Tuottajalta ammattikeittiöön

Monet yritykset ovat kiinnostuneita luomutuotteiden ostamisesta suoraan tuottajilta. Tällöin on mahdollista saada hyvin omaleimaisia tuotteita, joita etsivät erityisesti pienemmät ravintolat. Esimerkiksi kunnissa halu voi syntyä kestävän paikallistalouden tukemisesta.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin ruokapalveluista vastaavan liikelaitos Palmian on ollut vaikea löytää paikallisia tuotteita ja lähi- sekä luomuraaka-aineiden tuottajia. Suunnittelija Maarit Maittila Palmiasta kertoo, että tukun kautta ostaminen on yksinkertaisinta, mutta muutkin logistiset järjestelyt ovat mahdollisia. Ruokatieto järjesti tammikuussa treffit pientuottajille ja ammattikeittiöille Helsingin tukkutorilla.

– Olimme Palmian joukon kanssa yllättyneitä pk-yritysten korkeatasoisesta tuotekehittelystä ja hyvännäköisistä pakkauksista. Moni on myös miettinyt toimitustapoja. Saimme hyviä yhteyksiä, joista varmasti syntyy hankintoja, Maarit Maittila sanoo.

Taloustutkimuksen selvityksen mukaan luomun käyttö ammattikeittiöissä lisääntyi vuonna 2011. Eniten vastanneet yritykset käyttävät vihanneksia, viljatuotteita sekä hedelmiä ja marjoja luomuna.

– Harvoin yhdeltä maatilalta saa kaikkia näitä tuotteita. Siksi yhteistyötä tarvitaan, toteaa Elisa Niemi Luomuliitosta.

– Asiakkaat ovat ihastuneet luomuvihanneksiin ja saaneet niistä uusiakin makuelämyksiä, kertoo keittiömestari Sasu Laukkonen, joka kertoo Luomuliiton järjestämässä Luomupäivässä 14.3. minkälaista yhteistyö hänen ravintolansa on tehnyt tuottajien kanssa.

Taloustutkimuksen mukaan myös luomulihatuotteiden käyttö on lisääntynyt ammattikeittiöissä selkeästi ja jopa yhdeksän prosenttia vastanneista yrityksistä käytti niitä joka viikko.

– Luomulihan lisäarvo tulee hyvin lautasella esiin, toteaa luomutuottajan Sebastian Nurmi, joka haluaa Luomupäivässä kertoa, mitä tiedonvaihtoa keittiöiden ja tuottajien välillä tulisi olla enemmän.

Teksti: Elisa Niemi, kuva: EkoCentria