Luomutuotannon laajeneminen turvattava

Luomualan laajeneminen Suomessa uhkaa pysähtyä ensi keväänä luomutukien puutteeseen. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan luomutukiin eli luomukorvauksiin varatut rahat on jo sidottu vuoteen 2020 ulottuvalla ohjelmakaudella, eikä uusia luomusitoumuksia voida siksi tehdä. Se tarkoittaa, että luomukorvauksen piiriin ei voida ottaa uusia maatiloja tai uutta siirtymävaiheen peltoalaa vuosina 2019–2020.

Hallituksen hyväksymän kansallisen luomuohjelman tavoitteena on, että 20 % Suomen peltopinta-alasta olisi luomutuotannossa vuonna 2020. Nyt luomun osuus on noin 13 %, eli tavoitteesta ollaan yhä varsin kaukana. Vaikuttaa siltä, että maaseutuohjelmassa ei alun perinkään ole varattu riittävästi rahaa luomukorvauksiin.

Luomualan toimijoiden laskelmien mukaan luomuun siirtyvien tilojen luomukorvauksiin tarvittaisiin noin 10–15 miljoonaa euroa lisää vuosille 2019–2020. Tämä rahoitus riittäisi siihen, että Suomen luomuala laajenisi noin 45 000 hehtaaria ja luomun osuus nousisi noin 15 %:iin.

On varmaa, että luomuohjelman tavoitetta ei saavuteta, jos luomusta kiinnostuneet tavanomaiset maatilat eivät saa luomukorvausta. Tukea tarvitaan erityisesti siirtymäkauden aikana, kun viljelijät vasta siirtävät peltoja luomuun ja sato myydään tavanomaisena.

 

Miksi Suomen kannattaa investoida luomuun?

Luomun kysyntä kasvaa

Suomalaiskuluttajat haluavat ostaa luomuruokaa. Luomuelintarvikkeita myynti vähittäiskaupoissa on lisääntynyt 50 % vuodesta 2012, ja oli viime vuonna 309 miljoonaa euroa. Kaupan asiantuntijat arvioivat, että myynti on helposti nostettavissa 2-3-kertaiseksi lähivuosina. Myös ammattikeittiöt käyttävät yhä enemmän luomutuotteita, ja niille kynnyskysymys on monesti luomuraaka-aineen riittävä saatavuus.

Luomuruoan kysyntä kasvaa voimakkaasti myös globaalisti, joten luomu tarjoaa valmiiksi tunnetun ja arvostetun brändin suomalaiselle ruokaviennille. Esimerkiksi suomalaiselle luomukauralle ja kauratuotteille olisi viennissä huomattavasti enemmän kysyntää kuin mitä on tarjolla.

Luomu näyttää tietä kestävään tuotantoon

Luomutuotanto hyödyttää koko suomalaista yhteiskuntaa, sillä luomun viljelymenetelmät sitovat hiiltä maaperään, edistävät luonnon monimuotoisuutta ja kierrättävät ravinteita. Luomu on suunnannäyttäjä, kun ruoantuotannon menetelmiä reivataan kestävään suuntaan.

Lisäksi suomalainen luomutuotanto kuroo kiinni Suomen kauppataseen alijäämä, sillä luomussa ei käytetä kalliita tuontitarvikkeita kuten torjunta-aineita ja keinolannoitteita.

Luomu kiinnostaa tulevaisuuden viljelijöitä

Luomutuotanto Suomessa on lisääntynyt tasaisesti viime vuosina. Maa- ja metsätalousministeriön teettämän selvityksen mukaan luomu kiinnostaa etenkin nuoria ja ammattitaitoisia tuottajia, jotka suhtautuvat tulevaisuuteen positiivisesti. Luomuun siirtymisen tärkeimmät motiivit ovat tuotannon parempi kannattavuus ja ekologisuus. Suomessa on nyt 5 000 luomutilaa, joista noin tuhat on luomukotieläintiloja.

Tämän vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Pro Luomu ry, Luomuliitto ry, Yhdistyneet Luomutuottajat ry, Biodynaaminen yhdistys – Biodynamiska föreningen ry. sekä MTK:n luomuverkosto, SLC:n luomuvaliokunta ja ProAgria.