Luomumarkkinoiden arvo 80 miljoonaan euroon vuonna 2010

Luomutuotteiden osuus kotiin ostettujen elintarvikkeiden kokonaisarvosta on nyt 1,2 prosenttia. Luomua osti säännöllisesti 21 prosenttia vuonna 2008 ja jo 29 prosenttia vuonna 2010. Yli puolet ostoista on tuoretuotteita.

Päivittäistavaramyymälöistä supermarket luokkaan kuuluvista myymälöistä ostetaan 42 prosenttia luomusta. Hypermarketteja on Suomessa merkittävästi vähemmän kuin supermarket luokkaan kuuluvia myymälöitä, mutta silti 34 prosenttia luomusta kertyy ostoskärryyn hypermarketeissa. Yhteensä market-kauppojen kautta luomutuotteiden ostojen arvosta kertyy 82 prosenttia.

Kaikkiaan 18 prosenttia luomutuotteiden ostojen arvosta kertyy ketjuuntuneen päivittäistavarakaupan ulkopuolelta. Erikoiskaupasta ja torilta tai tuottajalta suoraan ostetaan 13 prosenttia luomusta.  Vastaava luku elintarvikkeiden kokonaisostoista on vain 2 prosenttia.

Yhä useampi talous ostaa luomua säännöllisesti

Aktiivitalouksien osuus on kahdessa vuodessa noussut viidestä prosentista seitsemään prosenttiin kotitalouksista. Nyt aktiivitalouksia on 175 000. Ryhmässä luomun osuus ruokakorista on yli neljä prosenttia.

Säännöllisiin käyttäjiin lasketaan taloudet, joiden ostoista yli 0,8 prosenttia, mutta alle 4 prosenttia on luomua. Säännöllisiin käyttäjiin kuuluu nyt 22 prosenttia kaikista talouksista.

Yhteensä aktiiviset ja säännölliset taloudet kerryttävät 86 prosenttia luomuun käytetyistä euroista. Näistä talouksista noin 70 prosenttia on yhden tai kahden hengen talouksia. Aktiivikäyttäjissä on paljon nuoria, vielä sinkkuja tai aivan pienten lasten vanhempia. Säännöllisissä käyttäjissä painottuvat iäkkäämmät sinkut.

Kokeilijoilla luomun osuus on alle 0,8 ostoista. Näitä talouksia on 44 prosenttia kaikista talouksista, mikä on neljä prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2008. Luomua ei osteta 27 prosentissa talouksista.

Isoja vaihteluita tuotteittain markkinaosuuksissa

Luomutuotteiden markkinaosuudet eri tuoteryhmissä vaihtelevat pyöreästä nollasta parhaimmillaan yli kuuden prosentin. Luomukalaa  ja –jalosteita, luomuleivonnaispakasteita, luomudippikastikkeita ja luomukivennäisvesiä ei viime vuonna rekisteröitynyt ostoihin yhtään.

Tuoretuotteiden rooli luomuostoskorissa on edelleen hyvin merkittävä. Tuoreet vihannekset, juurekset ja sienet vastaavat 15 prosentin osuudesta, hedelmät ja marjat 10 prosentista. Tuoreen luomulihan ja –lihajalosteiden osuus luomuostoista on jo lähes 12 prosenttia. Leipomotuotteilla arvosta kertyy vähän alle kahdeksan prosenttia. Luomuvihannekset, juurekset ja sienet kattavat reilun kolme prosenttia markkinoista. Lisäksi luomuhedelmät ja -marjat ovat kolmen prosentin tuntumassa.

Maito- ja viljatuotteet sekä kananmunat suosittuja luomuna

Tuoretuotteisiin laskettavat luomukananmunat edustavat viittä prosenttia luomuostojen arvosta. Eniten markkinaosuuttaan on vallannut luomukananmunat, joka jo vuosia on ollut yksi laajimmin ostetuista tuotteista. Yli 6 % kaikista ostetuista kananmunista on luomua.

Tärkeä tuoteryhmä on myös luomumaidot ja – maitojuomat, joka edustaa yli 15 prosentin osuutta luomuostojen arvosta. Kaikkiaan maitotaloustuotteiden ostoista kertyy neljännes kotiin ostettujen luomutuotteiden arvosta. Luomumaito kattaa reilun kolme prosenttia juotavien maitojen markkinoista.

Luomuviljatuotteilla on vankka sijansa markkinoilla. Yhteenlaskettuna luomuna ryynit ja suurimot, jauhotuotteet sekä aamiaishiutaleet edustavat jo reilua 14 prosenttia tuotteiden yhteenlasketuista markkinoista.

Liha kasvussa

Luomulihan 1,6 prosentin osuus tuorelihamarkkinoista kertoo kehityksestä luomusian, -naudan ja -lampaanlihan tarjonnassa. Luomusiipikarjalihan osuus tuoteryhmänsä ostoista on vasta noin puoli prosenttia.

Pakattujen elintarvikkeiden tuoteryhmään kuuluu hyvin erilaisia tuotteita texmexistä, ruokakastikkeisiin ja erilaisiin viljatuotteisiin. Tämän tuoteryhmän merkitys luomuostoskorissa on lähes sama kuin kaikkien elintarvikkeiden kokonaisostoissa. Luomumarkkinoiden erilaisesta rakenteesta kertoo myös pakasteiden pieni osuus ostojen arvosta.

Luomujuomien osuus on selkeästi pienempi kuin kokonaisostoissa. Teenjuonnin monipuolistuessa luomuteevalikoima on muutamassa vuodessa ottanut reilun viiden prosentin osuuden teemarkkinoista.

Lähde: Luomuliitto/Nielsen Homescan 2010

Kuva 1: Suomalaiset kotitaloudet jakaantuvat luomun käytön suhteen neljään ryhmään: aktiivikäyttäjiin, säännöllisiin käyttäjiin, kokeilijoihin ja ei-käyttäjiin. (Lähde: Luomuliitto/Nielsen Homescan 2010)

 Taulukko 1: Tuoteryhmien osuus ostoista. (Lähde: Luomuliitto/Nielsen Homescan 2010)

Tuoteryhmä Osuus kaikista ostoista % Osuus luomuostoista %
Tuoretuotteet 42,6 50,9
Maitotaloustuotteet 21,2 25,3
Pakatut elintarvikkeet 17 18,6
Juomat 14,3 4,8
Pakasteet 4,9 0,5

 – Elisa Niemi –