Luomuviljelijät kestävän kehityksen etujoukkoa?

Ympäristöneuvos Sauli Rouhinen, Ympäristöministeriö/Suomen kestävän kehityksen toimikunta
Luomuliitto 20 vuotta. Mikkeli 18.11.2005 (Lyhennelmä JR)

Nykyisin vaatimukset maaseudun ekologisten järjestelmien tuntemukseen ovat kasvaneet, ja ulottuvat jo pellonpientareilta ympäristöön – valuma-alueiden johdattamana aina Itämereen asti.

Luomu ymmärretään – ja varsinkin lähi-luomu – kestävän kehityksen osaratkaisuksi. Tähän johtopäätökseen päätyi myös kesällä mietintönsä jättänyt KULTU-toimikunta. Mikäli – ja kun luomuviljelystä tulee merkittävä rakenneosa Suomen elintarviketaloutta ja maaseudun taloudellista selkärankaa, on monien asioiden muututtava. Eikä muutos toteudu pelkästään luomuviljelijöiden omin toimin.

Ravinnon koko ketju muodostaa noin kolmanneksen kaikista kulutuksen ympäristövaikutuksista. Ravinnon tuotanto on osoitettu EU-komission teettämässä ns. EIPRO-selvityksessä eniten ympäristöhaittoja aiheuttavaksi päätoimialaksi Euroopassa. Elintarvikkeiden kokonaisympäristökuorma muodostuu valtaosin maatilojen ympäristökuormasta. Maatalouden ympäristövaikutuksista merkittävin on ravinteiden aiheuttama sisävesien ja rannikkoalueiden rehevöityminen. Näihin haasteisiin joutuu myös luomuviljely vastaamaan.

KULTU-ohjelman ehdotuksia ”Pellolta pöytään kestävästi” ohjelmakokonaisuudessa, jotka koskevat luonnonmukaista ravinnontuotantoa ja luomutuotteiden kulutusta, käsitellään ravintoa yhtenä perustarpeenamme. Kestävän kehityksen kivisellä polulla kulutustottumusten muuttaminen on keskeinen osa tarvittavaa muutosta.

Tuore englantilainen tutkimus on nostanut ruoan kuljetukset, varastoinnin ja pakkaustekniikan keskeiseksi ympäristöongelmaksi teollistuneissa maissa. Tutkimuksen mukaan ruoka matkaa tänään 65 prosenttia pitempiä matkoja kuin kaksi vuosikymmentä sitten, ja yhä tavallisempaa on ns. ruoan ristiin kuljettaminen. Lähiruoan ja kotimaisen tuotannon puolesta puhuu kuljetusmatkojen lyhyys sekä ketjun helpompi hallittavuus.

Lähiruoka ja luonnonmukainen ruoantuotanto ovat keinoja minimoida ympäristövaikutuksia koko ketjussa sekä tarjota erikoistumismahdollisuuksia viljelijälle. Luomuviljelyn etuina pidetään tavanomaista tuotantoa pienempää (25 – 50 %) typpi- ja fosforikuormitusta sekä positiivisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen.

KULTU-ohjelman toimenpide-ehdotukset eivät ole välttämättä sen tärkein osuus, vaan koko ohjelman lähestymistapa sekä kestävän kulutuksen ja tuotannon monipuolinen tarkastelu tulee muuttamaan poliittista keskustelua. Luomuväen kannattaa käyttää toimikunnan mietintöä luovasti hyödyksi.
KULTU-toimikunnan visio suomalaisesta tavoitetilasta vuonna 2030 kuuluu näin:

”Kotimainen ruoantuotanto ja –jalostus säilyvät alueellisen kehityksen, ympäristön ja ruoan laadun ja huoltovarmuuden vuoksi. Elintarvikkeet ja ruokapalvelut ovat kestävästi tuotettuja. Suomessa harjoitetaan laajamittaista luomutuotantoa. Maatalous- ja elintarviketuotannon kotimaisia vahvuuksia edistetään tukemalla erityisesti lähi- ja luomuruokaa. Ruoan tuotannon koko elinkaaren aikaiset vaikutukset viljelystä ja eläinten kasvatuksesta pakkaamiseen, kuljetukseen sekä kulutukseen saakka ovat selvästi vähentyneet nykyisestä. Suomalaisten terveys on parantunut terveellisen ravinnon ja lisääntyneen liikunnan ansiosta.”

Tämän vision ohjaamana KULTU-toimikunta asetti viisi tavoitetta ja teki seitsemän konkreettista toimenpide-ehdotusta. Tavoitteista:

1. Peltoalasta on luonnonmukaisesti viljeltyä 10 % vuonna 2010 ja 25 % vuonna 2025. Luomuraaka-aineiden jalostusaste on noussut ja lähes kaikista tuoteryhmistä löytyy luonnonmukaisesti tuotettuja vaihtoehtoja. Luonnonmukaisten ja lähellä tuotettujen elintarvikkeiden käyttö julkisyhteisöjen ja yritysten keittiöissä tarjotuissa ruoka-annoksissa kasvaa vuosittain 10 – 15 %.

Tässä tavoitteessa on – sen erittäin kunnianhimoisen määrätavoitteen rinnalla – oleellista viittaus julkisyhteisöjen ja joukkoruokailun keskeiseen merkitykseen.

2. Suomalaiset pudottavat painoaan, liikkuvat enemmän ja vähentävät eläinperäisten rasvojen käyttöä.

Tämä toinen tavoite tulee lähelle meidän jokaisen elämäntapoja. Nyt maailman biomassasta on valitettavasti yhä suurempi osa ihmisen läskiä. Se ei voi olla kestävän kehityksen mukaista!

Elämme jo jonkinasteisessa tietoyhteiskunnassa, mutta kestävän kehityksen ja tietoyhteiskunnan liitto ei ole vielä lunastanut lupauksiaan – ekotehokas yhteiskunta on yhä kaukainen horisontti. KULTU-toimikunta (Kestävän kulutuksen ja tuotannon toimikunta) on seuraavassa tavoitteessaan asettanut haasteen myös luomualalle ja sen viestinnälle:

3. Tarjolla on informaatiota terveellisemmistä ja kestävämmistä elintarvikkeista sekä ruokapalveluista. Koko ketju on läpinäkyvä eli kuluttajan ja hankkijan on mahdollista saada valintansa tueksi tietoa elintarvikkeiden tuotantotavasta ja –paikasta.
Terveyskasvatuksen, viestinnän ja julkisten keittiöiden tarjonnan avulla parannetaan lähiruoan ja luonnonmukaisen sekä hitaan ruoan (slow food) tarjontaa, joka lisäksi on nykyistä kasvispainotteisempaa.

Suomessa ollaan laatimassa uutta kansallista kestävän kehityksen strategiaa. Teeman ”Luontopääoman kestävä käyttö, hoito ja suojelu” viitekehyksen haasteellisuudesta muutama sana. Äskettäin on julkaistu erittäin laaja, ns. Vuosituhatarvio globaalin luontopääoman ja ekosysteemipalvelujen tilasta eli Millennium Ecosystem Assessment. Tämä vastaa ilmastopolitiikan puolelta tutun kansainvälisen ilmastopaneelin arviota ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista. Tämä vuosituhatarvio tullee muuttamaan radikaalisti luonnonvara- ja maankäyttöpolitiikkaa maailmassa. Ilmastopolitiikasta poiketen tässä tarkastelussa on pystytty osoittamaan, kuinka välttämättömiä luontopääoman eri ekosysteemipalvelut – tuotanto-, sääntely-, kulttuuri- ja tukipalvelut ovat ihmisen taloudelle ja hyvinvoinnille. Ihmiskunta on ylikäyttänyt luontopääomaansa ja ekologinen velkamme kasvaa kiihtyvällä vauhdilla.

Kestävän kehityksen avaimina on pidetty innovaatioita ja laajoja käyttäytymismuutoksia. Tällöin innovaatiot on ymmärretty suppeasti teknologisina innovaatioina. Näitä tietysti tarvitaankin ja suomalaiset ovat erinomaisen eteviä niissä – eikä luonnonmukainen elintarviketuotanto ole tässä poikkeus. Mutta tarvitaan myös institutionaalisia ja sosiaalisia innovaatioita.

Neuvontajärjestöt ja jalostavat yritykset ovat pyrkineet organisoimaan maataloutta vastaamaan elintarviketalouden kokonaisuuden tarpeita. Toivon, että viljelijät, luomuyrittäjät pyrkisivät ennakkoluulottomasti verkostoitumaan ja etsimään uusia yritysmuotoja sekä synergiaetuja liittoutumalla keskenään ja muiden luontopääomaa kestävästi hyödyntävien alojen kanssa. Tähän innovaatiotoimintaan tarvitaan tiedeyhteisön vahvaa osallisuutta.

Koko esitelmä
www.luomuliitto.fi/rouhinen.htm
KULTU-toimikunnan esitys
www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=
137632&lan=fi