Luomukinkkujen kysynnän odotetaan kasvavan

Pro Luomu arvioi, että suomalaisia luomujoulukinkkuja tulee tänä jouluna markkinoille vähän yli 120 000 kiloa. Luomun osuus kaikista kotimaisista joulukinkuista on noin 2 %.

Luomukinkkujen kysynnän odotetaan kasvavan tänä jouluna. Suomalaisia luomukinkkuja myyvät sekä K- että S-ryhmän kaupat ja Lidl-myymälät kautta maan. K- ja S-ryhmässä ne markkinoidaan Tammisen ja Talman Luomun tuotemerkeillä, ja Lidlissä kauppaketjun omalla Deluxe-tuotemerkillä.

Luomuna on saatavilla sekä potkattomia että potkallisia juhlakinkkuja. Suurin osa luomukinkuista myydään pakasteina, mutta lähempänä joulua myyntiin tulee myös hieman tuoresuolattuja luomukinkkuja.

Kinkun asema suomalaisten joulupöydässä on yhä vahva. Lihatiedotuksen teettämän selvityksen mukaan noin kolme neljästä suomalaisesta aikoo syödä tänä jouluna kinkkua.

Luomukinkkuja saatavilla koko Suomessa

Kauppa odottaa luomujoulukinkuille hyvää menekkiä. Valikoimapäällikkö Juha Nieminen SOK Vähittäiskaupan ketjuohjauksesta kertoo, että kasvua näkyy erityisesti luuttomien kinkkujen kysynnässä. Valtaosa markkinoilla olevista luomukinkuista on kooltaan 2-4 kiloisia.

Luomukinkkujen kysyntä painottuu pääkaupunkiseudulle ja suuriin kaupunkeihin, mutta niitä on saatavilla ympäri Suomea. Valikoimapäällikkö Anna Kettula Keskolta muistuttaa, että K-kauppiaat ottavat joulukinkkuja myyntiin asiakaskuntansa tarpeet ja toiveet huomioiden.

– Mikäli luomukinkun haluaa saada omaan joulupöytään, kannattaa varmistaa saatavuus tilaamalla kinkku hyvissä ajoin omalta kauppiaalta, hän kannustaa.

Yleensä luomutuotteet kiinnostavat etenkin nuorimpia kuluttajaryhmiä, mutta luomukinkku on vähän varttuneempien juttu.

– Joulukinkun ostaja on useimmiten yli 30-vuotias, ja tämä pätee myös luomukinkkuihin. Luomukinkkua suositaan melko tasaisesti kaikissa ikäryhmissä, Juha Nieminen toteaa.

Mikä tekee kinkusta luomun?

Luomusianlihantuotanto on Suomessa vähäistä, sillä maassa on vain 13 luomusikatilaa. Viime vuonna ne tuottivat yhteensä 0,84 miljoonaa kiloa luomusianlihaa, mikä oli puoli prosenttia kaikesta Suomessa tuotetusta sianlihasta.

Luomukinkut ovat kalliimpia kuin tavanomaisesti tuotetut kinkut, koska luomusikojen kasvattaminen maksaa tavanomaista tuotantoa enemmän. Luomuehtojen tiukoilla vaatimuksilla halutaan varmistaa eläinten hyvinvointi.

Luomusioilla on esimerkiksi lähes kaksi kertaa enemmän tilaa karsinassa kuin tavanomaisilla sioilla, ja ne saavat ulkoilla vähintään toukokuusta lokakuuhun. Luomuemakoita ei suljeta porsimishäkkiin synnyttämään, ja ne imettävät pikkupossuja pidempään kuin tavanomaisessa tuotannossa.

Luomusiat syövät pääasiassa kotimaista viljapohjaista luomurehua, minkä lisäksi ne saavat päivittäin muutakin pureksittavaa kuten luomuheinää, -ruohoa tai -juureksia. Rehuvalkuainen on yleensä kotimaista luomuhärkäpapua tai -hernettä. Muuntogeeniset rehut on kielletty kaikkien luomueläinten ruokinnassa.

Luomukinkku ei sisällä lainkaan fosfaatteja eikä arominvahventeita, sillä luomusäädökset kieltävät niiden käytön luomulihajalosteiden valmistuksessa.