Voittajien luomukotipuutarha Valkoiseen Taloon perustettu

Suuri voitto luomu- ja lähiruuan puolestapuhujille, kun presidentin puoliso Michelle Obama perusti Valkoisen Talon nurmikolle luomukotipuutarhan 20.3.2009. Apuna hänellä olivat tyttäret sekä viidesluokkalaiset läheisestä peruskoulusta. Puutarha on saanut laajaa huomiota.Maaliskuun 20 päivänä ensimmäinen aari nurmikkoa muokattiin ja kylvettiin siemenet. Myöhemmin keväällä puutarhaan on tarkoitus kylvää ja istuttaa yli 20 kasvilajia lisää. Rouva Obama, joka on koulutukseltaan juristi, oppii yhdessä lastensa kanssa. Hän sanoi, että kaikki ovat tervetulleita puutarhaan, mutta heidän on syytä varautua myös kitkemään rikkaruohoja.
Lannoitukseen käytetään mm Valkoisen Talon biojätekompostia. Puutarhan hoitoon osallistuvat läheisen peruskoulun oppilaat. Koulu on jo vuodesta 2001 ylläpitänyt omaa vihannestarhaa pihallaan.

Tavoitteena on antaa taajamien lapsille kokemuksia siementen kylvämisestä, oppia kuinka kasvit kasvavat sekä korjata satoa ja valmistaa itse ruokaa itse kasvatetuista tuotteista. Nämä ovat sellaisia kokemuksia, jotka lapsilta nykyisin puuttuvat.

Michelle Obaman mukaan viljelyksen tärkein tavoite on kasvatuksellinen – esimerkin näyttäminen. Viljelyksen toivotaan opettavan lapsille ja nuorille terveellisten, paikallisesti kasvatettujen vihannesten ja hedelmien arvon, kun ylipaino ja diabetes ovat kasvaneet kansallisiksi ongelmiksi.
 
Puutarhan satoa käytetään Valkoisen Talon keittiössä ja edustuspäivällisillä. Talon uusi kokki on innokas lähi- ja luomuruuan ja kestävän ruokakulttuurin puolestapuhuja.

Michelle Obama sanoi, että hän on saanut tyttärensä syömään monenlaisia kasviksia, joita he eivät olisi suostuneet syömään, jos ne olisi ostettu kaupasta. Nyt he ovat innokkaita maistamaan, kun ovat joko tavanneet viljelijän, joka on ne viljellyt tai he ovat nähneet, miten ne ovat kasvaneet. Obama toivoo lasten opettavan vanhempiaan ja perheiden vaikuttavan edelleen yhteisöissään.

Ne, joilla ei ole omaa pihaa puutarhaa varten, voivat viljellä jossain maan miljoonasta yhdyskuntapuutarhasta. Jokainen voi myös vähentää teollisten raaka-aineiden käyttöä laittamalla ruokaa useammin itse sekä käyttämällä enemmän vihanneksia, hedelmiä ja marjoja.

Tämä korkean tason toiminta muistuttaa niistä ajoista, jolloin toisen maailmansodan aikana silloinen presidentin puoliso Eleonor Roosevelt viljeli kotipuutarhaa Valkoisessa Talossa ja innosti kaikkia muitakin viljelemään palstojaan. Silloin jopa 40 prosenttia tuotannosta saatiin palstaviljelmiltä ”Voittajien puutarhoista”. 

Valkoisen Talon puutarhalla on paljon suurempaa kuin vain maisemallista merkitystä. Puutarhasta on tullut poliittinen ja ympäristöllinen symboli, jonka puolesta kansanliike on kampanjoinut kuukausia. Luomukotipuutarhan puolestapuhujat sanovat, että viljelemällä enemmän lähiruokaa luomumenetelmin, päädytään terveellisempiin ruokatottumuksiin ja vähennetään riippuvuutta teollisista suurtiloista, jotka käyttävät paljon öljyä kuljetuksiin ja suurten väkilannoitemäärien valmistamiseen.

www.nytimes.com/2009/03/20/dining/20garden.html?_
r=2&scp=2&sq=White%20House%20Garden&st=cse

8.4.2009 Teksti: Jukka Rajala