Luomutiloilla voi ihailla lampaita ja traktoreita luonnon päivänä

Luomutiloja on tänä vuonna mukana Suomen luonnon päivän tapahtumassa ennätysmäärä, yhteensä 42. Eniten yleisölle avoinna olevia tiloja löytyy Uudeltamaalta, jossa muutamalle pääsee helposti myös julkisilla kulkuneuvoilla. Niin ikään Varsinais-Suomessa tapahtumaan osallistuu useita luomutiloja. Pohjoisin luomutila avaa ovensa Torniossa Lapissa, ja mukana on nyt ensimmäistä kertaa myös opetustila eli Keudan Saaren kartano Mäntsälässä.

Tiedot avoimista luomutiloista ja päivän aikataulusta löytyvät luomu.fi-sivulta ja kartalle merkittyinä Batchgeo-karttapalvelusta.

Luomutilojen avoimien ovien tapahtuma on osa Suomen luonnon päivää, jota on vietetty elokuun viimeisenä lauantaina vuodesta 2013 lähtien. Se on myös virallinen liputuspäivä.

Esillä suomalaisen luomutuotannon kirjo

Luonnon päivän luomutilatapahtuma nostaa esille suomalaisen luomutuotannon monimuotoisen kirjon. Yleisö pääsee tutustumaan niin luomuviljan, -kasvisten ja -marjojen viljelyyn kuin kasvihuonetuotantoon ja luomukotieläinten kasvatukseen. Teknologiasta kiinnostuneille esitellään pelloilla käytettäviä koneita ja laitteita.

Tapahtumaan osallistuu tänä vuonna erityisen paljon luomulammastiloja, minkä lisäksi mukana on useita luomunautatiloja sekä yksi luomusikatila. Myös alkuperäisrotuiset kyyttölehmät ovat hyvin edustettuina tapahtuman tilavalikoimassa. Osa avoimista luomutiloista on vanhoja sukukartanoita, osa viljelee biodynaamisesti ja osa edustaa modernia kumppanuusmaataloutta.

Luomutilat järjestävät vierailijoille ohjelmaa omien mahdollisuuksiensa mukaan, esimerkiksi paimenkoiranäytöksiä, poniratsastusta tai traktoriajelua. Monilla tiloilla on tilaisuus rapsutella eläimiä. Tiloilla on myynnissä omia ja lähialueen tuottajien tuotteita sekä kahvila, josta saa ostaa myös pikkupurtavaa.

Suomessa on nyt 5 000 luomutilaa

Luomutuotanto on Suomessa reippaassa kasvussa. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ennakkotietojen mukaan tänä kesänä luomuun lähti siirtymään lähes 500 uutta maatilaa, mikä on ennätysmäärä. Suomessa on nyt yhteensä 5 000 luomutilaa, ja luomumenetelmillä viljellään lähes 13 prosenttia maan koko peltoalasta. Eniten luomualaa on Pohjois-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla.

Luomutuotanto eroaa tavanomaisesta maataloudesta siten, että luomussa ei käytetä keinotekoisia torjunta-aineita tai lannoitteita. Luomueläimillä on tavanomaisia eläimiä väljemmät tilat ja ne syövät luomutuotettua rehua. Kaikki luomueläimet, naudat, siat, lampaat ja kanat, pääsevät kesäisin ulos.

Luomutilojen avoimet ovat -tapahtumaa koordinoivat yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriö, Pro Luomu, Luomuliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC sekä Biodynaaminen yhdistys.