Miten rakennan luomulihasikalan? Kokemuksia Itävallasta

 

Kuivikkeen käyttö, karkearehun tarjonta, liikkumatila karsinoissa ja ulkotarhan toteutus asettavat omat haasteensa luomusikalan rakentajalle. Etenkin, kun rahaa ei saa kulua liikaa. Esittelyssä on kolme mallia Itävallasta: Laatikkopihatto, 50/50 karsina pienryhmille sekä suurryhmäsikala. Ne tarjoavat tilaa tonkia, huomioivat sikojen liikkumistarpeen ja ohjaavat sikojen käyttäytymistä. Kiinteän lattian ja yksinkertaisten seinärakenteiden ansiosta rakennukset ovat muunneltavissa muuhunkin käyttöön, mikä pienentää investoijan riskiä. Rakennuskustannukset ovat 400 € – 1000 € lihasikapaikkaa kohti. Tuotoksen optimoinnin kannalta rakennuksen sijainti ilman- ja tuulensuuntien suhteen on tärkeää. 

Maiseman tarjoama suoja lisää ulkotarhan käyttöä. Christian Prünnerin sikala toimii melkein ilman sähköä. Aggregaatti käy puoli tuntia päivässä pääasiassa rehuautomaattien täyttämiseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Energiakäyttö vähäistä

Monissa rakennuksissa energiankäyttö on minimoitu, koska luomusikojen ulkoiluttamisvaatimusta ei voida toteuttaa Itävallan perinteisissä kylissä vaan uusi luomusikala on rakennettu pelloille sähköverkon ulottumattomiin. Energiaa tuotetaan generaattorilla ja aurinkopaneeleja tai tuulivoimaloita käytetään myös usein. Ilmanvaihto on mieluummin painovoimaista ja rakennukset ovat korkeita sekä ilmavia. Poikkeuksena ovat vanhat rakennukset, jotka ovat melko matalia. Erikoisennäköisiä ovat laatikkopihatot, joissa on korkea toiminta-alue mutta matala makuupaikka.

Eri rakennukset Marthin tilalla. Emakkojen laatikkopihatossa on valoa yllin kyllin. 50/50 lihasikalassa ollaan minimivaatimusten tasolla.

Ikkunapinta-ala

Ikkunapinta-alan vaatimukset ovat Itävallassa joustavia. Kolme prosenttia lattiapinta-alasta on minimi. Viisi prosenttia on suositeltu, millä saadaan korotettu eläinten hyvinvoinnin taso. Pihatossa tai laitumella olevissa makuulaatikoissa ei tarvita ikkunoita tai valoaukkoja. Käytännössä tilat ovat kuitenkin usein aika valoisia. Koska matalia lämpötiloja sikalassa ei koeta niin ongelmalliseksi, käytetään seiniä ja kattoa tuomaan valoa sikalaan.

Puulattia parantaa lämmönsäätelyä

Perinteisesti Itävallassa on käytetty sikakarsinoiden alustana jalavapuuta, koska siat eivät pidä sen mausta, myös akasiapuu sopii samaan käyttöön. Puulattia tuo talvella lisälämpöä, kesällä taas viileyttä. Kuumalla säällä kuivike voidaan poistaa kokonaan. Suomalaisista puista lepällä voisi olla sama ominaisuus. Koska jalavakanta on puukuolemien johdosta vähentynyt, käytetään tänä päivänä muita puita, joita välillä uusitaan. Muutettu käytäntö tuo toisaalta etuja hygieniahallinnan kannalta. Puulattiakarsinaa ei pestä käytön jälkeen, vaan sen annetaan tyhjennyksen jälkeen olla tyhjillään ja kuivua kunnolla. Hygieniataso pysyy riittävän hyvänä suljetuissa yhdistelmäsikalasysteemeissä, joihin ei tule jatkuvasti eläimiä tilan ulkopuolelta.

Siat juovat mieluiten seisovasta vedestä. Kuvassa yhdistetty kaukalo ja juoma-astia imettäville emakoille

Puhdistus ja desinfiointi

Pesu ja kuivaaminen on yleinen puhdistusmenettely, myös kalkitusta käytetään laajasti. Desinfiointiaineita vältetään niin pitkään kuin mahdollista.

Puupinnat jätetään mieluusti käsittelemättä, koska ongelmatilanteessa raakapuu voidaan liekittää tai käsitellä kalkkiliuoksella, joka harjataan käsittelyn jälkeen pois. Liekitys on sekä Saksassa että Itävallassa laajasti käytetty, suhteellisen uusi desinfiointimenetelmä. Menetelmä on läheistä sukua vihannesviljelyssä käytetylle rikkakasvien liekitykselle. Puuta ei polteta vaan se käsitellään nopeasti kuumalla kaasuliekillä. Menetelmä vaatii osaamista sekä erityistä huolellisuutta ja jälkitarkastus on tärkeää.

Pienryhmä 50/50 sikalassa

Yleisin pitotapa Itävallan luomutiloilla on 50/50 sikala. Sikala on kehitetty tutkimuksen ja tuottajien yhteistyönä. Nimensä mukaisesti 50 prosenttia karsinoiden pinta-alasta on ulkotarhassa ja 50 prosenttia sisätiloissa. Karsinoissa pidetään 6-20 sikaa. Yleensä rakennukset ovat pitkiä ja kapeita ja keskellä on ruokintakäytävä. Pinta-alajako poikkeaa EU-luomusäännöstä, joka määrittää sisätilan ulkotilaa suuremmaksi. Itävaltalaiset katsovat, että EU-säädöksen tiukka tulkinta johtaa helposti ulkotarhoihin, joihin ei jää riittävästi toimintatilaa ympärivuotiseen käyttöön. Itävaltalaisten ulkotarhasta 90 % pitää olla katettu, mikä lisää sen käyttöasteita etenkin talvella tai sateella. 50/50 karsinoiden hyväksynnän edellytys on, että ulkotila on aina käytettävissä, kesät talvet. Sisällä pitää olla kuivitettu makuualue, johon kaikki siat mahtuvat samanaikaisesti. Alueen koon olisi hyvä vaihdella lämpötilan ja eläinkoon mukaan. Ulkoalueen talvikäyttö vaatii tarkkaa suunnittelua ja sikalan sijoittamista suojaisaan paikkaan. Tuuliverkon asentaminen pitää talvella pahimman viiman poissa. 50/50 karsina on paremman mitoituksen vuoksi helpompi siivota ja edullisempi rakentaa, kuin EU normimitoituksen mukaan rakennettu karsina. Myös vanhojen sikaloiden muuntaminen luomusikaloiksi onnistuu nopeasti.

Suuret tarhat ovat 50/50 sikalalle ominaisia.

Sisätilan lattiasta 50 % saa olla ritiläpohjaa. Ulkotarha saa olla kokonaan ritiläpohjainen, mutta on useimmiten kiinteä ja kuivitettu. Ulkotarhassa pitää aina tarjota tonkimis- ja virikemateriaalia.

Kolme prosenttia lattiapinnasta katsotaan riittäväksi ikkunapinta-alaksi, koska sisätila on ensisijaisesti lepäämistä varten ja siat saavat ulkona runsaasti valoa.

Karkearehu tarjotaan useimmiten ulos, mutta väkirehuruokinta tapahtuu sisällä yksittäishäkistä tai näkösuojalla varustetuista kaukaloista. Yleisesti suositellaan ruokintaa käsin, koska se luo päivittäisen kontaktin ja mahdollistaa ryhmän tarkan kontrollin, mutta automaattiruokintaakin näkee usein. Ulostus tapahtuu enimmäkseen ulkotarhoissa. Tarhat puhdistetaan yksi tai kaksi kertaa viikossa käsin tai työntämällä kuivike/lanta-alusta pienkuormaajalla tai traktorilla suoraan lantalaan. Sisällä oleva karsinaosa puhdistetaan useimmiten vain sikojen myynnin yhteydessä. Hävikki 50/50 karsinassa on keskimäärin alle 1%. Siat kasvavat tasaisesti ja sikalan tyhjennys tapahtuu kahdessa viikossa. Keskimäärin 50/50 sikalassa ehditään kasvattaa kolme kierrosta. Ongelmia tappelujen tai hännänpurennan kanssa on harvoin.

Laatikkopihatto

Laatikkopihaton perusajatus on, että sika viihtyy päivän aktiivikautena alhaisissa lämpötiloissa, mutta kaipaa lämpöä levätessään. Kylmäpihaton ansiosta voidaan tarjota riittävästi tilaa edullisesti, koska makuulaatikossa syntyy sopiva mikroilmasto lepäämiseen. Laatikon lämpötilaan voidaan vaikuttaa kuivikkeen ja pohjamateriaalin avulla. Siat pitävät luontaisesti makuupaikkansa puhtaana. Siksi ne sontivat ulkotarhaan ja makuukoppi jää puhtaaksi. Ulkotarha voidaan puhdistaa kerran päivässä, kerran viikossa, tai tuotantorytmin mukaan sikalan tyhjennyksen yhteydessä. Käsityötä tarvitaan jonkun verran ja siksi laatikkopihattoja rakennetaan enimmäkseen pienille yksiköille.

Porsituskarsinat laatikkopihattona. Paraikaa puhdistumassa auringonpaahteessa. Laatikon takana olevassa tilassa porsaspesät ja hoitokäytävä.

Laatikkopihatto koostuu korkeasta kolmiseinäisestä kylmäpihattokatoksesta, johon asennetaan karsinat ja matalat puiset makuulaatikot sääsuojaksi. Ruokapaikat voidaan asentaa kylmäpihaton sisällä olevaan tilaan tai suurentaa ulkotarhaa sitä varten. Rakennustapa soveltuu sekä lihasioille, että emakoille suurimmaksi osaksi vuotta. Talven kylmin aika edellyttää sikalan hoitajilta erityistä tarkkaavaisuutta, koska kylmyys aiheuttaa herkästi hitaampaa kasvua ja tuotantomenetyksiä. Koska talven kylmimmät kuukaudet tuovat Itävallassa ongelmia, voi olla ettei tuotantotapa sovellu Suomeen ympärivuotiseen käyttöön. Asiaa kannattaisi kuitenkin tutkia ja kokeilla, koska onnistuessaan siinä voittavat sekä siat että tuottajat.

Teoriasta käytäntöön

Systeemin toimivuus on pienestä kiinni. Esimerkiksi Hermine ja Ferdinand Baierin tilalla järjestely ei toiminut ja siat valitsivat sontimiseen ainoastaan makuulaatikoita. Baierit eivät löytäneet ratkaisua ongelmaan ja siksi makuulaatikot ovat nykyään kiinni ja sikala toimii vain maaliskuusta marraskuuhun. Suljettujen laatikoiden katolla varastoidaan yhä alkuperäisen suunnitelman mukaan olkipaaleja.

” Laatikot on sijoitettu kulkumatkalle ulkotarhaan, ruokintapaikan ja toiminta-alueen väliin, sinne missä on vetoa ja valoa. Se on sioille luontainen paikka ulostaa. Todennäköisesti tilat saataisiin toimimaan, jos ruokintapaikka vaihdettaisiin ja makuulaatikot siirrettäisiin sisäkarsinan sisimmälle laidalle”, pohtii luomusikalan rakentamiseen erikoistunut neuvoja Jürgen Herrle tilakäynnin yhteydessä.

Irtolankuista tehty katto hengittää.

Myös Sigrid Marthin tilalla siat ulostivat ensin laatikoihin. Koska isäntä oli pitänyt sikoja myös laitumella, eikä 10 vuoden aikana yksikään sika ollut ulostanut laitumella olevaan koppiin, hän aloitti sitkeän vianetsinnän. Monien muutoskokeilujen jälkeen hän löysi ongelman ytimen: laatikot oli rakennettu liian tiiviiksi. Sioista irtoava kosteus ei voinut haihtua. ”Vesi valui katolta”, Marth muistelee. Hän purki kattolevyt ja laittoi niiden tilalle paksua ja leveää lankkua, joka painonsa ansiosta pysyi paikallaan eikä tarvinnut nauloja. Lankussa olevat epätasaisuudet toimivat automaattisina ilmanvaihtokanavina. Kuumalla ilmalla rakoja saa yksinkertaisesti suurennettua ottamalla jonkun lankun pois. Talvella hän ei enää varastoi olkea majojen katoksen päällä, vaan peittää majan katon löysällä, mutta paksulla olkipatjalla. Näin syntyy lämmin, mutta hengittävä eriste. Keväällä eristeoljet ovat homeisia ja ne hävitetään suoraan pellolle kyntäen.

Prünnerin verhopihatto sisältä.

Yksi muunnos laatikkopihatolle on Christian Prünnerin toteuttama verhopihatto. Prünnerin kylmäpihattorakennus hyödyntää tontin virtaamaa ja se on osittain upotettu mäenrinteeseen, jossa se on tuulelta suojattuna. Neljäs seinä voidaan sulkea tiiviillä tierakennushuopakankaalla. Talvea varten Prünner on asentanut ohjauskiskot, joiden avulla voidaan helposti pingottaa samanlaista rakennushuopaa vaakatasossa luomaan sisätiloihin lämpimämpi mikroilmasto. Prünner lihottaa siat 200 sian suurryhmäkarsinassa.

Schindlerin suurryhmäsikalan juoma-alue korotetulla lattialla.

Suurryhmäkarsinat

Suurryhmäkarsina on uusin kokeilu Itävallan luomulihatuotannossa. Eri tuottajat ovat kehittäneet erilaisia toteutuksia, joilla tavoitellaan edullisia rakennuskustannuksia ja minimaalista työmäärää. Yhteistä on, että sikalan tilaa ei osastoida umpinaisiin karsinoihin, vaan annetaan 40–300 sian olla samassa ryhmässä, joilla on koko tila käytettävissään. Tila sisustetaan siirrettävillä levyillä, aitaveräjillä tai katkonaisilla, matalilla väliseinillä, jotka tarjoavat sioille mahdollisuuden suojautua ja vetäytyä. Ulostamisen on tarkoitus tapahtua ulkotarhassa. Ulostusalueen lisäksi voi olla erillinen, ritiläpohjainen virtsaamisalue juoma-alueen yhteydessä.

Puhdistuskäytännöt vaihtelevat

Yhteistä on, että yleensä puhdistetaan sisätilat vain, kun siat on myyty ja sikala on tyhjä. Josef Schindlerin sikalahallilla kuivitetaan ulkotarha kerran viikossa nostamalla sinimailasheinä-suurpaali aitaukseen, sisätiloissa käytetään olkea. Siat levittävät paalin itse. Lanta poistetaan vain sikojen lähdettyä. Lantalaa ei tarvita, koska lanta varastoituu kestokuivikepohjaan ja sitä voidaan levittää suoraan pellolle keväällä ja syksyllä. Siat virtsaavat enimmäkseen ritiläpohjaiselle juoma-alueelle. Liete kerätään lietealtaaseen, johon ohjataan myös ulkotarhan hulevesi. Christian Prünnerin työntää etukauhalla ulkotarhan alueen puhtaaksi kerran viikossa. Hermine Baierin tilalla ulkotarhan siivous tapahtuu kerran kuussa. Yllättävää kyllä, tauti- ja hygieniatilanne on tiloilla melko sama. Eläinlääkärin hoitoja ei yleensä tarvita, mutta hävikki kasvun aikana on keskimäärin 2 %.

Porsaiden kasvatusolosuhteet vaikuttavat sikojen sopeutumiseen suurryhmänä

Isäntä rakentaisi hallin nyt puoli metriä korkeammaksi, jotta koneet mahtuisivat paremmin sisään.

Schindlerin tila saa 40 kiloa painavat porsaat tytäryhtiön porsasyksiköstä yhtenä ryhmänä. Porsaiden annetaan kasvaa isommaksi kasvatustilalla, koska se parantaa porsaiden terveyttä ja taloudellisesti on samantekevää missä ne kasvavat. Porsaat siirretään jo kasvatustilalla suurryhmään. Tilalla ryhmittymisongelmia on huomattavasti harvemmin kuin Prünnerin tilalla joka yhdistää eri karsinoiden porsaat suurryhmäksi. Schindler sai nostettua täyttökierrosta laskemalla uuden ryhmän porsaita viimeisimpien loppulihotussikojen sekaan. Siat ryhmittyvät niin jopa sujuvammin kuin puhtaissa porsasryhmissä. Sisätilojen puhdistus harventui yhteen kertaan. Toistaiseksi hän on järjestelyyn varsin tyytyväinen. Se, että seuraako tästä hygieniaongelmia nähdään tulevaisuudessa.

Suurryhmä ei tarkoita välttämättä montaa sataa sikaa samassa ryhmässä. Baierilla on 180 sikaa hallissa, joka on jaettu neljään 44 sian osastoon. Osastoissa on väliseinä ja ne voidaan tarvittaessa jakaa 22 sian ryhmiksi.

Kaikilla kolmella tilalla ruokinta-automaatit on sijoitettu pitkänä rivinä sisätilan keskelle ja ne täytetään automaattisesti kerran päivässä jauhetulla vilja/palkokasviseoksella.

Baierin tilan uusi sikala. 180 paikkaa. Olki siirretään katon alle heti korjuun yhteydessä. Ylhäältä paalit voidaan pudottaa suoraan karsinoihin. 40 sian ryhmässä vaivaa välillä hännänpurenta.

Työteknisesti suurryhmäkarsinat ovat toimineet melko lailla odotusten mukaan. Prünner onnistuu hoitamaan 400 sikaa lähes kokonaan yksin, mutta lajittelussa, lastauksessa ja sairaudenhoidossa tarvitaan lisäkäsiä avuksi. Schindlerin tilalla siat lomittuvat luontaisesti ison viljatilan rutiineihin. Lajitteluasema hoitaa lajittelun suhteellisen luotettavasti. Yllättäviä työpiikkejä ovat olleet erilaiset sairaus- ja häiriötilat. Sikojen erottelu on vaikeaa ja siksi hoidot, kuten madotukset jäävät helposti tekemättä. Ongelmia hännänpurennan kanssa ilmenee ajoittain ja ympäristön kuumuus tai kylmyys voi sotkea ulostuskäyttäytymistä. Sekä Prünnerin että Schindlerin tilalla ryhmät oli suunniteltu isommiksi. Käytäntö opetti että jonkinasteista jakoa tarvitaan tai muuten kierto hidastuu liikaa. Jaosta huolimatta he saavat onnistumaan vain kaksi täyttöä vuodessa.

Suuri osa sioista syö suurryhmissä vähemmän ja kasvaa hitaammin, kuin pienryhmässä. Siksi on epävarmaa, tuleeko suurryhmäkasvatuksesta tulevaisuuden trendi.

Kustannusvertailu

Esitetyistä tiloista Christian Prünner rakennutti tilansa kaikista edullisimmin – 450 €/ lihasikapaikka.

Hän sijoitti kaksi 200 sian ryhmää kolmiseinäiseen kylmäpihattoon. 400 sikapaikan sikala maksoi lantala mukaan lukien 180 000 €. Rakennus on miltei kokonaan ulkopuolisten rakentama.

Schindlerin 500 lihasian hallissa sikapaikka maksoi 600 €/ paikka. 17 m x 50 m suuri halli maksoi 300 000 €. Hinta sisältää viisi metriä leveän, lähes kokonaan katetun ulkotarhan hallin molemmilla sivuilla. Työtä helpottavana erikoisuutena on ritiläpohjainen juoma-alue ja lajitteluasema. Osborne-lajitteluaseman hinta oli neljä vuotta sitten 20 000 €. Hinnassa on huomioitu Schindlerin oma työ, 10 €/h.

Baierin tilalla rakennettiin 174 sikapaikkaa 140 000 eurolla, mikä tekee 804 €/ lihasikapaikka.

50/50 karsina on noin 20–50 % kalliimpi kuin suurryhmäkarsina. Työmenekki on isompi kuin suurryhmäkarsinoissa ja rakennuksen muuntelu muuhun käyttöön on kalliimpaa. Vastapainona lihaa tuotetaan paremman kasvun ja kokonaishallittavuuden vuoksi noin 30 % enemmän.

Yleisesti laatikkopihaton rakennuskustannukset muodostuvat katosrakennuksesta ja 30 % sisärakenteista. Esimerkiksi Marthin tilalla rakennettiin 110 000 eurolla 20 emakkopaikkaa. Samaan tilaan mahtuisi 160 lihasikaa (687 €/ lihasikapaikka).

Teksti ja kuvat: Katja Mahal

Siat tarvitsevat helteillä varjoa vilvoitteluun. Mikäli kesällä ei ole varjotilaa tai virkistysmahdollisuutta, siat ulostavat helteillä sisälle. Rypemispaikka auttaisi kestämään hellestressiä.

 

 

 

Tulosta