Luomusäädösten kehitys

Luomutuotteen taustalla on olemassa säännöt, jotka koskevat tuotantotapaa. Nykyisellään tuotantotapasääntöjä on olemassa lähinnä elintarvikkeille. WHO:n kansainväliset Codex Alimentarius-ohjeet sisältävät tuotantoehdot kasvi- ja kotieläin- sekä mehiläistuotannolle, jalostukselle ja valvonnalle. IFOAM:lla on lisäksi tuotantoehdot kuitukasveille, kalankasvatukselle ja keräilytuotteille. IFOAM:lla on myös ohjeita reilusta kaupasta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta koskien koko ketjua.

Valtiovalta on tullut mukaan luomun kehittämiseen 1980-luvun alkupuoliskolta lähtien ja erityisesti 1990-luvulla useissa eri maissa tukemalla mm luomuviljelyn neuvontaa ja viljelijöiden siirtymistä luomuviljelyyn. Tämän jälkeen luomutuotannosta on laadittu viranomaissäädöksiä eri maissa. Ennen säädöksiä luomu siis tarkoitti tietyn järjestön tuotantoehtojen mukaan tuotettua tuotetta.

Ylikansallisen tason säädökset saatiin, kun Euroopan Unioni antoi luomua koskevan asetuksen vuonna 1991. Mm. Argentiina ja Australia vahvistivat omat viralliset luomusäädökset vuonna 1992. Japanissa luomutuotannon säädökset tulivat voimaan vuonna 2000 ja USA:ssa 2002. Nykyisin myös monissa muissa maissa on virallisesti vahvistettuja luomutuotannon säädöksiä.

Maailmanlaajuisesti luonnonmukaisen tuotannon ohjeistusta koordinoi nykyisin virallisesti YK:n alainen maailman maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO ja Maailman terveysjärjestö WHO, joka on vahvistanut luomutuotteille kansainväliset elintarvikkeiden Codex Alimentarius- ohjeet vuonna 1999 kasvituotteille ja vuonna 2001 eläintuotteille.

Nämä ns. Codex Alimentarius -ohjeet toimivat eri maiden kansallisten säädösten perustana ja minimitasona. Ne ovat linjassa IFOAM:n puitesääntöjen ja EU:n luomusäädösten kanssa. Eroja löytyy vain joissakin yksityiskohdissa sekä osa-alueissa, joita säädökset koskevat. Codex-ohjeet sisältävät tuotanto-ohjeet kasvi- ja kotieläin- sekä mehiläistuotteiden tuotannolle. IFOAM:lla on säädökset myös kuitukasveille, vesiviljelylle, keräilytuotteille, reilulle kaupalle ja sosiaalisen toiminnan alueille.

Säädökset Suomessa

Suomessa ensimmäinen komiteamietintö luonnonmukaisen viljelyn kehittämisestä valmistui vuonna 1984. Ensimmäinen määräraha luonnonmukaisen viljelyn kehittämiseen varattiin vuoden 1985 budjettiin. Luomuneuvonta siirtyi valtioavun piiriin vuonna 1987. Siirtymävaiheen tukea alettiin maksaa luonnonmukaiseen viljelyyn siirtyville viljelijöille vuonna 1990. Luonnonmukainen viljely otettiin osaksi kansallista ympäristöohjelmaa vuonna 1995. Luomutuotannon viranomaisvalvonta käynnistyi vuonna 1994. MMM:n luomumerkki –aurinkomerkki- otettiin käyttöön vuonna 1998.  

Paikalliset vapaaehtoiset säädökset

Monissa maissa on yksityisiä valvontajärjestelmiä, joilla on omia tuotanto-ehtoja, joiden standardit ovat korkeampia kuin viranomaissäädösten, useinkin vastaten kuluttajien erityisvaatimuksia. Ne perustuvat luomualan maailmanlaajuisen kattojärjestön IFOAM:in luomutuotannon puitesääntöihin, joita on laadittu vuodesta 1980 lähtien. Puitesäännöt toimivat jäsenjärjestöjen tuotanto-ohjeiden perustana. Suomessa omia tuotanto-ohjeita on Luomuliitolla ja Biodynaamisella yhdistyksellä. Useissa Euroopan maissa eri järjestöjen omilla tuotantoehdoilla on merkittävä asema. Valtaosa maailman luomutuotemarkkinoista kuuluu IFOAM:n hyväksymien valvontajärjestelmien suorittaman valvonnan piiriin.