Hullun lehmän tauti voi levitä lannan kautta

Tutkijat ovat nyt havainneet, että hullun lehmän tauti voi levitä sairaasta peurasta lannan välityksellä. Tämä merkittävä havainto tulee hallitsemaan keskustelua siitä kuinka kuolettava aivosairaus leviää hirvieläinten, nautojen ja lampaiden välillä. Hullun lehmän taudin aiheuttaa hyvin pieni määrä virheellisesti laskostuneita valkuaisaineita, joita kutsutaan prioneiksi.

Joukko Kalifornian yliopiston tutkijoita Nobel-palkinnon saaneen Stanley Prusinerin johdolla ovat todistaneet, että laboratoriohiiret voidaan sairastuttaa sairaiden peurojen lannasta otettujen prionien
välityksellä.

Ryhmä pitää mahdollisena, että prionien aiheuttamat sairaudet voivat levitä terveisiin eläimiin, jotka laiduntavat laitumilla, joihin on levitetty sairaista eläimistä peräisin olevaa lantaa, varsinkin suurilla eläintiheyksillä.

Sairauden loppuvaiheessa sairaan eläimeen lantaan erittyi lähes yhtä paljon prioneja, kuin niitä oli sairaan eläimen aivoissa.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että hullun lehmän tauti ja vastaavat prionien aiheuttamat sairaudet voivat levitä lannan mukana ja tarttua suun kautta terveisiin, sairaudelle alttiisiin eläimiin.

Tutkimus asettaa kyseenalaiseksi nykyisin käytössä olevat sairauden ehkäisytoimet. Tähän asti on oletettu taudin leviävän vain, jos sairaiden eläinten kudoksia syötetään naudoille.

Britanniassa teurastettiin 4,4 miljoonaa nautaa taudin leviämisen kuriin saamiseksi 1990-luvulla, koska pelättiin tuhansien britannialaisten saaneet kuolettavan taudin. Tähän mennessä 164 brittiä on kuollut nautojen kautta levinneeseen Cruetzfeldt-Jakobin tautiin. Uusia tapauksia odotetaan ilmenevän vielä runsaasti, sillä taudin puhkeamisaika on 40 vuotta.

Lähde
Asymptomatic deer excrete infectious prions in faeces. Prusiner ym 2009.
Nature advance online publication 9 Sept 2009, doi:10.1038/nature08289
www.nature.com/nature/journal/vaop/
ncurrent/abs/nature08289.html

16.9.2009 Teksti: Jukka Rajala