Asiasanat: ruokaketju

Tuottajalta ammattikeittiöön

Monet yritykset ovat kiinnostuneita luomutuotteiden ostamisesta suoraan tuottajilta. Tällöin on mahdollista saada hyvin omaleimaisia tuotteita, joita etsivät erityisesti pienemmät ravintolat. Esimerkiksi kunnissa halu voi syntyä kestävän paikallistalouden tukemisesta.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin ruokapalveluista vastaavan liikelaitos Palmian on ollut vaikea löytää paikallisia tuotteita ja lähi- sekä luomuraaka-aineiden tuottajia. (lisää…)

Maa- ja metsätalousministeri tutustui luomu- ja lähiruoka-ajatuksiin Etelä-Savossa

Suomen luomu- ja lähiruokasektori tarvitsee Etelä-Savon maakunnan ja Juvan kunnan kaltaisia tiennäyttäjiä, totesi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen vierailullaan Juvalla maanantaina 12. joulukuuta. Koskinen tutustui Juvalla paikallisen luomumeijerin toimintaan ja sai selvityksen kunnan tuoreesta päätöksestä lisätä merkittävästi luomu- ja lähiruuan käyttöä julkisissa keittiöissään. Ministeri Koskinen kiitti Juvan kunnan ja juvalaisten luomutuottajien omaa aktiivisuutta luomualan kehittämisessä niin tuotannon kuin jatkojalostuksenkin sektoreilla. (lisää…)

Ruoasta jo 75 prosenttia luomua Kööpenhaminan ruokaloissa

Kööpenhaminan ruokaloiden ruoasta jo 75 prosenttia on luomua vuoden 2011 loppuun mennessä, kertoi tanskalainen Anya Hultberg Ekocentrian järjestämässä lähiruokaseminaarissa lokakuun alussa. Tavoitteena on nostaa luomuruoan osuus 90 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.

Luomutavoitteiden saavuttamisessa on edetty hyvin, kertoi Hultberg. Vuonna 2009 Kööpenhaminan ruokaloiden ruoasta 60 prosenttia oli luomua. (lisää…)

Jaakko Nuutila Luomuliiton puheenjohtajaksi

Jaakko Nuutila

Luomuliiton syyskokous valitsi lauantaina Kouvolassa Luomuliiton uudeksi puheenjohtajaksi 2011 -2013 Jaakko Nuutilan, joka on tunnettu luomun edistäjä. Nuutila on aiemmin toiminut muun muassa Suomen Ruokatieto ry:n puheenjohtajana, MTK:n ruokakulttuuriasiamiehenä ja Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman ideoijana ja puhemiehenä.

– Luomuruoka on laadukasta ja terveellistä, toteaa myös Keittiömestariliiton puheenjohtajana ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnassa toiminut Nuutila. (lisää…)

Luomuketju – malli ketjun toimijoiden välisestä vuorovaikutuksesta

Kestävä ruuan tuotanto kiinnostaa yhä enemmän kuluttajia, tarjontaketjun toimijoita ja muita sidosryhmiä. Yhtenä osoituksena tästä on luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden (luomutuotteiden) kasvanut kysyntä ja tarjonta. Luomutuotteiden osuus ruuan kokonaismarkkinasta on kuitenkin toistaiseksi pieni, erityisesti Suomessa, jossa luomutuotteiden osuus on vain noin prosentti ruuan kokonaismarkkinasta. (lisää…)

Mistä ruoka tulee -multimediamateriaali ruuantuotannon kestävyydestä

Ruuan tie pellolta pöytään vaikuttaa paljon elämäämme ja ympäristöömme. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti on julkaissut Mistä ruoka tulee –verkkosivut, joiden avulla aiheen niin paikallisista kuin maailmanlaajuisistakin ulottuvuuksista saa kiinni hauskasti ja monipuolisesti. Yleisempää elintarviketuotantoa ja kestävää kehitystä koskevaa asiaa löytyy ”Ruoka ja kestävyys” –osasta. Kansainvälistä tutkimustietoa on koottu helppotajuisiksi ja napakoiksi artikkeleiksi. Lisäksi on haastateltu asiantuntijoita Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kalliosta agroekologian professori Juha Heleniukseen.

(lisää…)

IAASTD:lta uusi vihreämpi maatalouden vallankumous

Kun elintarvikkeiden hinnat kohoavat ja miljoonat kärsivät nälkää, asiantuntijat maailman eri puolilta esittivät hallitusten välisessä IAASTD:n kokouksessa uuden tavan varmistaa elintarvikkeiden saatavuus. Raportti on suuri suunnan muutos tähänastiseen maatalouden kehittämiseen. (lisää…)

A I Virtasen typpikotovarainen viljelyjärjestelmä

A I Virtanen kehitti typpikotovaraista viljelyjärjestelmää Sipoossa sijaitsevalla Joensuun 38 hehtaarin tilallaan vuodesta 1933 lähtien. Kemian Nobel-palkinnon saannin perusteena erityisesti mainittu rehunsäilöntämenetelmän kehittäminen liittyi kiinteästi koko tilan typpiomavaraisuuden tavoitteluun.

Typpiomavaraisuuden hän jakoi kahteen osaan: omavaraiseen valkuaisruokintaan ja omavaraiseen typpilannoitukseen. Omavaraisessa typpilannoituksessa on omavaraisen typenhankinnan lisäksi tärkeää kotoisten lannoitteiden typen hyväksikäyttö. Täydellistä typpiomavaraisuutta helpompaa on vain jommankumman osa-alueen typpiomavaraisuus. (lisää…)