Italian maataloustuottajaliitto Emme tarvitse gm tekniikkaa

Maataloustuotantomme ei tarvitse siirtogeenitekniikkaa, sanoi Italian viljelijäjärjestön puheenjohtaja Giuseppe Politi, esitellessään viljelijäjärjestönsä kantaa muuntogeenisiin kasveihin Roomassa pidetyssä alan seminaarissa.

Puheenjohtaja Politi kertoi, että järjestö keskittyy perusasioihin, kuten ruuan laatuun, erilaistettuun tarjontaan, perinnetuotteisiin, ruuan turvallisuuteen, yleisten terveellisyysnormien huomioimiseen, tiedottamiseen, jäljitettävyyteen, biodiversiteetin ja ympäristön hoitoon, teknisiin innovaatioihin ja perinteisempien ja järkevämpien menetelmien hyväksikäyttöön elintarvikekemiassa ja -tutkimuksessa.

-EU:n viimeisimmät toimet, erityisesti vihreän valon näyttäminen muuntogeeniselle maissille on vahvistanut muuntogeenisiä kasveja koskevaa kielteistä kantaamme. Italiassa on suuri tarve vahvistaa kuluttajien luottamusta ruuan turvallisuuteen. Haluamme keskittyä ruuan laatuun ja tuotteittemme tyypillisiin piirteisiin, joiden valmistuksella on Italiassa pitkät perinteet, ja jotka symbolisoivat ruokaamme ”Made in Italy” maailmanlaajuisesti.

Italia on aina ollut kärjessä viljelykasvien kehittämisessä. Tästä tunnetuimpia esimerkkejä ovat durum-vehnät. Nyt otamme suuren riskin tuhota kaikki tähänastiset tulokset. Viljelijöiden ja kuluttajien tulee olla varovaisempia. Tarvitsemme konkreettisia välineitä sekoittumisen estämiseen, ja EU:n täytyy tarjota selkeitä vastauksia. Muuntogeeniset kasvit ovat EU-tasolla liian paljon ristiriitoja herättäviä, joiden viljelyyn ei ole selkeitä pelisääntöjä. Siksi kutsumme kaikkia mukaan tiukentamaan gm- kasvien valvontaa. Emme voi jättää niin keskeistä asiaa kuin ruokaamme suojaamattomaksi. Emme vastusta tiedettä ja tutkimusta. Mutta kaikki tulee tehdä varovaisuusperiaatetta noudattaen, turvaten erityistarpeemme ja Italian perinteiset laatutuotteet. Pääasia on taata ruuan turvallisuus kuluttajille ja viljelyvarmuus viljelijöille.

http://www.agi.it/english/news.pl?doc=200605101806-1207-RT1-CRO-0-NF51&page=0&id=agionline-eng.arab

Teksti: Jukka Rajala