Rohkeutta lähiluomuun

Kansa tahtoo lähiluomua. Miksi sitä ei sitten ole tarjolla?

Selätetään ihan aluksi sanahirviö. Lähiluomu. Hyväksytään se tosi asia, että lähiluomua ei ole vielä sertifioitu. Se tarkoittaa yhdelle oman kasvimaan tuotteita ja toiselle kotimaista tuotantoa. Yleisimmin lähiluomulla tunnutaan tarkoittavan kotimaakunnassa kasvatettua ruokaa. Luomuasiantuntija Mikko Rahtolan mielestä lähiluomua voisi joissain tapauksissa olla esimerkiksi Itämeren alue.

– Hedelmäntuottajana Suomi on marginaalinen alue tavanomaisessakin tuotannossa ja esimerkiksi raparperia löytyy tuoremyyntiin, mutta ei jalostemyyntiin, Rahtola kertoo.

Hän näkee yhtenä lähiluomun kasvun suurimmista hidasteista saatavuuden ja satovarmuuden parantamisen. Kotimaista luomutuotantoa olisi saatava tasaisesti ympäri vuoden. Samoilla linjoilla on suurtalouskeittiöitä edustava Eija Piispa Keskuskeittiö Isopadasta Mikkelistä. Mikkelin Isopata oli ensimmäinen luomutarkastettu iso keskuskeittiö, joka kuuluu Portaat luomuun –ohjelmaan.

– Kaupungille elintarvikkeita toimittavan tuottajan pitää pystyä takaamaan tasainen saatavuus ja sovittu esikäsittely. Tavarantoimittajan on noudatettava toimitusehtoja tarkasti, Piispa kertoo Ruralian verkkoluennossa.

Hän muistuttaa, että viranomaisten kanssa asioidessa tuottajilta vaaditaan jämäkkyyttä. Kaiken on toimittava ajallaan ja luotettavasti tavaran tuonnista laskutukseen.

Suurkeittiöiden tarvitsemat raaka-ainemäärät ovat niin suuria, että harva tuottaja pystyy tällä hetkellä vastaamaan yksinään tarpeeseen. Yksi yhä useammin viime aikoina pinnalle noussut ratkaisuehdotus on tuottajien välinen yhteistyö. Suomessa on tällä hetkellä viisi toimivaa luomuviljelyrengasta ja useita karjatilojen ympärille keskittyneitä yhteistyökuvioita. Yhteistyötä voisi tehdä myös logistiikan saralla.

Yhteistyöstä on pienille tiloille etua niin siementen yhteishankintahinnoissa kuin tuotantovarmuuden takaamisessa ja markkinoinnissa. Hyvätuuli Highland on kolmen tuottajan kimppa, joka markkinoi pääasiassa sosiaalisessa mediassa.

– Se on joustavaa ja edullista. Lehti-ilmoituksessa ei viitsisi kirjoittaa, että ”älkää tulko tällä viikolla, tulkaa ensi viikolla”, mutta Facebookissa se on normaalia. Markkinointia on myös kertoa asiakkaille, milloin tuotteita ei ole saatavissa, etteivät he aja pitkien matkojen päästä pettymään, Esko Rissanen, yksi Hyvätuuli Highlandin tuottajista miettii.

Markkinointi on yksi lähiluomun edistämisen selkeistä haasteista. Suomessa on esimerkiksi useita tilapuoteja ja useita nostalgiannälkäisiä luomun ostajia, mutta jostain syystä ne eivät kohtaa. Luomumarkkinointiviestinnän konsultti Marika Auersalmi  kertoo, että luomua ostetaan yli 3 kertaa enemmän suoramyynnistä, tapahtumista, messuilta ja verkkokaupoista kuin perinteistä kaupoista.

Luomun ostaja on tottunut etsimään luomua. Etsivä ei kuitenkaan löydä, mikäli myyjä ei kerro tuotteistaan missään.

– Jos tuottajana lähdet markkinoille tai tapahtumaan myymään ruokaa, niin tiedota asiasta huolellisesti, Auersalmi painottaa. Hän neuvoo tuottajia astumaan reippaasti näkyville. Kutsumaan toimittajan kylään, pitämään huolta kotisivuista, osallistumaan nettikeskusteluihin ja tapahtumiin ja käyttämään kissanristiäisiä hyväkseen. Se ei vaadi rahaa, vaan ainoastaan rohkeutta.

Tuottajien kanssa keskustellessa käy nopeasti ilmi, että melko harvalla suomalaisella tuottajalla on laajennushaluja. Ollaan tyytyväisiä siihen, mitä nyt on. Monelle riittää se, että työllistää itsensä ja leivän päälle saa huulen lisäksi muutakin tykötarvetta. Voisiko yksi lähiluomun menestyksen jarruista olla logistiikka- ja saatavuushaasteiden lisäksi jotain niin yksinkertaista kuin perisuomalainen varovaisuus?

Lähiluomun tuottajien kokemuksia:

Marjat viedään käsistä

”Sijainti on todella olennainen asia lähiluomun edistämisen kannalta. Kotimyynti toimii, kun tila on sopivassa paikassa. Luomumansikkatiloja on Etelä-Suomessa vähän, joten mansikan perässä tullaan kauempaakin. Uudet asiakkaat onkivat tiedon tilasta netin kautta ja mainostaa ei juuri tarvitse. Marjat menevät käsistä.

Suoramyynti teettää työtä paljon enemmän kuin se, että antaisi marjat muiden myytäväksi. Muun työn ohella asiakkaatkin on palveltava. Toisaalta työtä olisi siinäkin, kun tuotteita lähdettäisiin myymään tilan ulkopuolelle. Minulla ei ole kuljetukseen työntekijää, joten myymme kaikki marjat suoraan tilalta.

Olen sairas jo ajatuksestakin, että lähtisin itse tuonne kaupungin pikku kaduille ajelemaan. Lisäksi se maksaa. Marjat pitäisi sirotella moniin paikkoihin. Aion jatkaa valitsemallani tiellä. Työtä on niin paljon, että ajatus sen lisäämisestä ei iske.” kertoo Kirsi Ali-Alha, Ali-Alhan luomumarjatila, Karjalohja.

Oman kylän tuotantoa ei osteta?

”Suurin haaste lähiluomun menestyksessä on kateus. Tärkeintä on, että sen saisi pois ihmisistä. Jos laittaa lähiluomua myyvän firman pystyyn, niin se kannattaa tehdä mahdollisimman pienellä paikkakunnalla, jossa on isoja kaupunkeja ympärillä. Oman kylän ihmiset eivät osta kyläläisiltä, että tuttu yrittäjä ei ”pääse rikastumaan.”

Aloitimme vuonna 1994 ja nykyään paikallisetkin ostavat hiukan tuotteitamme, kun he ovat nähneet niitä muualla Suomessa myynnissä ja ajatelleet, että ”ai näitä ostetaan täälläkin.” Sen jälkeen tuote on jostain syystä helpompi hyväksyä.

Myös viranomaismääräykset tökkivät. Olisi tärkeää, että tuotteiden teko ja jatkojalostus helpottuisivat. Haluaisimme ottaa esimerkiksi lihaa myyntiin, mutta jatkuvat lämpötilojen mittaukset terveystarkastajien toimesta eivät innosta. Suomalaiset viranomaiset ovat liian niuhoja. Kalatorillakin on 15 asteen pakkasessa oltava jäähilettä kalojen ympärillä.

Jauhopuolellakin on esteensä, mutta itse otin ison velan ja uudistin myllyn. Sitä ennen sain kuulla jatkuvasti viranomaisten kauhistelua vanhasta rakennuksesta ja liian isoista lautojen raoista. Lähiluomu saadaan eteenpäin, kun viranomaiset astuvat taaksepäin. Lähiluomussa on todella hyvät mahdollisuudet. Tuotantoa on ollut jo sen aikaa, että ihmiset eivät enää pidä sitä huuhaana. ” kertoo Hannu Saari, Riihipuoti, Riihikoski.

Kallis rahti

”Kuukausi sitten yksi konkreettinen pullonkaula hävisi alihankintavalvontamuutoksen myötä. Saimme ensimmäistä kertaa tilapuotiimme myyntiin luomumerkittyä lihaa. Eläimet ovat olleet luomussa vuodesta 2005 ja oma myymälä aukesi puolitoista vuotta sitten. Tätä ennen emme voineet myydä luomulihaamme luomuna, sillä lähellä ei ole luomuhyväksyttyä teurastamoa, jossa olisimme voineet teurastuttaa eläimet. Myöskään luomussa olevaa jalostamoa ei ole.

Nyt luomuvalvonta tehdään laitoksissa vain siltä osin, kuin niissä käsitellään meidän tuotteitamme. Se on helpotus. Toimin yhdessä kahden muun tuottajan kanssa Hyvätuuli Highland-yhteistyöryhmässä, jossa jaamme kulut, tuotot ja riskit. Eläimet hoidetaan vuoroviikoin ja viljelysuunnitelma tehdään yhdessä. Meillä on jokaisella 15 emolehmää ja yhteensä meillä on 120 eläintä. Jokainen omistaa omat eläimensä ja jättää omat tukihakemuksensa.

Ajankäytöllinen hyöty on valtava. Vastuu on yhdellä tilalla aina viikon kerrallaan ja työ ei ole niin sitovaa, kuin se karjan kanssa muuten olisi. Yksi perhe ei voisi pitää tilamyymälää, mutta nyt sitä voi pitää auki poikimisaikaankin, kun jonkun on oltava pellolla koko ajan katsomassa poikimisia.

Meidän näkökulmastamme lähiluomun suurimmat haasteet Itä-Suomessa ovat harvassa olevat lihapuolen laitokset. Teettää paljon kilometrejä, kun kuljetamme eläimiä teuraaksi. Rahtikulut ovat nopeasti isoja, kun jalostusmäärät ovat pieniä. Yritimme jossain vaiheessa tehdä yhteistyötä Atrian kanssa, mutta se ei toiminut. Emme pystyneet pitämään samaa hintatasoa heidän leikkaamillaan tuotteilla, joiden taso oli heikompi kuin meillä muuten on.” kertoo Esko Rissanen, Nurkkalan tila, Jäppilä.

 

Pienviljelijät yhtykää

”Markkinoille tulevasta luomukaurasta viedään Suomesta lähes 90% joko jalostettuna tai ”viljana” ulkomaille. 2000-luvulla Suomi oli maailman luomukauramaa, nyt vasta neljännellä sijalla. Vienti on kahden ostajan, eli Helsingin Myllyn ja Agrimarketin hallinnassa Suomessa ja tärkeimmät vientimaat ovat Saksa, Englanti ja Ranska.

Luomuvehnän kysyntä Euroopassa on hyvä ja Suomen luomuvehnän hyvä kysyntä perustuukin vientiin. Hinnan määrää tällä hetkellä Kazakstan. Itä-Euroopan tuotanto esimerkiksi Romaniassa on voimakkaassa kasvussa. Suurille myllyille riittää ”luomupaperit”, alkuperämaalla ei ole väliä.

Luomurukiin kotimainen kysyntä on kasvussa. Itäeurooppalainen ”rehuruis” on kuitenkin hinnoittelun perusta. Luomuruista on tuotu vuosittain 500-1500 t. Vuoden 2012 aikana vielä enemmän, sillä kotimaasta ei saada luomuruista riittävästi. Ruisalaa on mahdollisuus kasvattaa.

Luomuohra-alaa on mahdollisuus kasvattaa voimakkaasti. Kaikki luomuohra käytetään kotimaassa. Kotieläintilojen määrä kasvaa ja luomumallasohra-alaa halutaan kehittää. Myllyt lisäävät myös sen käyttöä. Lisäämismahdollisuus +1000 – +2500ha.

Viljelijän kannattaa toimia viljelysopimusten kanssa pitkäjänteisesti ja seurata viljan hinnan muutoksia Keski-Euroopassa. Ammattiviljelijä kiinnittää viljansa hinnan sopimuksilla oikeaan aikaan. Ostaja kuuntelee suurtilallisia, mutta viljelyrengas tai tuottajaryhmä saa saman neuvotteluvaltin. Luomurehuviljojen suhteen yhteistyö kotieläintilojen kanssa kannattaa. ” kertoo Harri Laine, Conveco-neuvontapalvelut.

Teksti: Laura Rantanen

Tulosta