Öjebynprojekti – elintarvikkeiden luonnonmukainen tuotanto

Pohjois-Ruotsissa Öjebyn tutkimusasemalla suoritettiin vuosina 1990-2001 maatilamittakaavan tutkimus. Tavoitteena oli kehittää luonnonmukaista elintarvikkeiden tuotantoa painopisteenä maidontuotanto. Projektissa myös verrattiin luonnonmukaista maataloutta tavanomaiseen maatalouteen. Tavoitteena oli aikaansaada kestävä maatalous, joka on niin ympäristöystävällinen kuin mahdollista. Hankkeessa pyrittiin kierrättämään ravinteita maatilalla mahdollimman tarkoin ja järjestämään tarvittava typen täydennys viljelemällä typpeä biologisesti sitovia palkokasveja, fosforihuolto sienijuurten avulla ja kalium maamineraaleista vapautumalla eli ns kierrätysmaatalouden avulla.

Koeaseman navetta jaettiin kahteen osaan, kumpaankin osaan kuului noin 50 lypsylehmää, jotka saivat rehun koeaseman kahteen osaan jaetuilta pelloilta. Toista osaa pelloista viljeltiin luonnonmukaisesti ja toista tavanomaisesti. Lanta ja virtsa kerättiin kummastakin eläinryhmästä talteen erikseen ja käytettiin lannoitteeksi kummallekin peltoalueelle. Tavanomaisesti viljeltyjä peltoja lannoitettiin lisäksi väkilannoittein ja niille käytettiin kemiallista kasvinsuojelua.

Tutkimusjakso kesti 12 vuotta eli kaksi täyttä viljelykiertoa. Kummassakin viljelymenetelmässä käytettiin seuraavaa viljelykiertoa; nurmen perustaminen viherrehuun, kolmivuotinen nurmi, ohra sekä vihantarehu/peruna. Ensimmäisen viljelykierron aikana seurattiin erityisesti siirtymävaiheen muutoksia.

Kokonaissato luomuviljelyssä oli keskimäärin 1 % tavanomaista pienempi kuiva-aineena mitattuna ja 3 % pienempi energiasatona mitattuna. Kuiva-ainesato oli ensimmäisellä koejaksolla luomussa 6 % pienempi ja toisella 2 % tavanomaista suurempi.
Nurmien kuiva-ainesatotaso oli luomussa keskimäärin 6357 kg/ha ja tavanomaisessa 6848 kg/ha eli 7 % tavanomaista pienempi. Ohran sato oli luomussa 3713 kg/ha ja tavanomaisessa 3577 kg/ha eli 4 % tavanomaista suurempi. Siemenperunan sato oli luomussa 19 621 kg/ha eli 4 % tavanomaista suurempi.

Ravinnetaseen ylijäämä oli tavanomaisessa viljelyssä vv. 1990-1995 75 kg typpeä, 18 kg fosforia ja 18 kg kaliumia hehtaaria kohti. Vv. 1996-2000 ravinneylijäämät olivat vastaavasti 74, 8 ja 12 kg/ha.
Luomuviljelyssä vain fosforin tase oli ylijäämäinen noin 3 kg/ha ensimmäisen koejakson aikana. Toisella koejaksolla fosforitase oli tasapainoinen. Typpitase oli 11-15 kg/ha alijäämäinen ja kaliumtase oli 13-27 kg/ha alijäämäinen. Typpialijäämä katettiin biologisella typensidonnalla. Nurmien apilapitoisuudet olivat noin 30 %. Kaliumin alijäämä katettiin maamineraaleista vapautumisen avulla. Erillistutkimukset osoittivat, että koealueen savisesta hienohietamaasta voi vapautua kaliumia noin 10-20 kg/ha/v. Tätä suuremmilla alijäämillä kaliumia on tarpeen tuoda tilan ulkopuolelta, jotta viljely olisi kestävää.

Ravinteita tuotiin luomussa tilan ulkopuolelta rehuissa ja kivennäislannoitteissa vähemmän, jolloin ravinneylijäämät luomuviljelyssä olivat pienempiä, joka puolestaan pienentää ravinteiden huuhtoutumisen riskiä ympäristöön. Tämä koski typpeä ja fosforia sekä myös kaliumia.
Verrattuna Ruotsin muihin osiin tilalle tulevat ja poistuvat ravinteet olivat paremmin tasapainossa Öjebyssä sekä luonnonmukaisessa että tavanomaisessa tuotannossa. Tasapaino oli paras luomutuotannossa.

Koska parempi ravinnetasapaino saavutettiin paikallisten tuotantopanosten ja omien peltojen tuottamien satojen avulla, paransi tämä edellytyksiä harjoittaa kestävää maataloutta.
Koska eläimiä ruokittiin lajinmukaisesti eläinten hyvinvointi huomioiden, muodostui karkearehun kulutus (apila ja nurmiheinät) suureksi. Nämä rehut voidaan tuottaa paikallisesti Pohjois-Ruotsin olosuhteissa. Karjan ruokintaan tarvittiin luomuviljelyssä suurempi rehuala, joka mahdollistaa suuremman peltoalan pitämisen viljelyssä ja hoidettuna.

Luomuviljely perustuu omavaraiseen rehuntuotantoon ja viljelijällä on siten koko tuotantoketju paremmin omassa hallinnassa. Vaihtoehtona on turvautua tuontirehuihin esim. trooppisista maista, joka johtaa hallitsemattomampaan elintarviketuotantoon ja perustuu toisenlaisiin ympäristö- ja eettisiin arvoihin.

Kasvinviljelyssä tutkimus osoitti, että pitkäaikaisissa tutkimuksissa saadaan selville pitkän aikavälin koejärjestelyistä riippuvaisia vaikutuksia, joita ei saada esiin lyhytaikaisissa tutkimuksissa. Silmiinpistävä vaikutus oli, että sadot lisääntyivät luonnonmukaisessa viljelyssä pitkällä tähtäimellä.

Rikkakasvien hallinnassa odotettuja vaikeuksia ei ilmennyt. Mm. hyvän viljelykierron avulla onnistuttiin tutkimuksessa hallitsemaan rikkakasvit. Rikkakasvien osuus nurmissa oli keskimäärin noin 5 %.
Luonnonmukaisessa tuotannossa lypsylehmien maidon vuosituotos ylitti 8000 kg rajan jo tarkkailuvuonna 1994/95. Keskimäärin kahdentoista vuoden aikana keskituotos oli tavanomaisessa maidontuotannossa 2 % suurempi.

Luomuviljelyssä kadmiumpitoisuudet olivat alempia sekä eläinten ruhoissa että elintarvikkeissa. Lannan alemmasta kadmiumpitoisuudesta johtuen peltoon vietiin vähemmän kadmiumia. Kadmium on haitallista elämälle sen eri muodoissa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että luonnonmukainen maataloustuotanto Öjebyn tutkimuksessa käytti vähemmän ulkopuolisia panoksia ja enemmän paikallisia tuotannon tekijöitä ollen siten omavaraisempi, ravinnetalous oli paremmin tasapainossa ja aiheutti pienemmän ympäristökuormitusriskin, tuotti korkealaatuisia elintarvikkeita sekä oli taloudellisti kilpailukykyinen.

Jonsson, S. 2004.
Öjebynprojekti – elintarvikkeiden luonnonmukainen tuotanto
Öjebynprojektet –ekologisk produktion av livsmedel.
Röbeksdalen meddelar. Rapport 5:2004. SLU. Institutionen for norrländsk jordbruksvetenskap, SLU-Öjebyn. 48 p + liitteet.
www.njv.slu.se/sections/animal/RM5_2004.pdf