvittämiseen tarvitaan jatkotutkimusta.

Lähde:
Georg K. S. Andersson, Maj Rundlöf, Henrik G. Smith. 2012. Luonnonmukainen viljely parantaa mansikan pölytyksen onnistumista. Organic Farming Improves Pollination Success in Strawberries PLoS ONE 7(2): e31599. doi:10.1371/journal.pone.0031599

Koko Raportti  Organic Farming Improves Pollination Success in Strawberries

Teksti: Mikko Salmu

Tulosta