Kamparsin Luomutila

Paavolantie 6, Karuna (Sauvo)
puh. 044 222 0879

Kuka tilaa pitää?

Kamparsin Luomutilan isäntä Eero Liikkanen.

Mitä tila tuottaa luomuna?

Tänä vuonna pelloilla kasvaa kauraa, vehnää, ohraa ja härkäpapua sekä hernettä, perunaa ja muita puutarhatuotteita. Lisäksi paalataan luomuheinää omille eläimille sekä myyntiin. Tilan luomusertifioiduista metsistä hyödynnetään marjat ja sienet sekä muita keruutuotteita.

Mitä yleisö näkee ja kokee tilalla luonnon päivänä 25.8.2018?

Ohjattu pieni, koko perheelle sopiva luontopolku, jossa pieniä tehtäviä luonnossa (toteutus yhdessä paikallisen 4H:n nuorten kanssa). Lapsille ponikärryajelua ja kotieläinpihalla eläinten rapsutusta (lampaat, ponit ja talon 2 pientä koiraa). Tarhassa voi seurata kanojen touhuja.

Päivän aikana esitellään tilan historiaa ja kerrotaan luomutuotannosta sekä luomusertifioiduista metsistä. Pihalla on esillä tilan töissä käytettävää kalustoa sekä tietysti traktorit lasten (ja miesten) iloksi.

Tila sijaitsee meren rannalla, joten hellepäivänä voi vaikka pulahtaa uimaan!

Mitä tilalla on myynnissä; onko kahviota?

Meillä on oma Tilapuoti, jossa voi ostaa tilan omia luomutuotteita saatavuuden mukaan (perunaa, sipulia, porkkanaa, punajuuria, marjoja, sieniä, tomaattia) sekä muita lähialueen luomutuotteita (lihaa, jauhoja, näkkäriä, makeisia, jäätelöä, öljyä). Luvassa on maistiaisia mm. luomujuustoista ja -spelttuotteista ja tietenkin JYMY-luomujäätelöä.

Puodin yhteydessä on kahvila, jossa voi herkuttelun ohessa arvuutella talosta kootun pienen maaseutumuseon esineitä ja tavaroita. Pöytiä sekä sisällä että ulkoteltassa. Pihalla grilli kuumana ja myynnissä paikallista Hereford-makkaraa (tila toisen vuoden siirtymäajassa).

Ajo-ohje tilalle?

Turku – Helsinki-moottoritieltä liittymästä Kemiön ja Sauvon suuntaan, Helsingistä tultaessa lukee Paimio ja Kemiö. Aja Kemiön tietä Sauvon kirkonkylään saakka (navigaattori ajattaa usein vanhaa Karunan tietä mutta se on hidas ja huono hiekkatie). Sauvoon tultaessa näkyy vasemmalla puolella S-Market ja oikealle K-Market. Käänny oikealle, kyltissä lukee Karuna 13. Tie tuo suoraan Rantolaan. KyläPuodin kohdalta (ennen siltaa, meri näkyy) kääntyy vasemmalle Paavolantie. Aja 60 m ja seuraa pysäköintiohjeita.

Älä aja pihaan, koska vieraiden joukossa on paljon lapsia. Autot ohjataan turvallisesti parkkiin. Soita, jos kaipaat suunnistusapua.

Takaisin tilalistaan.