Luomuporsastuotannon mahdollisuudet Suomessa

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa tehty raportti paneutuu luonnonmukaiseen sikatalouteen erityisesti sikaloiden rakenteiden, sikojen ruokinnan ja tuotannon taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta. Luomuporsastuotannon mahdollisuuksien selvittämiseksi kerättiin tietoja haastattelemalla loka-joulukuussa 2003 henkilökohtaisesti yhdeksää luomuporsasyrittäjää.
Luomuemakkosikalat olivat enimmäkseen pieniä; niissä oli keskimäärin 30 emakkoa. Emakoista 45 % oli maatiaisrotua, yorkshirea edusti 12 % ja loput emakot olivat näiden rotujen risteytyksiä.

Viljan osuus tiloilla sian rehujen koostumuksissa oli keskimäärin 81 %; ohran merkitys viljoista oli suurin. Sian rehujen valmistukseen käytettiin myös hernettä, rypsiä, härkäpapua ja soijaa. Geenimuuntelun takia soijatuotteita ei voi enää laittaa luomurehuihin. Tutkimuksen luomusikojen ravintoon sisältyi myös herajauhetta, kalaa sekä perunaa. Luomuruokintaan kaivataan sopivia ja hinnaltaan kohtuullisia valkuaislähteitä, jotta rehun aminohappojen pitoisuudet yltäisivät suositusten tasolle. Karkearehuna tarjottiin sioille olkea, heinää, säilörehua, juolavehnää ja niittorehua. Kivennäisaineiden ja vitamiinien tarvetta täydennettiin yleisimmin Luonnon Nasu-valmisteella sekä seleenillä. Osa tiloista antoi emakoille ajoittain myös ADE-vitamiinilisää.
Sikojen ruokintaan käytettiin yhdistelmätiloilla enintään kahta rehua.

Emakot porsivat vuodessa keskimäärin 1,8 kertaa ja vieroittivat vuodessa keskimäärin 15,8 porsasta. Porsaskuolleisuus ennen vieroitusta oli lähes 5 % suurempi kuin keskimäärin tavanomaisessa tuotannossa. Imettäessään emakot pyrkivät liiaksi laihtumaan, sillä rehu ei ollut riittävän väkevää ja imetysaika on luomussa tavanomaista pidempi. Imetysrehun kivennäisissäkin ilmeni puutteita. Rehun vajavainen ravintoainekoostumus heikensi porsaiden ja lihasikojen kasvua. Luomusiat olivat yleensä terveitä ja sairauksia ehkäistiin ennakolta.

Sikaloista toiset olivat vanhoja ja jokseenkin huonokuntoisia, osa sikaloista oli uusia ja rakennettu luomutuotantoon. Korjauksen tarvetta ilmeni eniten kalusteissa, varusteissa, laitteissa sekä sisäpuolisissa seinärakenteissa. Ilmanvaihto toimi sikaloissa melko moitteettomasti; ilman kosteus, lämpötila ja ammoniakin määrä noudattivat ohjearvoja. Joutilaat emakot ja karjut saattoivat ulkoilla kesäisin; joillakin tiloilla myös lihasiat pääsivät kesällä ulos.

Työtä tehtiin kymmenen tuntia päivässä sikalaa kohti, puolet ajasta meni ruokintaan ja lannanpoistoon. Kuivikkeina käytettiin olkea, puulastua, turvetta ja heinää. Siat saavat kuivikkeista myös virikettä, puuhaa ja mahan täytettä.

Yhdistelmätuotannossa yhteenlasketut tuotantokustannukset ylittävät luomussa noin 10 %:lla tavanomaiset tuotannon kustannukset. Tuotettu luomulihakilo tulee noin 37 % kalliimmaksi kuin tavanomainen lihakilo. Tuotettua porsasta kohti kustannukset kohoavat noin 51 % suuremmiksi kuin tavanomaisessa menetelmässä. Porsaiden tuotantokustannuksia kohottavat mm. kalliimpi rehu, väljemmät karsinat ja sikojen ulkoiluttaminen.

Yrittäjänvoitto –tunnuslukua käyttäen määritettiin yhdistelmätuotannon kannattavuutta tuotettua lihakiloa kohti. Luomussa saavutetaan positiivinen tulos, kun taas tavanomaisessa tuotannossa yrittäjälle koituu tappiota. Luomutuotannon kannattavuus kohosi eniten suurelle peltoalalle maksettavista pinta-alatuista. (RiKo).
Lähde: MTT:n julkaisutietokanta Jukuri

Karhapää, M., Turunen, H., Ala-Kleme, T., Paasonen, M., Puumala, M. & Siljander-Rasi, H. 2005.
Luomuporsastuotannon mahdollisuudet Suomessa
MTT:n selvityksiä 90. Helsinki: MTT taloustutkimus. 55 s., 6 liitettä.
www.mtt.fi/mmts/pdf/mtts90.pdf