Ympäristöaiheinen sarjakuvakilpailu Itämeren suojelusta

Pelasta Itämeri – Tartu kynään -sarjakuvakilpailussa kutsutaan nuoret luomaan sarjakuvia, jotka saavat ihmiset kiinnittämään huomiota Itämeren ympäristöongelmiin ja innostumaan merensuojelusta. Kansainvälinen kilpailu on suunnattu Suomen ja Venäjän 12–16-vuotiaille nuorille.

Kilpailulla halutaan nostaa esiin meidän kaikkien rooliamme Itämeren puhtauden ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Nuoret innostetaan mukaan toimintaan ympäristöaiheisia sarjakuvia laatimalla.

Kilpailutyön teemana voi olla rantojen pitäminen puhtaana, luonnon monimuotoisuuden suojelu, ihmisen aiheuttaman kuormituksen vähentäminen tai muu Itämereen liittyvä ympäristöteema. Sarjakuva voi olla lyhyt neljän ruudun trippi tai muutaman sivun pituinen tarina. Koulussa sarjakuvia voi toteuttaa esimerkiksi biologian ja kuvataiteen yhteistyönä.Kilpailutyöt tulee palauttaa 26.11.2010 mennessä. Suomessa teokset lähetetään Valoniaan joko postitse (Valonia, Vanha Suurtori 7, 20500 Turku) tai sähköpostilla (valonia@valonia.fi). Työn mukaan tulee liittää tekijän/tekijöiden nimet, koulu, luokka ja opettajan yhteystiedot.

Kummastakin maasta valitaan viisi parasta työtä kansainvälisen raadin arvioitavaksi. Helmi-maaliskuussa 2011 kokoontuva raati palkitsee kolme parasta sarjakuvaa ympäristöä säästävillä palkinnoilla. Parhaat työt ja tekijöiden tiedot julkaistaan järjestäjien ympäristöaiheisilla nettisivuilla.

Kilpailun järjestävät Suomen ympäristöministeriö, Itämeren kaupunkien liiton ympäristö- ja kestävän kehityksen sihteeristö, Pietarin kaupungin ympäristökomitea, Kotkan kaupunki, VALONIA – Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus ja Turun kaupunki.

Lisätietoja:
Pirjo Rinne, ympäristökasvatuksen koordinaattori, Valonia
pirjo.i.rinne@valonia.fi
044 907 5985
www.valonia.fi

Lisää inspiraatiota ja tietoa Itämerestä:
Itämeren oppimispolku www.itamerenoppimispolku.fi

Pelasta Itämeri – sarjakuvakilpailu esite on liitteenä.