Maahantuonnin valvonta

Luomun luotettavuus on varmistettava myös lisääntyvässä kansainvälisessä kaupassa. EU:n ulkopuolelta luomutuotteita maahantuovien on kuuluttava Eviran luomuvalvontaan. Hyväksyntä luomurekisteriin on saatava ennen toiminnan aloittamista. Maahantuojia valvotaan kuten luomuelintarvikkeiden valmistajia.

EU:n ulkopuolisista maista tehtävää maahantuontia säädellään komission asetuksella 1235/2008. Tuontilupaa ei tarvitse hakea Evirasta, jos tuotteet tuodaan Islannista, Liechtensteinista tai Norjasta. Tuontilupaa ei myöskään tarvita, jos maa ja tuotavat luomutuotteet, sekä tuotantoon ja valvontaan liittyvät ehdot on mainittu komission laatimassa luettelossa hyväksytyistä kolmansista maista tai hyväksyttyjen tarkastuslaitosten listassa. Tällöin kuitenkin maahantuontierällä on aina oltava ennen vientiä kirjoitettu tarkastussertifikaatti, jonka kirjoittaa hyväksytty tarkastuslaitos kullekin vientierälle.

Kolmansien maiden listaus, 11 maata

http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2012:162:0001:0045:FI:PDF

Luomutuotteiden tuonti ja vienti EU:n jäsenmaiden kesken on sisämarkkinakauppaa ja tuotteilla on vapaa liikkuvuus. Maahantuojan on tässäkin tapauksessa varmistuttava, että tuote ja tuotteen viejänä toimiva yritys on luomuvalvonnassa. Varmistuminen tapahtuu pyytämällä yritykseltä asiakirjaselvitys.

EU:n luomuasetuksen mukaiset luomutuotteet

EU:n ulkopuolelta maahantuotujen luomutuotteiden tulee olla tuotettu vastaavien vaatimusten mukaan kuin EU-maissa ja niihin on sovellettava yhtä tehokkaita tarkastustoimenpiteitä.

Jokainen tuontilähetys tarkastetaan tullauksen yhteydessä, tuojan hakiessa lupaa luovuttaa tuomansa luomutuotteet vapaaseen liikkumiseen EU:n sisämarkkinoille. Tarkastus suoritetaan aina, vaikka tuojalle olisi myönnetty lupa tuoda luomutuotteita EU:n ulkopuolelta. Tarkastuksen yhteydessä maahantuojan tulee esittää Tullille alkuperäinen tarkastussertifikaatti ja tarvittaessa Eviran tuontilupa.

Tuontia edeltävällä lupamenettelyllä ja jokaisen tuontilähetyksen tarkastuksella taataan rehellinen kilpailu luomutoimijoiden kesken ja kuluttajille varmuus ostamansa luomutuotteen luonnonmukaisuudesta.

Teksti: Brita Suokas 23.4.2013