Luonnon päivä luomutiloilla

Suomen luonnon päivänä 26.8.2023

logo

Tervetuloa luomutiloille!

Luonnon päivä kutsuu luomutiloille jälleen lauantaina 26.8.2023! Tapahtuma tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden lähteä tutustumaan luomutilojen toimintaan ja siihen, miten luomuruokaa tuotetaan. Ja totta kai näin sadonkorjuuaikaan on monilla tiloilla tarjolla myös erilaisia sesongin luomutuotteita kotiin ostettavaksi.

Käytäthän luomutilavierailuun julkisia kulkuneuvoja, jos suinkin mahdollista!

Tilalistaus

Luonnon päivän luomutilat 2023

Etelä-Karjala

Mitä tilalla tuotetaan?

Tilalla kasvatetaan mansikoita, valkosipulia, perunoita ynnä muita kasviksia. Tilalla myynnissä luomuvalkosipuleita, sipuleita, perunoita ym. kasviksia. 26.8.2023 tilan kauppa auki klo 11-15, jatkossa perjantaisin klo 15-17.30

Kenet tilalla tapaat?

Toiminnasta on nyt toista vuotta vastuussa luomutilalla kasvanut Linda. Suurena apuna ”vanha isäntä” Harri, joka on luomuviljelyn aloittanut ja pellot saanut hyvään viljelykuntoon pitkäjänteisellä työllään.

Luonnon päivän tapahtuma

Tilan kauppa auki tapahtumapäivänä klo 11-15. Mahdollisuus ostaa tilan luomutuotteita ja ihailla kaunista maalaismaisemaa.

Etelä-Savo

Mitä tilalla tuotetaan?

Tilalla tuotetaan luomuna nurmea, kauraa ja päätuotteemme on luomu Ylämaankarjan liha. Tilapuodista löydät ylämaankarjan lihaa ja jalosteita arkeen ja juhlaan. Puodista löydät myös muita lähialueen tuottajien tuotteita jäätelöä, marjatuotteita ja säilykkeitä. Tilapuoti on auki aina lauantaisin 10-15 ja luonnon päivän avoimissa ovissa 10-16.

Kenet tilalla tapaat?

Leskelän tila on vanha sukutila ja tällä hetkellä tilaa pyörittää Johanna ja Jukka Konga perheineen. Tilalla asustaa myös isovanhemmat.

Luonnon päivän tapahtuma

Suomen luonnonpäivänä avoimissa ovissa on nähtävillä tilan karvalehmiä, vasikoita ja sonneja. Päivän aikana kuulet tarinoita tilasta, tilan toiminnasta ja luomusta esittelykierroksilla. Päivän aikana toimii nuorten pop up kahvila, josta saat kahvia, makeita herkkuja ja virvokkeita. Grillissä valmistuu Reuben leivät Leskelän tyyliin ja talon makkaraa. Lapsille kasvomaalausta ja seikkailupomppulinna. Nähtävillä erilaisia maatalouskoneita ja kalustoa. Tilapuodista löydät herkkuja arkeen ja juhlaan. Lisäksi myytävänä Sarin tuorepuodin sadonkorjuutuotteet. Tervetuloa viettämään mukava kesäpäivä meille Koirakiveen!

Kanta-Häme

Mitä tilalla tuotetaan?

Tila tuottaa luomunaudanlihaa.

Kenet tilalla tapaat?

Hämeenlinnassa Vuorentaan aukealla sijaitsee vuonna 2019 toimintansa aloittanut Hirvilammen luomu. Tilaa pyörittävät Susanna Valtonen ja Otto Paakkala. Nyt tilalla laiduntaa reilut 40 emolehmää vasikoineen, hiehot ja siitossonnit Reino, Seiska ja Puh. Tilan emolehmät ovat rodultaan simmentaleja ja aberdeen anguksia.

Luonnon päivän tapahtuma

Tapahtumapäivänä tila on auki klo 10-14. Päivän aikana on mahdollisuus tutustua tilan emolehmiin ja vasikoihin sekä tervehtiä tilan kesälampaita. Lisäksi tilalta voi ostaa tilan omia luomunaudanlihatuotteita. Päivän aikana tilalla voi viettää vaikka pienen piknikin, johon voi ostaa makkarat tilan myymälästä ja nauttia niistä ja omista eväistä nuotion äärellä (nuotiossa metsäpalovaroitus varaus). Tilalla palvelee tilan oma myymälä, josta voi ostaa mukaansa tilan naudanlihaa sekä tilan omasta lihasta jalostettuja makkaroita. Saapumisen tilalle autolla toivomme kapen tien vuoksi tapahtuvan vanhan kolmostien kautta ja poistumisen puolestaan Härkätien suuntaan. Tilan WC:n ominaisuutta palvelee ulkohuussi, jonne liikuntarajoitteisena voi olla haastavaa päästä. Tilalla maksutapana päivän aikana käy käteinen ja mobilepay.

Keski-Suomi

Mitä tilalla tuotetaan?

Tila tuottaa luomunaudanlihaa, jota voi ostaa tilalta. Varsinaista myymälää ei ole, mutta ottamalla yhteyttä selviää mitä tuotteita löytyy.

Kenet tilalla tapaat?

Tilaa asuttavat maajusTiina tyttärineen. Lisäksi pihapiirissä pyörii nautoja, kolme paimensukuista lapinkoiraa, kaksi kissaa sekä muuttuva määrä fasaaneja.

Luonnon päivän tapahtuma

Tilan ihan pihapiirissä pääsee näkemään sonneja sekä emolehmiä vasikoineen. Tilalla on avoimien ovien päivänä lihan suoramyyntipiste sekä kahvio. Tarjolla myös livemusiikkia sekä mahdollisuus taiteilla pyöröpaaleihin. Avoimien ovien päivänä tilalta on mahdollisuus ostaa luomunaudanlihaa, kylmälaukku kannattaa siis pakata mukaan. Tila on avoinna la 26.8 klo 12.00-16.00, lämpimästi tervetuloa!

Mitä tilalla tuotetaan?

Hevihärkä härkäpaputuotteet tulevat Nojosniemen tilata. Härkäpavun lisäksi tilalla viljellään hamppua, kauraa, päärynää, ja tyrniä.

Kenet tilalla tapaat?

Tilalla tapaat Olli Häkkisen ja Mari Nikosen.

Luonnon päivän tapahtuma

Tilalla on pop-up kahvila, josta voi ostaa tilan tuotteista valmistettua lounasta, kahvia sekä herkkuja kahvin kanssa – myös gluteenittomana. Tarjolla on mm. herkullisia Hevihärkäburgereita. Lisäksi myynnissä on tilan omia tuotteita: tyrnin itsepoimintaa, kaura-, härkäpapu-, lupiini- ja hampputuotteita sekä sesongin herkkuja kuten muun muassa hedelmiä. Kaikki tietysti luomua! Tule nauttimaan maalaismaisemasta ja vietä rento hetki luonnossa. Avoinna 26.8 klo 11-17 Ps. Varaa mukaan käteistä.

Mitä tilalla tuotetaan?

Tilalla tuotetaan luomupensasmustikkaa. Elokuussa tilalta voi ostaa suoraan valmiiksi poimittua pensasmustikkaa tilan aukiolojen puitteissa ma-su klo 9-18.

Kenet tilalla tapaat?

Lepomäen tila on entinen Valtion Kruunun torppa. Hannele Mäntyjärven isovanhemmat Onni ja Lyydia Lepomäki lunastivat torpan itsenäiseksi tilaksi vuonna 1922, jolloin Hannelen isä Voitto syntyi. Tila on ollut Lepomäen suvulla yli 200 vuotta. Pihassa oleva pieni vilja-aitta kertoo vierailijoille tilan historiaa toimien nykyisin tilamuseona. Tilalla on aiemmin pidetty lypsylehmiä ja lihakarjaa. Pensasmustikan viljely Lepomäessä aloitettiin 25 vuotta sitten. Tilalla työskentelee sesongin aikana tilan oma väki ja joukko ulkopuolisia poimijoita.

Luonnon päivän tapahtuma

Tilalta voi ostaa tuoretta pensasmustikkaa, lettuja ja kahvia.

Mitä tilalla tuotetaan?

Suomalaisen alkuperäislammasrodun kainuunharmaslampaan luomukaritsanlihaa. Lisäksi pienimuotoisesti perunaa, porkkanaa ja mansikkaa. Varattavissa kainuunharmaslampaan luomukaritsanlihaa (toimitus syys-lokakuu). Tilalta ostettavissa kainuunharmaslampaan villaa, erittäin pehmeitä ja kiiltäviä lankoja sekä upeita sisustustaljoja. Lisäksi tilalta voi ostaa kuivaa koivuklapia. Tilapuoti on avoinna perjantaisin klo 16-19 ja Suomen luonnon päivänä sekä Osta tilalta-päivänä. Muuna aikana ostoksille pääsee ajanvarauksella.

Kenet tilalla tapaat?

Tila on perhetila: emäntä Pia vastaa tilan pitämisestä ja suoramyynnistä sekä tilan kehittämisestä. Isäntä vastaa konetöistä ja avustaa tarvittaessa muissakin töissä.

Luonnon päivän tapahtuma

Tilalle tulija kokee pienen maatilan tunnelmaa kauniissa maisemassa luonnon omassa rytmissä. Lampaita on mahdollista päästä katsomaan laitumelle ohjatusti. Kissat, koirat ja hevoset ovat nähtävillä ja rapsuteltavina pihassa. Tilapuodista voi tehdä ostoksia.

Kymenlaakso

Mitä tilalla tuotetaan?

Viljelemme luomuna nurmea.

Kenet tilalla tapaat?

Pasi on isäntä ja päävastuussa kaikesta. Tila on hänen kotitilansa.

Luonnon päivän tapahtuma

Tilamyymälä avoinna Suomen luonnon päivänä klo 10-14! Ylämaankarjan lihaa (ja kananmunia). Maksutapoina käteinen, pankkikortti ja mobilepay. Suosittelemme ottamaan mukaan kylmälaukun. Tilan eläimet nähtävillä. Ylämaankarjaa, kanoja ja sikoja. Säävarauksella koneita esillä. Tapahtumaan vapaa pääsy. Tervetuloa!

Pirkanmaa

Mitä tilalla tuotetaan?

Luomukaritsan lihaa, kauraa. Lisäksi luomulampaiden 100% suomenlampaan villaa, Tolvila WOOL.

Kenet tilalla tapaat?

Tilan isäntänä toimii paimen Jarmo Latvanen, joka asuu tilalla yhdessä puolisonsa Pirjon kanssa.

Luonnon päivän tapahtuma

Aina aukioloaikoina on nähtävillä myös lampaita. Suomen luonnonpäivänä myös pikkukaritsoita. Tilamyymälästä voi ostaa tuoretta luomukaritsan lihaa, palveja ja raaka-makkaroita. Suosittelemme etukäteisvarausta (kts.nettisivut). Myynnissä myös Tolvila WOOL villalankaa ja taljoja. Tilamyymälä Paimenen Makasiini on avoinna erikseen ilmoitettuina myyntipäivinä (kts.nettisivut!).

Mitä tilalla tuotetaan?

Tilalla tuotetaan ylämaankarjan luomulihaa.

Kenet tilalla tapaat?

Mantereen tilaa viljelee agronomi Niina Mayer, joka asuu tilalla 12- ja 9-vuotiaiden lastensa kanssa. Erityisesti kesäisin tilalla työskentelee myös työntekijöitä, harjoittelijoita sekä wooffareita eli vapaaehtoisia.

Luonnon päivän tapahtuma

Tilalla voi vierailla Suomen luonnon päivänä klo 11–15. Pääset tutustumaan laiduntavaan ylämaankarjaan vasikoineen sekä rapsuttamaan lampaita tilan pihapiirissä. Pop up -grillistä voi nauttia lounaaksi hampurilaisen, myynnissä myös kahvia ja pientä makeaa. Tilamyymälässä laaja valikoima ylämaankarjan lihaa eri leikkuilla ja jalosteina sekä Suoniemen luomutilan vihanneksia.

Mitä tilalla tuotetaan?

Haltijan tila on monimuotoinen biodynaaminen tila, jossa tuotetaan puutarhatuotteita, hunajaa, naudan- ja lampaan lihaa, villaa ja taljoja. Tila on avoinna heinä-elokuussa pe 11-17 ja la-su 11-16.

Kenet tilalla tapaat?

Tilan viljelystä ja karjanhoidosta vastaa Haltijan maatila. Ravintolasta, puodista, mehiläistenhoidosta ja puutarhaviljelystä vastaa puolestaan Osuuskunta Uusruukki.

Luonnon päivän tapahtuma

Suomen Luonnonpäivänä 26.8.2023 järjestämme Haltijan tilalla Lastentapahtuman klo 11-16. Päivän aikana on tarjolla tutustumista maatilan eläimiin ja koneisiin, poniajelua, kasvomaalausta, suloinen leikkimökki, kepparitalli ja pelejä ja leikkejä. Ravintolamme tarjoaa lapsiperheiden makuun tvistattuja pitsoja ja kahvila vohveleita. Tilapuoti palvelee koko tapahtuman ajan ja tarjolla on puutarhan satoa, hunajaa, lihaa, villaa ja taljoja. Satu Lotta Peltolan aikuisille suunnatulle luonnonkorukurssille (60€) voi ilmoittautua etukäteen info@haltijantila.fi.

Pohjois-Karjala

Mitä tilalla tuotetaan?

Tilalla tuotetaan luomunaudanlihaa.

Kenet tilalla tapaat?

Urho Puustisen ja Mari Kärki-Puustisen, jotka pitävät luomuemolehmätilaa.

Luonnon päivän tapahtuma

Tapahtumassa pääset tutustumaan luomutilan tiloihin ja toimiin sekä lehmiin laitumella/navetassa. Myynnissä luomunaudanlihaa, lisäksi tilalla on auki pieni kioski ja kahvila, josta saa vohveleita. Savo-Karjalan luomuliitosta luomutuotannosta on paikalla kertomassa Mari Kalliomäki. Lisäksi lapsille luvassa bingo ja muuta mukavaa nähtävää.

Pohjois-Savo

Mitä tilalla tuotetaan?

Topin Maatilamyymälä on luomuun erikoistunut tilamyymälä ja perheyritys. Tila on Suomen vanhin luomupensasmustikkatila ja on viljellyt jo yli 30 vuotta luomuna pensasmustikoita. Topin Maatilamyymälästä voi ostaa oman tilan Topin luomu pensasmustikoiden lisäksi yli 2000 erilaista luomu ja ekotuotetta ma-to klo 10-16.30, pe klo 10-17 ja la klo 10-14.

Kenet tilalla tapaat?

Topin Maatilamyymälää ja luomu pensasmustikkatilaa pyörittävät Topi Laitinen yhdessä tyttäriensä Minnan ja Niinan kanssa. Topin luomupensasmustikoita on saatavana valmiiksi poimittuna ja itsepoimintana. Topin luomu pensasmustikoita on myös Topin Hallissa luomuun erikoistuneessa kaupassa Kuopion kauppahallissa sekä satokauden aikana että pakasteena ympäri vuoden.

Luonnon päivän tapahtuma

Suomen luonnon päivänä la 26.8.2023 Klo 10-14 järjestetään suosittu Topin luomu pensasmustikoiden itsepoimintapäivä! Päivän aikana on mahdollista kysyä Topilta luomu pensasmustikan viljelystä ja ostaa myös pensasmustikan taimia mukaan. Tervetuloa Muuruvedelle!

Mitä tilalla tuotetaan?

Tuotamme luomumansikkaa ja-pensasmustikkaa sekä muita marjoja. Jalostamme marjoistamme luomujäätelöä ja -sorbettia, mehuja, hilloja ym. tuotteita. Tilalta voi ostaa tuore- ja pakasteluomumarjoja, tilan omia jäätelöitä, sorbetteja, mehuja, hilloja ja sesonkituotteita kuten glögiä joulun alla. Marja-aikaan olemme avoinna (lähes) joka päivä, sesongin ulkopuolella kts. some.

Kenet tilalla tapaat?

Tilaa viljelevät Milla Heikkinen ja Joni Aisla, apunaan Kerttu 9 v. ja Eemeli 7 v. sekä tilan maskotti, kultainennoutaja Noppa 5 v. Pihapiirissä asuu kesäaikaan myös työväkeä perheineen.

Luonnon päivän tapahtuma

Tutustuminen luomumarjanviljelyyn pellon reunassa, konekalustoa esillä, myymälästä tuoreet luomupensasmustikat, jäätelöt, limonaati ym. herkut. Terassille voi jäädä myös kahville (säävaraus).

Päijät-Häme

Mitä tilalla tuotetaan?

Mm. kauraa, tattaria, perunaa, heinää lampaille, omenoita ja villiyrttejä. Kauraa ja tattaria myydään teollisuudelle ja perunaa ja villiyrttejä suoraan kuluttajille.

Kenet tilalla tapaat?

Tilaa hoitavat Pauliina Palo ja Kalle Knuuttila.

Luonnon päivän tapahtuma

Koiskalan kartano on keskellä Lahtea oleva luomumaatila ja matkailukohde, jossa on myös tilaravintola ja lukuisia kunnostettuja museorakennuksia. Vierailulla voit tutustua kartanon historiaan, miljööseen ja vanhoihin rakennuksiin sekä tilan eläimiin ja luomuviljelyyn. Tilalla voit nähdä suomenlampaita, maatiaiskanoja ja -kukkoja sekä mehiläispesiä. Tila panostaa erityisesti monimuotoiseen, uudistavaan viljelyyn sekä eettiseen, eläinten ja luonnon hyvinvoinnin ehdoilla tapahtuvaan tuotantoon. Lisäksi metsien monimuotoisuutta suojellaan mm. Metso-suojelualueilla. Tänä vuonna pelloilla kasvaa kauraa, perunaa, tattaria ja heinää ja erikoisuutemme on luomukeruualueet, joista kerätään villiyrttejä. Vanhan Meijerin Tilaravintola on avoinna tapahtuman ajan ja sen edessä on pysäköintialue. Tervetuloa!

Mitä tilalla tuotetaan?

Pelloilla viljellään tänä vuonna syysrypsiä, härkäpapua, hernettä, öljyhamppua, nurmea ja avomaan vihanneksia. Koko peltoala kuten myös tilan lihaksi kasvatettava kyyttökarja on luomutuotannossa.

Kyyttö (östfinskboskap) kött från skogsbete, bondbönor, ärter, hampfrö, vall och grönsaker.

Kenet tilalla tapaat?

Tilalliset ovat agronomit Mika ja Laura Hämäläinen. Kuusilapsisesta perheestä vanhimmat ovat jo paljon maailmalla opiskeluissa. Myös edellisen sukupolven asunto on pihapiirissä.

Agronomer Mika och Laura Hämäläinen som odlar gården. Av deras sex barn de äldstä studerar men de yngre bor fortfarande hemma. Också Mikas föräldrar bor på gården.

Luonnon päivän tapahtuma

Yleisö pääsee kyyttöjen maastoon perinnebiotooppikierrokselle. Pihapiirissä on näyttely alueen viljelykasveista. Esillä on tietysti myös koneita. Lehmiä on myös pihapiirin tuntumassa ”lastenvaunuetäisyydellä”.

Man guidar besökare bland kyyttö-kornas skogsbete i en så kallad tradionell biotop. I en liten utställning kan man bekanta sig med odlingsväxter och produkter man får av dem. Maskiner och en del kor ligger också brevid byggnader så att man kan nå dem med barnvagn.

Tilalla myydään pakastettua ja tuoretta metsälaidunkyytön lihaa, härkäpapuja, öljyhamppua ja avomaan vihanneksia. Lihaa, papua ja hamppua saa tilalta aina, kun joku on kotona. Kannattaa soittaa etukäteen ja varmistaa, että toivottua osaa on saatavilla. Satokaudella vihanneksia saa itsepalveluna suoraan vihannesmaalta ja varastokaudella tilalta.

Vi säljer kyyttö-kött från skogsbete, bondbönor, hampfrö och grönsaker. Produkterna är till salu altid när någon är hemma. Ring i förhand om du vill försäkra att just de produkter du vill ha är tillgängliga. Under sommaren är grönsaker till salu i självbetjäning direkt från åkern 24/7

Satakunta

Mitä tilalla tuotetaan?

Tilalla tuotetaan lampaanlihaa, naudanlihaa, kasviksia ja viljatuotteita (sekä kananmunia, joista tällä hetkellä tuotantotauko). Kesäkahvila, jossa itse leivottuja leivonnaisia.

Kenet tilalla tapaat?

Tilan yrittäjät Sirpa ja Pasi Alkkiomäen sekä mm. lampaat, naudat, ankat, kanat, kanit, kissat ja koirat.

Luonnon päivän tapahtuma

Pääset katsomaan tilan eläimiä. Kesäkahvila avoinna. Hyviä tarjouksia luomutuotteista!

Mitä tilalla tuotetaan?

Tilalla tuotetaan mansikoita, vadelmia, herukoita ja pensasmustikkaa sekä perunaa, vihanneksia ja yrttejä. Lisäksi mehuja ja säilykkeitä tilan tuotteista. Tilamyymälässä on monipuolinen valikoima tilan tuotteita ja vähän muidenkin sekä kahvia ja jäätelöä. Tila avoinna arkisin 11-17 ja la 11-14.

Kenet tilalla tapaat?

Saaren luomuosuuskunta hoitaa tilaa. Tilalla voit tavata puutarhurit Mikon, Susannan ja Ullan. Pihapiirissä on lisäksi kolme pässiä, kanoja ja kukko sekä kaksi tilakissaa.

Luonnon päivän tapahtuma

Tilalla saa kierrellä opastetusti. Pihapiiristä löytyy lampaita, kanoja ja kissoja sekä yrttimaa ja muuta katseltavaa. Myymälässä ostettavissa kahvia, jäätelöä ja suolaistakin hyvää sekä tilan tuotteita.

Uusimaa

Mitä tilalla tuotetaan?

Malmgårdin kartano siirtyi luomuun vuonna 1995 ja on tänään erikoistunut luonnonmukaiseen viljelyyn sekä luomutuotteiden jalostamiseen. Malmgårdissa viljellään mm. speltti-, emmer- ja yksijyvämuinaisvehnää. Malmgårdissa viljellään myös säännöllisesti kauraa, ohraa ja rypsiä. Aukioloajat: heinä-elokuussa pe 11-17 ja la-su 11-16.

Kenet tilalla tapaat?

Malmgårdin Kartano on ollut saman suvun omistuksessa vuodesta 1614. Tänä päivänä Henrik Creutz perheineen pitää kartanoa. He edustavat 13. omistajasukupolvea.

Luonnon päivän tapahtuma

Suomen Luonnon päivänä vieraat voivat tutustua Malmgårdin luomutuotantoon pellon laidalta. Kartanopuodissa järjestetään tietokisa Malmgårdin luomuviljoista ”Tunnistatko oikean viljan?”. Oikeiden vastausten kesken arvotaan kori Malmgårdin luomuherkkuja.

Mitä tilalla tuotetaan?

Tila tuottaa biodynaamisesti vihanneksia, juureksia, perunaa ja viljaa. Tilalla on maatilapuoti, jossa tuotteita on myynnissä ympäri vuoden. Eläimet ovat tärkeä osa biodynaamista kokonaisuutta. Kissojen ja koirien lisäksi Majvikissa asustelee kyyttöjä ja kanoja. Lehmät laiduntavat tilan ympärillä olevilla laitumilla ja tuovat siten kompostoidun lannan kautta ympäröivää luontoa pelloille. Majvikin tilalla on tilakauppa, joka on joka päivä auki klo 8-20 välillä.

Kenet tilalla tapaat?

Atte Hermansson vastaa Majvikin tilan toiminnasta. Kesällä talo on tupaten täynnä ja ruokapöydän ympärille mahtuvat talon oman väen lisäksi monenlaiset opiskelijat, kansainväliset vapaaehtoiset sekä yleensä juuri sopivasti ruoka-aikaan saapuvat vieraat. Tilan välittömässä läheisyydessä asuvat ihmiset ovat myös tärkeä osa Majvikin identiteettiä ja tästä syntyy Majvikin omaleimainen yhteisö.

Luonnon päivän tapahtuma

Suomen luonnon päivänä tilallamme haluamme nostaa erityisesti lehmän merkityksen luonnon monimuotoisuuden vaalijana ja terveyden edistäjänä keskiöön. Haluamme korostaa luonnon ja ihmisen terveyden välistä tiivistä yhteyttä. Tule oppimaan, miten biodynaaminen maanviljely yhdistää nämä näkökulmat.
Ohjelma: (aikataulu on alustava ja siihen voi tulla muutoksia)
11:00 🎶 Music for cows – musiikkiesityksiä. Nauti ainutlaatuisesta elämyksestä, kun musiikin ja lehmien kohtaaminen luovat harmoniaa tilan pihapiirissä.
12:00 🐮 Opastettu tilakierros: Haluatko saada ainutlaatuisen näkökulman lehmien rooliin biodynaamisessa tilakokonaisuudessa? Tule mukaan opastetulle tilakierrokselle.
13:00 🎶 Music for cows
14:00 🌍 Keskustelutilaisuus: LUONNON ÄÄNI – Miksi luonnon monimuotoisuus on tärkeää? Keskustelutilaisuudessa kohtaavat maanviljelijä Atte Hermansson ja 2-3 taiteilijaa (julkaistaan myöhemmin) dialogissa, joka avaa ovia uusille oivalluksille liittyen luonnon monimuotoisuuteen.
🍃 Kahvila: Kahvila notkuu herkkuja ja soppa on lämmintä!
💚 Maatilapuoti: kauden tuoreimmista tuoreimmat kauden vihannekset ja juurekset kotiin.
Seuraa ohjelman päivittymistä: https://fb.me/e/2MfpFSmgw

Mitä tilalla tuotetaan?

Puutarhamme tuottaa luomuyrttien, -vihannesten ja syötävien kukkien taimia. Lisäksi viljelemme paljon eri sesongin kasviksia sekä kuluttajille että huppuravintoloille. Tilalta voi ostaa taimia syksyiseen puutarhaan, salaattia, versoja, perunaa, yrttejä, kesäkurpitsaa ja kukkia, kurpitsaa, varsiselleriä, lehtikaalia- ja mangoldia….. Puutarha on avoinna Luonnonpäivänä klo 10-15. Muutoin arkisin klo 10-17 ja lauantaisin klo 10-14.

Kenet tilalla tapaat?

Ahlbergin puutarha täytti viime vuonna sata vuotta. Tilaa ovat pitäneet yllä jo viimeiset 30-vuotta Kaijus Ahlberg ja Minna Tengvall, jotka myös asuvat pihapiirissä. Lisäksi meillä ahkeroi monta ammattitaitoista puutarhuria sekä opiskelija-harjoittelijoita.

Luonnon päivän tapahtuma

Puutarhalla voi vapaasti kierrellä ja katsella, järjestetään myös opastettuja kierroksia halukkaille. Paikalla traktoreita ja muita työkoneita pikkuväen ihasteltaviksi. Pop up -kahvila tai -ravintola, selviää lähempänä. Kannattaa seurata nettisivuja sekä somessa FB @ahlberginpuutarha ja IG @ahlbergin_puutarha. Puutarha on avoinna Luonnonpäivänä klo 10-15.

Mitä tilalla tuotetaan?

Ruokahernettä (matärt), spelttiä (spelt), ruista (råg) ja vehnää (vete).

Kenet tilalla tapaat?

Nina Långstedt med familj. Nina är agrolog och permakulturdesigner, håller kurser i småskalig självhushållning/grönsaksodling och driver sommarkafeet Ivan & Alexander. / Nina Långstedtin perheineen. Nina on agrologi ja permakulttuurisuunnittelija, joka pitää myös kursseja pienimuotoisesta kotitarveviljelystä ja pyörittää Ivan & Alexander -kesäkahvilaa.

Luonnon päivän tapahtuma

Kahvila on auki klo 12-17, myynnissä hernekeittoa&pannukakkua ja kahvia. Meillä on maatiaskanoja ja lasinäyttely kasvihuoneessa. Metsäpuutarha/skogsträdgård mistä löytyy keramiikkapöllöjä. Kl 12 och 14 berättar Nina om hur gården odlas ekologisk med fokus på en fruktbar jord. / Klo 12 ja 14 Nina kertoo, kuinka viljellään luonnonmukaisesti tavoitteena hyvinvoiva, hedelmällinen maa.

Mitä tilalla tuotetaan?

Tilalla tuotetaan luomuviljaa. Tilapuodissa kuivatuotteita.

Kenet tilalla tapaat?

Knehtilän luomutilan isännän Markus Eerolan ja emännän Minna Sakki-Eerolan.

Luonnon päivän tapahtuma

Kahvila sekä ympäristötaidepolku Palas. Navetta Kahvila avoinna klo 10-16.

Varsinais-Suomi

Mitä tilalla tuotetaan?

Viljaa (ohra, kaura, vehnä), rypsiä, hernettä (tarha ja ruoka), varhaisperunaa ja ruokaperunaa, sipulia, mansikoita, avomaanvihanneksia, marjoja ja omenoita, kuivaheinää.

Kenet tilalla tapaat?

Tilan viljelyksistä vastaa isäntä Eero. Emäntä Jaana vastaa suoramyynnistä ja vierailijoista. Yhdessä isäntä ja emäntä hoitavat viljelyjen suunnittelut. Tilan töissä mukana myös nuori, tuleva isäntä Lassi sekä vanha isäntä Lasse. Tilan tuhoeläintorjunnasta vastaa Wilma-koira.

Luonnon päivän tapahtuma

Päivää juhlitaan tilan puutarhassa, jossa vieraat saavat tutustua tilalla käytettävään kalustoon, paistaa laavulla partiolaisten kanssa lettuja, nauttia puutarhakahvilan anneista ja rapsutella lampaita. Tila tarjoaa vieraille hyvinvointielämyksiä ja äänirentoutusryhmähoitoa luonnon keskellä (3 ryhmää päivän aikana). Lisäksi voit tilata yksilöhoitoa ja erilaisia hierontoja. (15-20 min. vetäjinä koulutetut hoitajat). Tilalta voi ostaa Suomen luonnon päivänä tilan omia tuotteita (perunaa, marjoja ja vihanneksia) sekä lähialueen luomutuottajien tuotteita (lihaa, makkaraa, juustoja, jäätelöä, jauhoja ja ryynejä). Tapahtuma tilalla alkaa klo 10 ja päättyy klo 14.

Mitä tilalla tuotetaan?

Tilalla harjoitetaan monipuolista luomukasvintuotantoa ja kasvatetaan luomuemolehmiä. Tilalla viljellään eri kasvilajeja sertifioiduksi kylvösiemeneksi sekä elintarvike- ja rehukäyttöön. Tänä vuonna viljelyssä on ohraa, hernettä, ruista, kauraa, syysrypsiä, timoteitä sekä rehunurmia.

Kenet tilalla tapaat?

Tilan toiminnasta vastaa yrittäjäpariskunta Tiina ja Tuomas Uusitalo. Tilan toiminnassa hääräävät mukana myös 3- ja 4-vuotiaat lapset.

Luonnon päivän tapahtuma

Aron tilalla järjestetään Luonnonpäivänä avoimet ovet klo 10-14. Koko perheen maatilapäivässä pääset tutustumaan maatilan koneisiin ja erilaisiin eläimiin: vuohiin, pupuun, kissoihin, koiraan ja pihapiirin lähellä laiduntaviin charolais- ja simmental-emolehmiin vasikoineen. Poniratsastusta lapsille (Terhin talli, maksullinen), kepparirata, hiekkaleikkejä, paaleihin piirtelyä ym. Mahdollisuus ottaa kuvia auringonkukkapellossa ja kerätä kukkia kotiin vietäväksi. Lisäksi pieni lastenvaatekirppis. Atrian makkaratarjoilu ja luonnonpäivän vohvelikahvilasta pikkurahalla vohveleita, kahvia, mehua ym. herkkuja. Varaathan siis käteistä rahaa mukaan! Lämpimästi tervetuloa tutustumaan maatilan elämään ja viettämään touhukasta maatilapäivää kanssamme!

Ilmoita tilasi mukaan!

Luonnon päivä luomutilalla

Luomua ilman muuta

Luonnon päivä luomutiloilla -tapahtumaa koordinoivat maa- ja metsätalousministeriö, Luomuliitto, Pro Luomu, MTK, SLC ja Biodynaaminen yhdistys, joiden sivuilta löydät tietoa ja ajankohtaisia uutisia luomusta.