Suomalainen luomutila Itämeren ympäristöystävällisin

Suomalainen Vapolan luomutila on valittu koko Itämeren alueen ympäristöystävällisimmäksi maatilaksi. Maanviljelijät Katariina Vapola ja Jyrki Ankelo palkittiin WWF:n Itämeren viljelijöiden ympäristöpalkinnolla marraskuun lopulla Riiassa kansainvälisen Itämeri-konferenssin yhteydessä. Ympäristöpalkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Sen tarkoituksena on kannustaa Itämeren alueen maataloustuottajia ottamaan aktiivisesti osaa rehevöitymisen vähentämiseen.

Kansainvälinen raati valitsi Uudessakaupungissa sijaitsevan Vapolan luomutilan palkinnon saajaksi kahdeksan Itämeren maan kansallisen voittajan joukosta. Vapolan luomutilalla keskitytään lihakarjan jalostukseen ja kasvatukseen. Raadin perusteluissa korostetaan Vapolan tilan vahvaa sitoutumista ympäristösuojeluun, tilalla käytössä olevia monilukuisia innovatiivisia keinoja ravinnevalumien vähentämiseksi sekä sitä, että suurin osa Vapolan tilan ratkaisuista voidaan helposti ottaa käyttöön myös muilla Itämeren alueen maatiloilla. Voittaja palkittiin 10000 euron rahapalkinnolla, jonka lahjoitti Swedbank.”Kilpailun voittajana meillä on vastuu kertoa ihmisille siitä, miten tärkeää Itämeren rehevöitymisen pysäyttäminen on. Kun kannamme maatilalla kortemme kekoon vesiensuojelussa, voimme pienentää omalta osaltamme ravinnevalumien määrää”, maanviljelijä Katariina Vapola sanoo.

WWF jakaa vuosittaisen Itämeren viljelijöiden ympäristöpalkinnon (WWF Baltic Sea Farmer of the Year Award) tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteistyössä Swedbankin, Itämeren alueen viljelijöiden ympäristöfoorumin (Baltic Farmers Forum for the Environment) sekä kansallisten maatalousjärjestön kanssa (Suomessa MTK).

”Kilpailu osoittaa, että myös viljelijöiltä löytyy tahtoa ympäristösuojeluun ja että keinovalikoima on mittava. Viljelijän on otettava käyttöön joukko tehokkaimpia toimenpiteitä saavuttaakseen hyviä tuloksia – ei ole yhtä yksittäistä keinoa, joka olisi ylitse muiden tai riittäisi yksinään. Vapolan tilan kaltaisia maatiloja tarvitaan lisää myös muissa Itämeren maissa ja rima on nyt asetettu korkealle”, Itämeri-ohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen WWF Suomesta sanoo.

Itämeri on yhä yksi maailman uhatuimpia merialueita, ja sen suurimmaksi yksittäiseksi uhkaksi on todettu maatalouden ravinnepäästöjen voimistama rehevöityminen. Avainratkaisu ongelmaan on entistä kestävämpi maatalous ja maankäyttötavat. Ympäristöpalkinnon tarkoituksena on välittää tietoa parhaista käytännöistä Itämeri-ystävällisessä viljelyssä ja antaa tunnustusta viljelijöille, jotka ovat edelläkävijöitä innovatiivisten, ravinnevalumia pienentävien menetelmien laajamittaisessa käytössä.

Tiedote

Loppukilpailun osanottajat

Aikaisempi uutinen
Vapolan voittajatilalla hoidetaan luonnon monimuotoisuutta, maisemaa ja vesistöjä 5.11.2009

Luomutiloille kolmoisvoitto Itämeren alueen ympäristökilpailussa  5.11.2009

Teksti: Jukka Rajala