Luomutiloilla vieraili yli 10 000 suomalaista

Suomen luonnon päivän tapahtumaan osallistui tänä vuonna ennätykselliset 42 luomutilaa eri puolilta maata. Ne järjestivät yleisölle monenlaista nähtävää ja koettavaa omista lähtökohdistaan.  Eniten avoimia luomutiloja oli Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Suomen luonnon päivän vietto alkoi vuonna 2013, ja luomutilojen avoimet ovet on ollut osa sen ohjelmaa alusta lähtien. Luonto ja luomu sopivat hyvin yhteen, sillä luomutuotanto perustuu luonnon omien biologisten prosessien hyödyntämiseen ja lisää tutkitusti maatalousluonnon monimuotoisuutta. Tilatapahtuman tavoitteena on antaa kuluttajille tilaisuus tutustua luomuruuan alkuperään.

Sekä kuluttajien että tuottajien kiinnostus luomua kohtaan on lisääntynyt viime vuosina. Suomessa on nyt noin 5 000 luomutilaa, ja luomutuotannossa on lähes 13 % maan koko peltoalasta. Suomalaiset luomutilat ovat kooltaan keskimäärin suurempia kuin tavanomaiset maatilat ja kannattavat taloudellisesti niitä paremmin.

Uusitalon tila teki kävijäennätyksen

Hurjan suosion luonnon päivänä saavutti Varsinais-Suomessa Liedossa sijaitseva Uusitalon tila, jolla vieraili arviolta 5 000 ihmistä. Jukka ja Sinikka Tuomisen tila tuottaa luomumaitoa ja -lihaa. Pihattonavetassa on noin 60 lypsylehmää ja saman verran nuorkarjaa.

Tilan isäntä kertoo, että he ovat järjestäneet yleisötapahtumia 2000-luvun alusta lähtien. Tapahtumien suosio on vuosi vuodelta lisääntynyt, ja tänä vuonna luonnon päivänä tehtiin yleisöennätys. Ihmiset saatiin paikalle ilmoittamalla modernissa puskaradiossa eli Facebookissa. Uusitalon tilan tapahtuma oli suunnattu etenkin lapsiperheille.

– Ohjelmassa oli polkutraktorirata, olkipaalihyppelyä, käpylehmien tekoa ja puujaloilla kävelyä sekä pelle, joka teki kasvomaalauksia. Ykkösjuttu oli kuitenkin se, kun lapset saivat ruokkia vasikoita ja lehmiä heinäpaalista, Jukka Tuominen toteaa.

Lapset ja aikuiset saivat syöttää lehmiä Uusitalon tilan pihatossa.

Tilan pihapiiriin oli pystytetty noin 30 myyntipisteen maatilatori, jolla lähialueiden tuottajat ja muut yrittäjät myivät tuotteitaan. Alueella oli myös kahvila, ja valmista ruokaakin oli tarjolla. Pihalle oli aseteltu nähtäväksi maatilan työkoneita, mukana myös museopuimuri ja -traktoreita.

Talkooväkeä oli paikalla yli sadan hengen verran, muun muassa Suopohjan kyläyhdistys sekä paikallisen 4H-yhdistyksen ja VPK:n väkeä. Liikenteenohjaus oli järjestetty erikseen kahden hehtaarin laajuisille pysäköintialueille. Ensiapua sai tarvittaessa sairaanhoitajalta.

– Ensiapu jäi ampiaisenpiston hoitoon ja kahteen laastarointiin, joten tapahtuma sujui hyvin, isäntä myhäilee.

Ensi vuonna tavoitteena 50 avointa luomutilaa

Luomutilojen avoimien ovien tapahtumaa on tarkoitus jatkaa osana luonnon päivää ja kehittää sitä edelleen tiloilta saadun palautteen perusteella. Ensi vuonna tavoitteena on saada mukaan 50 luomutilaa.

Valtakunnallista Luonnon päivän luomutilat -tapahtumaa koordinoivat yhteistyössä Pro Luomu, maa- ja metsätalousministeriö, Luomuliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC sekä Biodynaaminen yhdistys.