Kumppanuusmaatalous tuli Suomeen

vihanneskori2Kaupungistuminen ja rakennemuutokset ovat etäännyttäneet suomalaiset maataloudesta. Merkittävä joukko on tilanteeseen tyytymätön. Kumppanuusmaatalous (CSA, community supported agriculture) tarjoaa mahdollisuuden ajatella ruuan tuotannon ja kulutuksen vuorovaikutuksen ja roolijaon uusiksi.

Punainen tupa ja perunamaa. Idylli on edelleen voimissaan, mutta toteutustapa vaihtelee ja kehittyy.Itse kasvatettu. Omalta maalta. Monen suomalaisen mielestä kotoisia käsitteitä. Turvallisia ja arvokkaita. Eikä mikään ihme. Aloitetaan vaikka niinkin läheltä kuin 1800-luvulta. Maataloutemme yksipuolistui noihin aikohin viljasta saadun hyvän maailmanmarkkinahinnan – ja viinan kotipolton ansiosta. Seuraukset iskivät kipeästi. Nälkävuosista lähtien (1867-1868) tietoa itselle kasvatetun ja talven varalle varastoidun ruuan välttämättömyydestä alettiin kasvattaa suomalaisiin. Sukupolvi toisensa perään ymmärrykseemme painettiin omavaraisuuden tärkeä tavoite.

Itsenäisyys
Vuosisadan vaihtuessa yhteiskunnallinen liikehdintä purkautui osittain maanomistusoloihin. Perhekuntien juurruttaminen omaan maapalstaan tuki itsenäistymisen alussa myös yhteiskuntarauhaa. Vaikuttava todiste tämän toimen hyödyllisyydestä saatiin, kun perheiden hyvinvointi silminnähden kasvoi suorassa suhteessa käytettävissä olevan ravinnon lisääntymiseen ja vähittäiseen monipuolistumiseen. Ruuan puutteeseen saatettiin kuitenkin edelleen kuollakin.

Sota
Sodanaikaisen elintarvikehuollon perintönä saatiin tarkka tieto kansakunnan selviämiskyvyistä poikkeuksellisissaa oloissa. Väsynyttä kansaa rohkaistiin pysymään yhtenäisenä osittain myös yhteisen selviämiseetoksen avulla. Omavaraisuustavoitteeseen pyrittiin työtä ja aikaa säästämättä. Vakava asia juurtui jälleen yhteen sukupolveen.

Takaisin maalle!
Maaseudun ja kaupungin välinen muuttoliike ja teollistuminen – myös elintarviketeollisuuden nousu – etenivät seuraavaksi valtavin harppauksin. Tehostunut tiedonvälitys ja uutisointi vahvistivat yhteiskunnallisen aktivismin tiedostavaa aaltoa 1970-luvulla. Teollistuminen kyseenalaistettiin ja paikallisen omavaraisuuden sekä pienempien toimintayksiköiden vahvuudet nostettiin esiin. Mielenkiintoisena, vahvana vaihtoehtona elintarvikehuoltokysymyksiin nousi kasvissyönti.

Työpaikat löytyivät kuitenkin yhä useammin taajamista. Elintarviketeollisuus kehittyi edelleen, ja kauppa vahvisti asemiaan. Maatilojen lukumäärä romahti. 2000-luvulle siirryttäessä maatilojen lukumäärä oli laskenut yhteen viidesosaan huippuvuosistaan. Valtaosalla suomalaisista kytkös elintarviketuotannon valtavirtaan olikin nyt muistuma mummolasta. Omatoimista ruuantuotantoa oli kyllä harjoitettu kesämökeillä, omakotitalojen keittiöpuutarhoissa ja kerrostalojen parvekkeilla. Sieltä sormet tänään muistavat mullan pehmeyden ja makunystyröissä viipyilee auringonlämmittämän tomaatin makeus.

Elintarvikeketjun isotkin toimjat tuntevat taustansa ja kuluttajien mielenliikkeet. Ne nostavat mainoksissaan etusijalle perheen, joka uskoo juuriinsa ja ammattitaitoonsa sekä äidit, jotka maistuvalla reseptiikalla valmistavat kotimaiset raaka-aineet meille jokapäiväiseksi einesruuaksi. Kansalle tämä ei kuitenkaan tunnu riittävän ainoksi vaihtoehdoksi. Samaan aikaan ollaan tuskallisen tietoisia siitä, että, suomalaisenkin elintarvikeketjun omavaraisuus lepää pitkälti tuontiöljyn varassa. Omavaraisuuskeskustelun uuden aallon aika on tullut.

CSA rantautui Suomeen ja nimettiin Kumppanuusmaataloudeksi
Esimerkiksi Japanissa ja Amerikassa, mutta myös Ranskassa, Belgiassa ja nyt siis Suomessakin on kehitteillä kumppanuuteen perustuvan ruokaturvan malli.

Tyypillisessä kumppanuusmaataloudessa kuluttajat muodostavat ryhmän tai yhteisön, jonka jäsenet maksavat osallisuudestaan maksun joko yhteisön kassaan tai suoraan kumppaniviljelijälle. Vastineeksi maksustaan he saavat satokaudella tuotettuja maatilan antimia. Jäseniä innostaa mahdollisuus vaikuttaa ruuan tuotannon tapaan, konkreettinen sidos maahan ja maatilaan sekä ainakin jossain määrin avautuva osallisuus tuotannon työvaiheisiin. Kumppanuusmaatalouden tavoitteena on edellä esitetyn lisäksi jakaa tuottajan kantamaa riskiä, taata viljelijälle palkka myös menetetyn sadon eteen tehdystä työstä sekä helpottaa markkinointia.

Lähtökohtaisesti kumppanuusmaatalouden talous on läpinäkyvä. Osuuskuntamuotoisia ratkaisuja suositaan. Toiminnan jatkuvuuden kannalta on tuloksekkainta, mikäli tuotanto on ammatillisesti tavoitteellista ja hyvin suunniteltua. Käytännössä tuotanto suunnitellaan ruohonjuuritasolla, osakkaiden toiveiden mukaan. Suunnitteluun osallistuu myös käytännön toteutuksesta vastaava ammattilainen. Tuotteiden hinnoittelu tapahtuu sekin demokraattisen sopimusmenettelyn kautta. Samassa prosessissa käydään lävitse riskin jakamisen elementti. Osakas saa sadosta kausiosuutensa, jonka määrää ei siis etukäteen tiedetä. Jos sato on pieni, osuus jää määrältään pienemmäksi. Toisaalta, jos sato on runsas, kaikki osalliset saavat runsaan osuuden. Viljelijänkin myyntiosuus – se, mitä hän kumppanuustoiminnan ulkopuolella voi myydä toisille asiakkailleen – on tällöin runsas ja mahdollistaa toistuessaan tuotannon kasvuun ohjattavat investoinnit.

Kumppanuuden kokeiluja
Vuodesta 2011 Herttoniemen ruokaosuuskunta on toteuttanut omaa kumppanuusmaatalousmalliaan hallinnoimansa pellon ja palkkaamansa puutarhurin avulla. Aluksi etsittiin maatilaa, joka olisi ryhtynyt kumppaniksi tiiviihkölle ryhmälle pääkaupunkiseudun asiakkaita, jotka halusivat ruuatuotannon lähelle, toimintatavan avoimeksi ja kaupankäynnin reiluksi. Maatiloilta puuttui kyky reagoida nopeasti. Osin puuttui myös ymmärrystä, osin osaamista uudenlaiseen toimintamalliin. Aikaa kului ja innostuneet suuntasivat tarmonsa uudelleen. Vuokrattiin omaa peltoa ja värvättiin sinne yksi vastuullinen ammattilainen suunnitelu- , johto ja toteutustehtäviin. Saatu sato jaettiin etukäteissuunnitelman mukaisesti. Ruokaosuuskunnan nykyiset 180 kotitalousosakasta osoittavat konkreettisesti, miten voi toimia, kun todella haluaa tietää missä ja miten ruoka kasvaa ja kuka sen kasvattaa.

Mitt Äppelträd on vastaava suomalainen avaus tuottajapuolelta. Rikard Korkmanin isännöimä Råbäck Gård Espoosta on viime vuodesta alken myynyt vuosittaisia sato-osuuksia vastaperustettuun omenatarhaansa. Yksi osuus syksyn 2015 sadosta sisältää 8 omenapuun sadon kokonaisuudessaan, noin 15 kg. Osuus voi sisältää joko yhtä lajiketta tai kaksi erillistä lajiketta. Osuudet myytiin loppuun edellisen vuoden syksynä.

Hyötyjä toimijoille ja toiminta-alueelle
Kumppanuusmaatalous edistää monia omavaraisuusajattelun tavoitteina esitettyjä asioita. Osakkaan ruokakoriin pakataan tuoretta, seonginmukaista, alueella tuotettavissa olevaa lähiruokaa. Tuotanto on toteutettu yhteisesti hyväksytyillä viljelymenetelmillä – Suomessa on usein suosittu luomua. Erityistä kiinnostavuutta ja tyytyväisyyttä tuo jokaisen osakkaan mahdollisuus vaikuttaa ruokakorinsa sisältöön ja laatuun. Pitkään jatkuneen osakkuuden mukana tulee myös ymmärrys ja osaaminen tuotannon mahdollisuuksista ja rohkeus toiminnan laajentamiseen. Ruuan hinnanmuodostus aukeaa kiinnostavasti, kun pelloilla on kasvukauden aikana mahdollista käydä tutkimassa tehtyjen suunnitelmien toteutumista . Parhaimmillaan osakkaiden ja viljelijän muodostama sosiaalinen verkosto on myönteisesti sitouttava ja luja.

Paikallisesti Kumppanuusmaatalousyhteisö voi toimia alueellaan suunnannäyttäjänä sekä toimintatapansa osalta että myös tuotannollisesti. Onhan mahdollista, että alue, jossa maataloustuotanto on aikojen kuluessa yksipuolistunut – ympäristön kannalta jopa haitallisessa määrin – voi uuden kysynnän kautta löytää vanhat vahvuutensa uudelleen. Vahva ja dynaaminen yhteisö taas voi muodostaa jopa sosiaalisten innovaatioiden pohjan suunnatessaan kohti uusia talous- , energia-, ja ympäristöratkaisuja.

Viljelijän näkökulmasta suurin ja painoarvoltaan erittäin merkittävä kevennys Kumppanuusmaatalousmallissa on yleensä markkinoinnin helpottuminen. Kestävien asiakassuhteiden muodostuminen ja osakasmaksujen kerääminen alkukeväällä vapauttavat viljelijän keskittymään kasvukauden tuotannon toteutukseen.

Kumppanuustoiminnan voi uskoa yleistyvän ja monipuolistuvan meillä nopeasti. Esimerkiksi suoramyyntitiloista osa voisi kehittyä kumppanuussuuntaan. Yhteisöllistä toimintaa, jota esimerkiksi biodynaamisilla tiloilla on harjoitettu runsaasti voi sitäkin kehittää kumppanuutta kohti. Ruokapiirit voivat lähentyä sopimusviljelijöitään nykyisestä. Mikäli tavoite on yhteinen, malli venyy kyllä moneen tarpeeseen. Liikkeelle voi lähteä vähemmälläkin sitoutumisasteella ja kokeilumielellä.

Tämä artikkeli on osa Kasvot luomulle -hankkeessa julkistettuja hyvät käytännöt -materiaaleja. Kaikista hyvät käytännöt materiaaleista on tehty kooste ja kaikista Kasvot luomulle -materiaaleista laaja listaus.

Aineiston tuottamiseen on saatu tukea Hämeen ELY-keskukselta EU:n maaseuturahastosta.