Neuvoja luomuun siirtymiseen

Tänä vuonna Suomeen on saatu ennätysmäärä uusia luomutiloja ja luomuneuvonta onkin ison haasteen edessä: miten taataan neuvontaa kaikille halukkaille? Luomuliiton vasta alkaneesta mentor-toiminnasta toivotaan osaltaan helpotusta asiaan.

Maataloustuotannon luomuvalvontaan on tänä vuonna liittynyt 365 luomutilaa, mikä on enemmän kuin yhtenäkään vuonna 2000-luvulla. Tänä vuonna eläintuotannon luomuvalvontaan on hakenut jo noin 115 eläintilaa, mikä on lähes yhtä paljon kuin kolmena edellisenä vuotena yhteensä. Suomessa on nyt noin 4 300 luomuviljelijää.

Mentorit ovat kokeneita luomutuottajia, jotka ovat halukkaita toimimaan tukena esimerkiksi luomuun siirtyville tuottajille. Luomuliiton mentor-toimintaan on lähtenyt jo kolmekymmentä kiinnostunutta mentoria ympäri maata ja eri tuotantosuunnista.

Mentoreiden ensimmäiset kokoontumiset tapahtuvat marraskuussa ja vuoden alusta on tarkoitus aloittaa mentor-kumppanuuden tarjoaminen halukkaille. Mentor-toimintaan sekä mentoriksi että mentoroitavaksi voi vielä ilmoittautua Luomuliiton kotisivulla.

Luomuliiton järjestämässä valtakunnallisessa Luomupäivässä 14.11. Tampere-talolla kerrotaan lisää mentor-toiminnasta.

Erityisesti uusille luomutuottajille on kohdistettu Pro Luomu ry:n järjestämä valtakunnallinen Lisää luomua -kiertue, joka jatkuu tammikuuhun 2013 asti.

Lisätietoja:

Teksti: Elisa Niemi