Kuukausiarkisto joulukuu 2011

MTT:n henkilöstön kannanotto Karilan tutkimusasemasta

MTT:n johtokunta on 16.12.2011 antamassaan linjauksessa esittänyt MTT Mikkelin Karilan maatilasta luopumista saattaakseen päätökseen muutama vuosi sitten käynnistyneen siirtymisen laajempaan tutkimusyhteisöön Mikkelissä. Esitetty toimenpide tarkoittaa kuitenkin sitä, että MTT samalla luopuisi merkittävästä osasta luonnonmukaisessa viljelyssä olevia tutkimuspeltojaan. Toimenpide olisi ristiriidassa sekä valtion luomutuotannolle ja -tutkimukselle asettamien tavoitteiden että tutkimustoimijoiden yhteisten luomututkimuksen kehittämislinjausten (mm.Luomuinstituutti- ja Pro Luomututkimus -suunnitelmat) kanssa, joiden edistämiseen MTT:n johtokin on ilmoittanut olevansa sitoutunut. (lisää…)

Tatun tuoli luomun puolesta puhuja Brita Suokkaalle

Luomun puolesta puhuja Brita Suokas on palkittu  Tatun tuoli -palkinnolla. Palkinnon myönsi Länsi-Savo-lehti.

Brita Suokkaalle myönnetyn palkinnon perusteina olivat ansiot luomutuotannossa, kotiseutu- ja museotyössä sekä teatterissa. Erityisesti Suokas on kunnostautunut luomutuotannon monipuolisessa ja pitkäjänteisessä kehittämisessä. (lisää…)

Luomututkimus Karilan tutkimusasemalla vaarassa

Maa – ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT karsii tutkimusta, sulkee tutkimusasemia ja karsii toimintojaan. Syynä ovat valtion säästötavoitteet ja määrärahojen vähennykset.  Mikkelissä sijaitsevaa Karilan tutkimusasemaa uhkaa sulkeminen. Samalla katoaisivat edellytykset luomuviljelytutkimuksen tekemiselle. Karila on Suomen merkittävin  luomuviljelytutkimusta tekevä tutkimusasema. (lisää…)

Luomutietoa vapaasti verkossa

Tiedonvälitys ja koulutus ovat siirtyneet yhä enenevässä määrin verkkoon. Luomun verkkoviestinnän edelläkävijöitä on Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin ylläpitämä LuomuTIETOverkko-sivusto.

LuomuTIETOverkko-sivustolta löytyy monipuolisesti luomun oppimateriaaleja erityisesti viljelijöiden käyttöön. Oppimateriaalikokonaisuuden tekee erityiseksi sen, että se on julkaistu kokonaan verkossa ja se on vapaasti kaikkien hyödynnettävissä. Viljelijöille on myös järjestetty luomun verkkokursseja ja kehitetty työkaluja verkostoitumiseen. (lisää…)

Pro Luomu ry:n työ lähtee kunnolla käyntiin

Marja-Riitta Kottilasta yhdistyksen toiminnanjohtaja

Pro Luomu ry:n toiminta lähtee nyt vauhdilla käyntiin. Maa- ja metsätalousministeriö myönsi yhdistykselle rahoituksen ensimmäiseen hankkeeseen, jonka turvin käynnistyi mittava luomualan koordinointihanke joulukuun alussa. Samalla yhdistys sai ensimmäisen vakituisen toimihenkilönsä, kun yhdistyksen hallitus valitsi Marja-Riitta Kottilan yhdistyksen toiminnanjohtajaksi. (lisää…)

Luomuliitto vaatii suoramyynnin mahdollistamista

Valtioneuvosto hyväksyi 8.12. asetuksen elintarvikevalvonnan kansallisista järjestelyistä. Tuleva asetus ei ole tuomassa helpotuksia elintarvikkeiden pienimuotoiselle jatkojalostukselle ja myynnille.

– Luomuliitto ja MTK:n luomuvaliokunta vaativat asetuksen uutta käsittelyä ja parempaa valmistelua, toteavat Luomuliiton edunvalvontavastaava Jukka Lassila ja MTK:n luomuvaliokunnan puheenjohtaja Arto Hanelius.

– Hallitusohjelmassa on sitouduttu parantamaan pienimuotoisen elintarvikejalostuksen ja myynnin toimintaedellytyksiä lainsäädännöllisin keinoin. Nyt suunnitellut uudistukset vesittävät hallitusohjelmassa esitetyt tavoitteet luomu- ja lähiruoan tuotannon kääntämisestä vahvaan nousuun, toteaa Lassila. (lisää…)

Maa- ja metsätalousministeri tutustui luomu- ja lähiruoka-ajatuksiin Etelä-Savossa

Suomen luomu- ja lähiruokasektori tarvitsee Etelä-Savon maakunnan ja Juvan kunnan kaltaisia tiennäyttäjiä, totesi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen vierailullaan Juvalla maanantaina 12. joulukuuta. Koskinen tutustui Juvalla paikallisen luomumeijerin toimintaan ja sai selvityksen kunnan tuoreesta päätöksestä lisätä merkittävästi luomu- ja lähiruuan käyttöä julkisissa keittiöissään. Ministeri Koskinen kiitti Juvan kunnan ja juvalaisten luomutuottajien omaa aktiivisuutta luomualan kehittämisessä niin tuotannon kuin jatkojalostuksenkin sektoreilla. (lisää…)

Luomulehmä Lucia on virkeä satatonnari

Juvalla Etelä-Savossa vietettiin Lucian päivää juhlimalla satatonnarin arvonimen saavuttanutta Ayshire -lehmä Luciaa.  Lehmä on nyt 14-vuotias ja se on poikinut 12 vasikkaa. Neljä vasikoista on tyttäriä, joista yksi Upea, oli mukana esittäytymässä emänsä Lucian-päivän juhlakulkueessa. Juhlakulkue järjestettiin Lucian päivänä 13.12. Lucian kotinavetan kujasilla. Lucia on kymmenen ensimmäisen luomulehmän joukossa, jotka ovat nousseet kantakirjalehmien korkean elinikäistuotoksen eliittiin.  Juhlimassa mukana ollut luomumaidontuottaja Kalle Grotenfelt kertoi laskelmastaan:  suomalainen käyttää päivässä  maitotuotteissa ja kaikissa jalosteissa mihin maitoa käytetään noin 1 kiloa maitoa, joten Lucia on tuottanut 30 hengen 10 vuoden maidot. (lisää…)

Osallistu vuoden luomutuote 2012 kilpailuun

Kilpailu nostaa esille Suomen parhaat luomu-uutuudet. Voittajan valitsee asiantuntijaraati ja voittaja julkaistaan suurelle yleisölle Gastro-messuilla Luomupäivässä 14.3.2012.

Tuotteen tulee olla valmistettu Suomessa ja pääraaka-aineiden tulee olla alkuperältään suomalaisia. Tuote on tullut markkinoille 1.1.2011 jälkeen.

Kilpailussa on kaksi sarjaa: kuluttajatuotteet ja ammattikeittiötuotteet.

(lisää…)