Väljän tilalla ravinteet pidetään pelloilla aluskasvien avulla

Väljän tila sai kunniamaininnan WWF:n MTK:n Itämeren alueen viljelijöiden ympäristökilpailussa. Kauhajoen Nummikoskella sijaitsevan Marko ja Päivi Väljän perheviljelmän peltoja on viljelty luomuna vuodesta 1998 asti. Kotieläintuotanto siirtyi luomuun vuonna 2000.

Yhteensä Väljän tilalla on viljelyksessä 150 hehtaaria omaa ja vuokrattua maata. Lypsylehmiä on viitisenkymmentä, joiden lisäksi tilalla on nuorta karjaa, kymmeniä vasikoita ja lähes sata teurassonnia. Sonnivasikoista puolet tulee välitysvasikkoina luomutiloilta.

Väljän tilalla on panostettu erityisesti aluskasvillisuuden käyttöön. Viljan kylvön yhteydessä kylvettävien aluskasvien ansiosta suurin osa pelloista on kasvipeitteisiä yli talven, joten niistä hyötyvät myös jänikset, peurat ja hirvet. Lehmien laiduntaminen laajalla 25 hehtaarin alueella varmistaa, että laitumien pinta ei rikkoonnu eivätkä ravinteet huuhtoudu ympäristöön.

Alus- eli kerääjäkasvit toimittavat montaa vesien- ja ilmastonsuojelullista virkaa: ne tehostavat ravinteiden pidättymistä pelloilla erityisesti kasvukauden ulkopuolella, parantavat maan laatua ja siten sen kasvukuntoa varmistaen näin hyvän sadon, sekä vähentävät kasvihuonekaasujen vapautumista ilmakehään.

Lannan käytön tehostamisessa tila tekee tiivistä yhteistyötä muiden luomutilojen kanssa. Se luovuttaa lantaa noin 1000 kuutiota vuodessa vastineeksi ostetuista rehuista. Näin ravinteet palautetaan niille kuuluvaan paikkaan eikä lisätä omien peltojen ravinteiden käyttöä. Valtaosa lannasta levitetään suoraan kasvustoihin. Tilalla on ajanmukainen lannanlevityskalusto.

Tutustu Väljän tilan ympäristötoimenpiteisiin

Teksti: Jukka Rajala