YK-raportti: Luomumenetelmät voisivat tuplata satotason köyhissä maissa

Kehitysmaiden pienviljelijät voisivat kaksinkertaistaa satotasonsa vuosikymmenessä, mikäli he siirtyisivät käyttämään luonnonmukaisia tuotantomenetelmiä. Laajaan tieteelliseen kirjallisuuteen perustuvassa YK- raportissa esitetään perustavaa laatua olevaa siirtymistä luonnonmukaisten menetelmien käyttöön, kun pyritään edistämään ruoantuotantoa ja parantamaan köyhien asemaa.

Maatalous tienhaarassa


Maatalous on YK:n ihmisoikeusneuvoston ruokaturvan erikoisraportoija Oliver de Schutterin  mukaan tienhaarassa. Ruoan hinnan tulisi pysyä kohtuullisena ja riippuvuutta kalliista öljyriippuvaisesta teollisesta maatalouden tuotantomallista tulisi vähentää.

Irti ehtyvien panosten riippuvuuksista


-Tavanomainen maatalous on riippuvaista suurista määristä ulkopuolisia tuotantopanoksia, kiihdyttää ilmastonmuutosta ja eikä ole kestävää ilmastonmuutoksen mukanaan tuomille sääilmiöille. Se ei enää ole paras vaihtoehto ruoan tuotantoon, korostaa de Schutter. Suuri joukko tiedeyhteisöä korostaa nykyisin luonnonmukaisten menetelmien positiivisia vaikutuksia ruoan tuotannossa, köyhyyden torjunnassa ja ilmaston muutokseen sopeutumisessa. Näitä tarvitaan maailman resurssien käydessä vähiin.

Luonnonmukaiset menelmät lisäävät kestävyyttä


Luonnonmukaiset menetelmät voivat lisätä maatilojen kestävyyttä ilmaston muutokselle aiheuttamille tulville, kuivuudelle ja rannikkoseutujen nousevalle merivedelle, joka suolapitoisena on jo vähentänyt kastelumahdollisuuksia alavilla pelloilla.

Tähän mennessä luonnonmukaisten menetelmien käyttöön perustuvat viljelymenetelmät 57 maassa suoritetuissa projekteissa ovat lisänneet satoja keskimäärin 80 prosentilla. Projekteissa on käytetty luonnollisia menetelmiä maan kasvukunnon parantamiseen ja kasvien suojeluun tuholaisia vastaan.

Viime aikoina 20 Afrikan maassa suoritetut projekteissa on satotasot saatu kaksinkertaistumaan 3-10 vuoden aikana. Käytettyjä menetelmiä voidaan käyttää helposti myös muilla alueilla.

Esimerkiksi Malawi, maa jossa toteutettiin laaja-alainen väkilannoitteiden tukiohjelma muutamia vuosia sitten, on nyt viemässä käytäntöön luonnonmukaisia menetelmiä hyödyttäen yli 1,3 köyhimmän ihmisen elämää. Maissisadot ovat nousseet tonnista hehtaarilta 2-3 tonniin hehtaarilta.

Raportissa kerrotaan myös esimerkeistä Indonesiasta, Vietnamista ja BanglaDeshista, joissa on torjunta-aineiden käyttöä on onnistuttu vähentämään 92 prosentilla riisin viljelyssä. Näin köyhät viljelijät ovat voineet säästää suuria summia torjunta-aineiden ostoissa. Meillä on nyt runsaasti tietoa siitä, miten ulkopuolisia tuotantopanoksia voidaan korvata paikallisin, luonnon tarjoamin mahdollisuuksin lannoituksessa ja kasvinsuojelussa, korostaa raportoija.

Järkevä ekologinen maatalous voi merkittävästi lisätä tuotantoa ja on pitkällä tähtäimellä tavanomaista tehokkaampaa. Maatilojen tuotantoa tulisi myös monipuolistaa, jotta riippuvuus muutaman keskeisen ravintokasvin kuten riisin, vehnän ja maissin hintavaihteluista vähenisi.

 

Luonnonmukaisten menetelmien tutkimukseen ja käytön edistämiseen panostettava


-Luonnonmukaisten menetelmien kehittäminen ja hyväksikäyttö maataloudessa on tieto-intensiivistä. Se vaatii julkisia kehittämispanostuksia mm. tutkimukseen ja neuvontapalveluihin, de Schutter sanoo. Valtiot ja rahoittajat ovat avainasemassa luonnonmukaisten menetelmien kehittämisessä. Yksityiset yritykset eivät halua investoida aikaa ja rahaa menetelmiin, joita ei voi suojata patenteilla ja jotka eivät luo uusia markkinoita kemiallisille tuotantopanoksille tai parannetuille siemenille. Julkisin kehittämistoimin tulee luoda sopivat edellytykset kestävien tuotantomenetelmien kehittämiselle.

de Schutterin raportissa nostetaan esiin toistakymmentä kehittämistoimenpidettä, jotka valtioiden tulisi ottaa käyttöön agroekologien tuottaman tietämyksen soveltamisessa käytäntöön.

  • Julkisten hyödykkeiden hankinnat tulisi asettaa etusijalle julkisten varojen käytössä eikä suunnata julkisia tukia tuotantopanosten hankintoihin.
  • Tarvitaan julkisia investointeja osaamiseen, kuten tutkimukseen sekä viljelijöitä osallistavaan ja voimaannuttavaan koulutukseen ja neuvontaan.
  • Tarvitaan investointeja sosiaalisiin verkostoihin, jotka vahvistavat yhteistyötä, mukaan lukien viljelijöiden kenttäkoulut ja  innovaatioiden tuottamista ja käyttöönottoa tukevat viljelijäjärjestöt.  Sosiaalisten verkostojen toiminnan vahvistaminen on yhtä tehokasta kuin lannoitteiden käytön tukeminen.
  • Pienviljelijöiden ja tutkijoiden yhteistyötä tulee kehittää. Pienviljelijät ja tutkijat voivat tuottaa innovatiivisia menetelmiä käytäntöön, kun he tekevät yhteistyötä. 
  • Naisten aseman ja osaamisen sekä yrittäjäedellytysten vahvistaminen on myös tärkeä osa ruokaturvan kehittämistä.
  • Kestävien ja reilujen markkinointimahdollisuuksien ja markkinointivalmiuksien luominen on myös tärkeä toimenpide. Kun pienviljelijät voivat saada enemmän tuloja, niin heillä on paremmat mahdollisuudet kehittää viljelyä ja tehdä investointeja.

Kehittyneissä maissa nopeiden muutosten tekeminen tuotantomenetelmissä on vaikeampaa, koska maatalous on enemmän riippuvaista öljyyn perustuvaan maatalouden tuotantomalliin. Globaalisti pitemmällä tähtäimellä tulee pyrkiä kohti luonnnonmukaisia tuotantomalleja.

.
.
Lähteet:
YK:n Tiedote 8.3.2011
Eco-Farming Can Double Food Production in 10 Years, says new UN report

Raportti: Agroecology and the Right to Food”, Report presented at the 16th Session of the United Nations Human Rights Council [A/HRC/16/49], 8 March 2011

 

Teksti: Jukka Rajala

 

Oliver de Schutter on belgialainen professori, joka on valittu toimimaan YK:n ihmisoikeusneuvostossa riippumattomana ruokaturva-asioiden raportoijana.

Maaliskuussa 2011 hän esitteli ruokaturvaraporttinsa YK:n  yleiskokouksen ihmisoikeusneuvostolle sen 16. kokouksessa. Toimintalinja 3. Kaikkien ihmisoikeuksien edistäminen ja suojelu, mm kansalaisoikeudet, poliittiset, taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset oikeudet, mukaan lukien oikeus kehitykseen.

 

Agroekologia
Agroekologia on ekologisen tieteen mukaan ottamista kestävän maatalouden tutkimukseen, suunnitteluun ja johtamiseen. Se pyrkii toimimaan luonnollisten ekologisten prosessien tapaan, ja se korostaa koko maatalouden tuotantojärjestelmän parantamisen tärkeyttä, eikä vain kasvien kasvuolosuhteiden parantamista.
Agroekologian pioneerit esittivät, että agroekologisten järjestelmien tulee perustua seuraavaan viiteen ekologiseen periaatteeseen:

  • 1.Eloperäisen aineen kierrätys ja ravinnevirran ja saatavuuden tasapainottaminen.
  • 2.Varmistaa suotuisat olosuhteet maassa kasvien kasvulle lisäämällä maan eloperäisen aineksen määrää.
  • 3. Minimoida auringonsäteilyn, veden, ja ravinteiden hävikit pienilmastoa muokkaamalla, vettä säästämällä ja varastoimalla, ja pitämällä maan pinta katettuna.
  • 4.Lisäämällä biologista ja geneettistä monimuotoisuutta viljelyksillä.
  • 5. Lisäämällä biologisia vuorovaikutuksia ja minimoimalla torjunta-aineiden käyttö.

Nykyisin agroekologit pyrkivät integroimaan yhteen ruokajärjestelmät ja viljelyjärjestelmät agroekologian viitekehykseen.